Arvostelut | Teksti: Anne Muhonen | Julkaistu: 01.09.2004 klo 22:32:11 | Luettu: 24740 kertaa

Kuin kissa ja koira

(Lelu)hiiren perässä juokseva kissa ja pallon perässä ravaava koira ovat vantaalaisen Milla Paloniemen Tassutellen –sarjakuvan toisiaan rakastava ja toisilleen räkyttävä parivaljakko. Kaveripari leikkii peilikuviensa kanssa, pelästyttelee toisiaan ja laulaa (lastenlauluja) keskenään. Kuulostaako tutulta? Jos omistat jonkin nelijalkaisen sohvanvaltaajan, löydät Tassutellen-sarjan hahmoista varmasti myös oman lemmikkisi piirteitä.

Milla Paloniemi: Tassutellen
Omakustanne 2004
32 s.


Milla Paloniemen 32-sivuinen sarjakuvavihkonen on varsin hassua luettavaa. Itsekin melkoisen kissariiviön omistajana tunnistan tarinoista tuttuja juttuja tyyliin 'juuri noinhan se tekee!'. Tassutellen-vihkonen koostuu siis sivun pituisista pienkertomuksista kissan ja koiran viha-rakkaussuhteisesta yhteiselämästä. Kyytiä saavat niin leluhiiret, lankakerät kuin elukoiden omat hännätkin. Tottakai.

Tarinat ovat pieniä, ja kenties juuri 'tuttuutensa' puolesta hyvin toimivia. Vuonna 1983 syntyneen Paloniemen sivusommittelu kulkee myös varsin soljuvasti; sivut ovat kepeitä ja väljiä, vailla turhan tarkkoja ruutukarsinoita. Pelkistetyn selkeästä piirrosjäljestä huomaa myös tekijän graafisen alan opinnot, sillä kissan ja koiran hahmot ovat hyvinkin logomaisia.

Ainoa ongelma vihkosessa on se, että kissan ja koiran ulkonaiset erot ovat melko pienet, ja silloin tällöin hahmot ovat mennä sekaisin.

Tassutellen –tarinoita voi tilata tekijältä osoitteesta: norpatti@luukku.com
http://www.virhe.org/jasen.php?nick=norpatti

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Truthdel kommentoi 04.09.2004 klo 17:57:34 seuraavaa:
hii! norpatin tuotoksia onkin tullut jo luettua, mukava sarja ^^

jekkis kommentoi 21.11.2005 klo 20:20:39 seuraavaa:
norpatti on ihq :D

jonna kommentoi 20.01.2006 klo 00:14:06 seuraavaa:
aivan mielettömän siistejä sarjakuvia !! :D tosi hauskaa luettavaa :):)

Juulia kommentoi 03.02.2006 klo 19:15:33 seuraavaa:
En oikeen tiiä. Ihan ok. :)

Laura kommentoi 04.10.2006 klo 22:29:27 seuraavaa:
Oh well, rispektiä aina kaikille jotka sarjakuvia "ihan tosissaan" piirtää, mistä sitä tosiaan tietää jos joskus vaikka pääsisi siihen pisteeseen että siitä saa sen verran rahaa ettei tarvi muuta tehdä.

Tassutellen tuo mieleen Kamut, mikä sinällään on siis positiivinen asia (koska kyseinen sarjakuva on ihan loistava) mutta... tuntuu että kissa ja koira on ideana jo jokseenkin DONE. Muistan näitä samoja strippejä Kamuista ja Karvisesta.

Mutta hei, hahmot on söpöjä ja ne tekee söpöjä juttuja. En valita. :D

marzku kommentoi 26.12.2006 klo 22:48:06 seuraavaa:
Aivan ihania!!! ;DDD

Ihan ookoo kommentoi 22.01.2007 klo 00:49:05 seuraavaa:
Ihan asiallista. Söpöjä, vaikka koirat ja kissat ovat vähän liiankin kulunut aihe. Onhan koiria ja kissoja piirrettyjä sarjiksissa jo vuosisata. Saman tekijän kiroilevat siilit sen sijaan ovat piristävä uutuus. :-)

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali