Uutiset | Teksti: Timo Ronkainen | Julkaistu: 28.05.2004 klo 23:50:27 | Luettu: 3246 kertaa

Tällä viikolla sarjakuvissa #28

Tervetuloa jälleen lukemaan Tällä viikolla sarjakuvissa -palstaa, opastanne sarjakuva-alan tapahtumiin ja uusimpiin julkaisuihin. Otto Sinisalon estyessä paikalla tällä kertaa Timo Ronkainen.

Lehtikatsaus

Lehtien sarjakuvakirjoittelussa kuluva kuukausi käy yhä mielenkiintoisemmaksi. Pelit -lehdessä Harri "Wallu" Vaalio, ryttäsi sarjakuvapalstallaan Heikki Jokisen 100 sarjakuvaa -kirjan. Wallu perusti kritiikkinsä Egmontin tuotannon sekä lasten sarjakuvan unohtamisen ja muutamiin "pikkuvikoihin".

(Helsingin) Ylioppilaslehden kolumninumero (10/2004) puolestaan osoittaa Hans Nissenin vetäneen itsensä hyvinkin kokoon. Nissen, kirjoittaa parin tuhannen merkin mittaan sarjakuvakenttämme nykytilasta otsikolla Suuri kupla. Hänen mukaansa suomalaisen sarjakuvan heikoin lenkki ei tällä hetkellä löydykään piirtäjistä tai edes käsikirjoittajista, vaan kriitikoiden, tutkijoiden ja kustantajien suunnalta. Jutussa hän kiittää Jokisen uuden kirjan esipuhetta, mutta juoksuttaa sanan ruoskaa esimerkiksi Sarjainfon ja Helsingin Sanomien pakaroilla.

Kesäkuun Pirkka tuli tänään ja siinä on aukeaman juttu otsikolla Bryssel sarjakuvasankareiden seurassa. Saara Kankaanrinta on kiertänyt kaupungissa sijaitsevan sarjakuvareitin. Matkailunedistämistarkoituksissa(?) kolmenkymmenen talon seinään on siellä maalattu sarjakuvasankareita. Kirjoitus onkin osa lehden laajempaa eurooppalaisten matkakohteiden esittelyä.

Tuosta Jokisen kirjastahan löytyy Kvaakista sekä keskustelu

että Timo Ronkaisen arvio

Teksti: Reima Mäkinen
------------------------

Uusi Nemi-albumi, piirtäjä vierailee!

Uusi Nemi on ilmestynyt. Goottitytön odotetut sarjakuvat jatkavat tuoreessa julkaisussa. Nemi on ollut jättimenestys Myhren kotimaassa Norjassa sekä Ruotsissa jo muutaman vuoden ajan. Reilussa puolessa vuodessa on tapahtunut paljon myös Suomessa: goottitytön ystäväjoukko on kasvanut huimasti – Nemin talvialbumi oli menestys ja vuoden alusta kiehtovan hahmon elämää on voinut seurata päivittäin Ilta-Sanomien sarjakuvasivuilla.
Sarjakuvan tekijä Lise Myhre signeerauskeikalla Helsingin Akateemisessa Kirjakaupassa 29.5. klo 13.00

Daada Books sai uudet sivut

Daadan kotisivujen avautuneen. Sivut löytyvät osoitteesta: www.daadabooks.com
NÄYTTELY: Rautainen Timantti 5.-30.6.2004 (ti-su 12-18). Mukana Anssi Kasitonni, Petteri Tikkanen, Mikko Viljakainen, Marko Turunen, Ilkka Vekka ja Ville Pirinen. Avajaiset perjantaina 4.6.2004 kello 18-21. Paikka on Myymälä2 (www.myymala2.com) ja osoite on Uudenmaankatu 23 Helsinki.

Uutuushylly

Uusin Mega Marvel ilmestyi 21.5. Uusi Tenavat-minialbumi Palikat paikoilleen, Toisto ilmestyi 26.5. Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigan kakkososa puolestaan tupsahti kauppoihin 24.5. ja samana päivänä tuli myös kolmas Nemi-albumi.

Nettiruudut

Kvaak arvosteli kuluneen viikon aikana uuden Sammy Dayn ja omakustanteen Ompelija.

Tää on viimeinen ruutu ennen seuraavaa

Jos olet sarjakuvantekijä tai kustantaja ja haluat, että uusi sarjakuvasi uutisoidaan tällä palstalla, ota yhteyttä. Myös infoa erilaisista sarjakuvaan liittyvistä tapahtumista voi ja kannattaa lähettää. Postia voi edelleen lähettää osoitteeseen: otto.sinisalo@welho.com.

Tällä viikolla kiitokset avusta kuuluvat Reima Mäkiselle. Jos jotakin unohtui, valitukset Timo Ronkaiselle: timoro@hotmail.com

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Japi kommentoi 31.05.2004 klo 23:13:27 seuraavaa:
Hans Nissen peräänkuuluttaa osaavaa ja kriittistä sarjakuvakritiikkiä syystäkin, mutta sysää ison osan puutostilasta sarjakuvasta kirjoittavien tahojen taakaksi. Tahtoa ja kykyä kirjoittaa hyvää tekstiä sarjakuvasta varnasti löytyy, mutta kriitikko tekee useimmiten työnsä rahasta. Palkan maksava taho puolestaan määrää sen, mistä kirjoitetaan ja kuinka paljon. On helppo valita kirjoittaako tuhannen merkin tuote-esittelyn, vai kymmenen tuhannen merkin kritiikin, josta toimitetaan tuhannen merkin tuote-esittely. Palkan saa kummassakin tapauksessa tuhannen merkin mukaan.

Kyllä tuhannessa sanassa voi teoksen kuin teoksen haukkua, mutta se taas ei ole kritiikkiä, vaan moukkamaista käytöstä moneen suuntaan. Pienessä tilassa on otettava huomioon myös arvosteltavan teoksen kohdeyleisö ja kritiikin lukeva suuri (ainakin Hesarin kohdalla) yleisö. Kritiikkejä ei siis kirjoiteta kovan linjan sarjakuvasnobeille, eikä kritiikin kirjoittaja voi toimia kovan linjan sarjakuvasnobina.

Tilanpuute on varmasti tuttua myös Nissenille, koska hän ei tekstissään tarjoa yhtään esimerkkiä huonoa sarjakuvaa ylistävästä kritiikistä. Mielipidekirjoituksena teksti seisoo siis melkoisen huterilla jaloilla. Mitä on huono kritiikki? Mitä on epäonnistunut sarjakuvataide?

Sarjakuvakirjoittamiseen vaikuttaa siis osaltaan myös ostavan yleisön pitämä meteli. Vaatikaa sarjakuvakritiikille palstatilaa, niin ehkä se sitä myös saa! Laatua saa ja pitää vaatia myös!

nissen kommentoi 01.06.2004 klo 14:11:42 seuraavaa:
Kirjoittamani kolumnin pääasiallinen ajatus oli (en tiedä tuliko se siitä selvästi esille) että sarjakuva kulttuurina on paljon monipuolisempi ja herkempi organismi kuin luulisi. Jokainen alalla työskentelevä tekijä, kirjoittaja, julkaisija, kriitikko, jälleenmyyjä ym vaikuttaa siihen millaisia sarjakuvia ihmisten ulottuville saatetaan ynnä millaisia sarjakuvia ostetaan. Tekstissäni oli ymmärrettäviä puutteita sillä se oli toimituksen lyhennelmä (yksi viidennes) mielipidekirjoituksesta joka ilmestyy syksyllä graafista suunnittelua käsittelevässä kirjassa.

Kaikesta huolimatta, suurkiitos vastineesta ja esitetyistä huomioista.

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali