Kemin kilpailussa kolmoisvoitto Ruotsiin

Sarjakuvakilpailun arvosteluraatiin kuuluivat viime vuoden kilpailun voittaja, tanskalainen Jan Solheim, toimittaja Johan Andreasson Ruotsista, kustannustoimittaja Reija Nieminen Helsingistä ja Kemin sarjakuvakeskuksen puheenjohtaja, sarjakuvapiirtäjä Ilpo Koskela, sihteerinä festivaalijohtaja Heikki Porkola.

Kemin sarjakuvapäivistä Kvaakissa lisää, jahka lentävät reportterit palaavat maanpinnalle.

Novellit

1. Grand Prix
POLTTAA SILLAT TAKANAAN / BRÄNNA SINA SKEPP
Anneli Furmark, Ruotsi

Elastiset ja ilmeikkäät hahmot vangitsevat katseen pitkäksi aikaa. Tarina on rajattu taidolla ja niinpä sen intensiteetti säilyy vailla suuria tehotapahtumiakin. Päähenkilöt on onnistuttu hahmottamaan hauskasti sekä epämiellyttäviksi että inhimillisiksi, ja juttu jää muutenkin mukavasti askarruttamaan mieltä.

2.
PIENIÄ MURUSIA / BROTTSTYCKEN
Li Österberg & Patrick Rochling, Ruotsi
2.
STEFAN
Mikaela Elf, Ruotsi / Sverige

Kunniamaininta / hedersutnämning
NAISKUVIA / KVINNOBILDER
Ville Ranta, Suomi

Kunniamaininta / hedersutnämning
TISSITYTTÖ / BRÖSTFLICKAN
Terhi Ekebom, Suomi
(Käsikirjoitus perustuu Marjo Isopahkalan samanimiseen proosarunoon.)

Stripit

1.
HIMASET / FAMILJEN HIMANEN
Aino Havukainen & Sami Toivonen, Suomi

Moderni, hauska ja hyvin piirretty sarjakuva, josta moni voi tunnistaa itsensä. Tekijät tutkivat ihmiskäyttäytymistä eläintarkkailijan terävänäköisyydellä ja löytävät herkullisia rinnakkaisasetteluja. Hienoja pieniä tarinoita, valmis suureenkin sanomalehtilevitykseen!

2.
ROSKAA / BOSS
Tor Aerlig & Grete Krokstad, Norja

3. 400
SINUN ON VALTAKUNTA / DIT ER RIGET
Anders Bronserud, Tanska

Sarjakuvat on julkaistu sarjakuvapäivillä julkistetussa albumissa Tissityttö.

Lempi Grand Prix

Lempi Grand Prixin saaja on varsin kosmopoliittinen sarjakuvantekijä: suomalaissyntyisellä Kovacsilla on unkarilaisia sukujuuria, ja hän on asunut jo vuodesta 1986 Roomassa. Vuonna 1963 syntynyttä Kovacsia voikin pitää todellisena eurotaiteilijana. Hän maustaa sarjakuvansa suurkaupungin kiihkolla, pippuripaprikaisella asenteella ja suomalaisella sisukkuudella. Varsinkin Kovacsin naishahmot ovat saaneet kiitosta.

Kati Kovacsin sarjakuvia on julkaistu vuodesta 1989 lähtien lukuisissa sarjakuvalehdissä muiden muassa Suomessa, Italiassa, Ranskassa ja Hongkongissa. Kovacsin tarinoita on voinut lukea myös viidessä albumissa.

Kovacs on palkittu Suomessa aiemmin muun muassa taiteen Nuori Suomi -palkinnolla 1996 sekä sarjakuvaseuran Puupäähatulla 1999.

Sävellyskilpailu

Sarjakuvapäivien sarjakuva-aiheisen laulun sävellys- ja sanoituskilpailun voitti kemiläisen Pentti Korpelan Mustapukuinen mies.

Lähde: STT ja Kemin sarjakuvakeskus

Lisää:
Koska etelän lehdet näyttävät jättäneen sarjakuvapäivien raportoinnin ja uutisoinnin muutamaan STT:n liuskaan, on Kvaak valikoinut etelän eläville verkosta löytyviä reportaaseja pohjoisen lehdistä. Lukekaa Kalevan jutut.

Musiikki-teemassa on vetoa Jouni Knihtilä esittelee päivien vieraslistaa ja aiheita.

Sarjakuvan vapaaehtoisvanki Sarjakuvapäivät pian jättävän Heikki Porkolan haastattelu. Vastoin aiempaa päätöstään Porkola jatkaa vielä pari vuotta sarjakuvapäivien johdossa.

Sarjakuvan ja musiikin tuhat ja yksi yhteistä tietä Musiikkiteemaan littyen haastatellaan mm. Tiitu Takaloa ja Christian Marmonnieria.

Suurpainos EU-tietoa sarjakuvana Kemin sarjakuvapäivillä on julkaistu teos, jolla on peräti 81 000 kappaleen painos. Potkua liikkuvuuteen sarjakuvaesitteen on määrä esitellä EU-kansalaisten mahdollisuuksia sarjakuvan keinoin.