Arvostelut | Teksti: Timo Ronkainen | Julkaistu: 19.02.2004 klo 23:13:32 | Luettu: 5563 kertaa

B-luokan jokamies juhlii

Konttorirotta B. Virtanen syntyi vuonna 1989 Uuden Suomen ja Bullsin sarjakuvakilpailuun. Eikä voittanut, vaan tuli jaetulle toiselle sijalle. Se olikin Virtasen uran ainoa menestys. Jatkuva häviäjä, epäonninen antisankari iski suomalaisen huumorihermon ytimeen täysillä. Kuluneina vuosina B. Virtasesta on tullut yksi kaikkien aikojen suosituimmista sanomalehtisarjoista Suomessa. Enemmän kuin neljännessata lehteä julkaisee sarjaa ja strippejä on koostettu jo kymmeneen albumiin.

Ilkka Heilä: B. Virtanen - Vihdoinkin kymppi
Arktinen Banaani 2004


Esimiestensä ja vaimonsa pompottama pikkumies on tavallinen hahmo sanomalehtisarjakuvissa, silti Heilä on onnistunut saaman kuluneeseen peruskuvioon jotain tuoretta. Joka on vieläpä pitänyt pintansa 15 pitkää vuotta.

B. Virtanen on perusteiltaan hyvin perinteinen suorastaan klassinen strippi. Se on helposti lähestyttävä ja kaikkien ymmärrettävissä, mutta onnistuu silti pitämään sisällään teräviäkin huomioita ja satiiria yhteiskunnasta, (työ)elämästä ja kaikesta muusta sen sellaisesta, tällaisia sarjoja ei paljon ole.

Kuin 15-vuotisen työuransa ja kymmenennen albuminsa kunniaksi Virtanen saa kokea jopa vähän onnea ja onnistumista. Takaiskujen lomassa tietenkin. Virtanen nimitetään uuden projektin vetäjäksi ja saa vaihteeksi esimiehensä Murikan alaisekseen. Siitä hän ottaa muiden kauhuksi kaiken irti.

Muita pitkiä strippijatkumoja on loman ajan kestävä juttu vuokratusta kesämökistä. Maalaiset höynäyttävät kaupunkilaisia tietysti minkä ehtivät. Harvinaisen pitkiä jatkumoja huumoristripissä. Lyhyemmissä pätkissä vinoillaan mm. kaiken maailman naurukonsulteille.

Työelämää kuvatessaan Virtanen on terävimmillään. Perhe-elämän kuvaukset juoksevat useimmiten hieman liiankin tuttuja latuja. Vaimo on paksu pirttihirmu ja lapsi ongelma-sellainen.

Alkuun Virtanen oli ehkä hiukan nykyistä anarkistisempi, vitsit ilkeämpiä. Kaikki stripit eivät tietenkään voi olla partaveitsen teräviä heittoja, mutta kyllin monta niitä tähänkin kokoelmaan mahtuu. Kehnoimmatkin hymyilyttävät. Ehdottoman ammattitaitoista strippailua.

Lisää:
Ilkka Heilän haastattelu Kirjatyö-lehden verkkoversiossa

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Leo kommentoi 20.02.2004 klo 09:19:38 seuraavaa:
B. Virtanen on kyllä loistava! Yhtään alpparia en kylläkään omista :(

Hazart kommentoi 20.02.2004 klo 11:55:03 seuraavaa:
10 Albumia! Respect!

Hoyas kommentoi 23.02.2004 klo 16:22:03 seuraavaa:
Siitäs sait, Murikka!

Tuomas Tähti kommentoi 28.02.2004 klo 19:02:39 seuraavaa:
Viivi ja Wagner ei ole mitään tilastojen valossa yhtä suositun B. Virtasen rinnalla. Virtas-albumeihin on nyt kulunut pätäkkää yli 70 erkkiä (8e/albumi) ja kyllä on kannattanut.

hq kommentoi 04.03.2004 klo 15:17:42 seuraavaa:
Hyvä strippisarjahan tuo on... En ole albumeja ostanut (niin kuin en juuri muistakaan sarjoista), mutta ilmestyyhän tuo sarjis paikallisessa sanomalehdessä, että luettua tulee...

Make (Pekka ) kommentoi 10.03.2004 klo 12:30:54 seuraavaa:
Benjaminin seikailuja kyllä lukee, ja mielellään!

Uuden Suomen lukija kommentoi 22.03.2004 klo 01:24:20 seuraavaa:
B.Virtanen ei voittanut Bullsin ja Uuden Suomen kilpailua, vaan tuli toiseksi tai kolmanneksi. Voittaja oli Ilmaranta-Nyyssösen Mr. Muti. Bullsin toimitusjohtaja Ilkka Kalliomäki piti B.Virtasesta enemmän, joten se myytiin lehtiin.

Timo kommentoi 26.03.2004 klo 12:09:35 seuraavaa:
"B.Virtanen ei voittanut Bullsin ja Uuden Suomen kilpailua, vaan tuli toiseksi tai kolmanneksi."

No se sopii B:n kuvioihin. Tulipa tuokin korjattua. Kiitos.

VesaK kommentoi 17.05.2004 klo 16:50:46 seuraavaa:
Jepp, B. Virtanen sijoittui "jaetulle toiselle sijalle" - kuten asiaan kuuluu. Mutta hyvin kävi, tai kuinka sen nyt ottaa - Virtasen kurjuutta kuvaavia albumeita on tähän mennessä painettu yhteensä yli 100.000 kappaletta.

ufoznet kommentoi 23.08.2006 klo 18:13:13 seuraavaa:
Kaiikki osat löytyy 12 asti ja tämä 10 oli kyllä hauska, etenkin se luxusmökki homma. hah...

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali