Arvostelut | Teksti: Vesa Kataisto | Julkaistu: 16.02.2004 klo 18:49:19 | Luettu: 3530 kertaa

Sarjari tulee ja Sarjari tuomitsee

Uusimmassa Sarjarissa vietetään tuomioyötä. Viisitoista sarjakuvantekijää esittelee näkemyksiään tuhon hetkistä lokaalissa ja globaalissa mielessä. Lopputulos ei ole katastrofi vaan kohtalaisen reipasta älyn ja ilon hölkkää Titanicin kannella.

Tampereen Sarjakuvaseura r.y.
Sarjari #61: katastrofi.
Päätoimittaja Pekka A. Manninen
Toimitussihteeri Reima Mäkinen
ISSN 0359-1921
Irtonumerohinta 3 euroa


Heti ensiaukeamalla S/M–productions avaa teeman juuri katastrofielokuviin viittaamalla. "Tutustumme hyvin mielellämme lupaaviin uusiin käsikirjoittajiin. Hyvillä tarinoilla on aina kysyntää", valehtelee pukinpartainen elokuvatuottaja ihan kuten todellisuudessakin. Tiskivuoro on muotoonsa sidottu ja aina tekstipainotteinen. Onneksi Johanna Sinisalon teksti on yleensä hyvä ja naseva. Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen kuinka näppärästi, vain muutamalla sivellinviivalla Hannu Mänttäri saa luoduksi ilmeikkäitä ja eläväntuntuisia ihmiseläinhahmoja.
Otso Höglund lataa raskaalla kädellä ahistusta päin näköä. Sivu on ladattu todella täyteen, mutta ilmeisenä tavoitteena on sanoman välittäminen, ei estetiikka. Kun kaikki kuitenkin tulee menemään vain entistä pahemmaksi, miksi edes yrittää, synkistelee Otso-näköishahmo valuessaan pitkin vielä etäisesti ihmisten kaupunkia muistuttavaa ympäristöään. Pyöveli harvoin kättelee, mutta Otso on valmis syleilemään tappajaansa. On se niin ihanaa olla suomalainen, hehee…
Jarno Latva-Nikkolan sarjassa vedenpaisumus on pyyhkäissyt maailmasta kaiken saastan ja irstauden, hiukan liikaakin. Jumalan sormi ei ole asiaan yhtään tyytyväinen. Juttu on sisältöönsä nähden oikean mittainen ja sopivan "harras".
Mannisen kapteeni Kuolio, joka on mahdollisesti etäistä sukua eräälle Marshall Law:ssa esiintyvälle korvakorukerääjälle, on joutunut tällä erää erittäin pelkistettyyn todellisuuteen. Jopa lähiöelämää pelkistetympään, sillä naapurin kapteeni Kökkö on hukannut koko maapallon – Viitasaarelle. Neljän sivun juttu on aihepiiristään johtuen melko yksitoikkoinen, lähinnä puolilähikuvissa puhuvien päiden kertoma tarina. Kaikesta huolimatta se "perustuu tositapahtumiin", kuten viimeinen ruutu paljastaa.
Naiset ovat jälleen hyvin edustettuina Sarjarin sivuilla. Terhi Ekebom on luonut antisarjakuvastripin, jossa yleinen uteliaisuus ja henkilöhahmon yksityinen ahdistus kohtaavat. Tieto lisää tuskaa, mutta silti kaikki haluaisivat nähdä tulevaisuuteen.
Todellista kreisikomiikkaa on lupaavasta aiheesta huolimatta aika vähän tässä Sarjarissa. Aura Ijäksen "Eräs pieni episodi" pyrkii luomaan hervotonta tunnelmaa kahvinkeittimen ja kofeinistien konfliktilla. Ijäs on tunnettu mangatyylin käytöstä, jolla pystyy tarvittaessa pelkistämään näppärästi, mutta "episodista" paistaa kyllä kiireen tunnelma läpi. No, tässä katastrofissa on toki onnellinen loppu.
Nalle Virolaisen "Miss Kata von Stroff Show" on tuttua nalleilua sekin. Kumipuvussa posliinikaupassa riehuva raivonainen laukoo totuuksia tositeeveestä Virolaisen primitiivisellä tekstauksella.
No sitten! Läjä Äijälää, jes, Läjä on aina pikkasen hyvä. Peräti kahdeksansivuinen "Ars Moriendi" on tuttua hyvän ja pahan taistelua – aina "hyvän" tappioksi, sikäli kun tästä jotakin tolkullista juonta edes viitsii etsiä. "Paljon mustaa ja vähän valkosta, se on hyvä", on Äijälän itsensä kommentti sarjoistaan. Luurankomiehen kolkko hekotus kaikuu kaupungin raunioilla, kaupungin, jossa monet hahmot ja kuvalliset asetelmat ovat tuttuja Läjän aiemmista sarjoista. Katastrofiakin voi kierrättää, niin siitä saa naattia pitempään.
J. Lehdon vakavoituminen on minulle harmin paikka. Pariskunnan nimetön päiväkävely kun on melkein kramppeja ja nyrjähdyksiä tuottavaa. Ainakin mieleen.
Junko Hanhero (alias Juha Korhonen) on kasaillut tietokoneavusteisesti pelkistetyn valokuvasarjakuvan "taloudellinen katastrofi", jossa tekniikka pettää. Nii-in, mites meille sitten kävikään jos Nokia kaatuu? (Tuskin se on jutun pointti, mutta tulipa mieleen kuitenkin.)
Tulipalo Sankt Paulissa on Tiitu Takalon tyylinäyte, taas hiukan kramppimainen. Ei savua ilman tulta, monesta ihminen huolehtii vaikka vain henki on tärkein. Takalo on yksi lupaavimpia uusista suomalaisista piirtäjistä, hänen tyylinsä sopisi pitempiinkin tarinoihin.
Christian LeThon (eli Kristian Lehtonen) ei jotenkin enää onnistu iskemään edes taidokkaalla suolisolmuspagaatilla. Harmin paikka, osa kaksi.
Solja Järvenpää esittelee "Katastrofeja Sellan ja Riitan elämässä", sivullisen yksiruutuisia, naisnäkökulmallisia kauheuksia. Sivu toimii puoliksi, vähän lisää kekseliäisyyttä olisi kaivannut näihin tuhonäkyihin.
Loppu on lähellä kun päästään Marko Latva-Nikkolan "Kätes sun & sydämeis"–tarinaan. Latva-Nikkolan siveltimenkäytössä on samaa lennokkuutta kuin vaikkapa Petteri Tikkasella tai Ville Pynnösellä. Pirullinen juttu vain venähtää hiukan liian pitkäksi.
Kaikkinensa Tuomioyö on OK Sarjari, mutta jotenkin yllätyksetön kokonaisuus. Kun Läjänkin juttu on pitkälti kierrätystä, ei oikein mikään sarja nouse unohtumattomaksi klassikoksi. Niitä on sentään, herra paratkoon, piisannut lähes joka ikiseen Sarjarin numeroon. Katsotaan keväämmällä, miten toimivat sarjarilaisten visiot rahan valta- teemasta.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali