Metsän syvyyksiin

Metsänpeitto-sarjakuva-albumi on vakuuttava osoitus suomalaisen kansanperinteen ja elämänmuodon perustavanlaatuisesta kytkeytymisestä metsään – ja myös puheenvuoro Suomen metsien puolesta.

Puut ovat olleet konkreettisesti elämänsuojelija, rakennusmateriaalina ja lämmön tuojana. Puu on toiminut tiedon tallentajana ja välittäjänä. Puita on hyödynnetty lääkinnässä ja loitsuissa. Inkeri Aula kirjoittaa albumin esipuheessa kuinka syntyville lapsille on istutettu puita – ja karsikkopuihin on kaiverrettu kuolleiden nimiä. Vanhat perinteet elävät edelleen esimerkiksi saunavihtojen käytössä, juhannustaioissa ja sydäntalvena sisälle tuodussa kuusessa.

Suomalaisten vahva metsäyhteys on usein toistettu klisee, ja yhtä usein sen menettämisestä ollaan huolissaan. Kaupungistuvassa Suomessa ihmiset tuijottavat nykyisin enemmän näyttöpäätteitään kuin metsää. Ja jälkimmäistäkin lähinnä auton tai junan ikkunasta. Kuitenkin ainakin valaistut ja tarpeeksi leveät metsäpolut ja pururadat edelleen keräävät uskolliset kulkijansa ja lenkkeilijänsä. Metsänpeiton maailma jättää taakseen kaupunkipuistot ja talousmetsät ja sukeltaa syvemmälle mytologiseen metsään – henkien, historian syvään aarniometsään, jonne voi varomaton eksyä.

Kulttuuriantropologi (FL) Inkeri Aulan ja kuvittaja Sanna Hukkasen yhteistyö on kiinnostava ja luonteva. Inkeri Aula on tehnyt taustatutkimusta mm. vanhoja kansanrunoja tutkimalla, tarinat ovat yhteistyönä syntyneitä. Albumissa on yhdeksän tarinaa, jotka käsittelevät Suomen metsän puihin liittyvää kansanperinnettä. Jokaisen tarinan alussa on hieno mustavalkoinen alkukuvitus, kansanrunon pätkä sekä lyhyt teksti, jossa on tietoa puulajista ja siihen liittyvistä uskomuksista ja perinteistä. Kuvitus, infoteksti ja sarjakuva tukevat kiinnostavasti toisiaan ja alustusteksti kytkeytyy usein olennaisesti sarjakuvaan.


Kansanperinnettä lähestytään kussakin tarinassa eri tavoin. Osa on suhteellisen suoria sovituksia vanhoista tarinoista, osa linkittyy niihin viitteellisemmin. Suurin osa tarinoista sijoittuu historian eri aikakausille tai lähimenneisyyteen, mutta nykyajan metsätalousajattelua ja puunhakkuuta kritisoidaan useassa tarinassa. Tarinat ovat kansantarinoiden hengessä täynnä dramatiikkaa, runollisuutta, symboliikkaa ja yliluonnollisia käänteitä. Tekijät hyödyntävät sarjakuvan lennokkaita ilmaisumahdollisuuksia oivaltavasti ja monipuolisesti. Välillä puhe on esitetty piktogrammeina, välillä sanoja ei tarvita ollenkaan; osa tarinoista on yhden päivän tapahtumia, muutama kuvaa satojen vuosien ajanjakson. Hukkasen piirros- ja maalaustekniikka vaihtelee paljon tarinasta toiseen, yksi sarjakuva on esimerkiksi maalattu tuohenpalasille. Vaihtelevuus ja kokeilevuus ei tee albumista hajanaista, vaan paremminkin pirteän ja tuoreen oloisen.

Albumi on pieteetillä koottu kokonaisuus, johon on mukava palata, sekä kiinnostavien tekstien että kuvamaailman osalta. Kaikki teksti on kirjoitettu käsin, mikä voi tehdä tekstin lukemisesta hieman raskasta. Se on tietysti tyylillinen ratkaisu, mutta itse olisin vaihtanut pitkät tekstit koneladonnaksi, ja ylijäävän sivutilan olisi voinut käyttää esim. loppuun liitetylle syväluotaavammalle tekstille. Toivoa sopii, että Aula ja Hukkanen jatkavat hedelmällistä yhteistyötään.

Metsänpeitto
Tarina: Inkeri Aula & Sanna Hukkanen
Kuvittaja: Sanna Hukkanen
Kustantaja: Arktinen Banaani
Sidottu, 176 s., 4-värinen, painettu Virossa
ISBN: 978-952-270-385-9
Ovh: 28 €

Keskustele Metsänpeitto-sarjakuvasta Kvaakissa.