Kolumnit | Teksti: Reijo Valta | Julkaistu: 01.04.2018 klo 13:49:57 | Luettu: 891 kertaa

Sadan vuoden sarjakuvat, osa 2/2

Kvaakin toimituksen ohjenuorana sadan vuoden sarjakuvia valitessa oli etsiä omaa aikaansa kuvaavia sarjoja. Ensimmäisen viidenkymmenen vuoden aikana valintaa rajoitti ilmestyneiden kotimaisten sarjakuvien määrä. Toisella vuosisadan puoliskolla tämä ei enää ollut ongelma.

Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat tulivat täysi-ikäisiksi 1960-luvun lopulla. Kuluttava väestö nuorentui huomattavasti ja tämä huomioitiin kustantamoissa. 1960-luvun puolivälissä ilmestyi aikaisempiin ja myöhempiin aikoihin verrattuna paljon kokeellista kirjallisuutta. Sarjakuvailmaisu taidettiin ymmärtää tuohon samaan joukkoon kuuluvaksi, ja muillekin kuin viihteen tekijöille annettiin mahdollisuuksia.

Vaikka muun undergroundin ja avantgarden julkaisemista ei jatkettu, niin sarjakuva-albumit vakiinnuttivat paikkansa suomalaisten kustantajien ohjelmissa 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Listalle valikoitui Suomen 50-vuotisjuhlia ajatellen tehty Aulikki Oksasen Emilia ja Suomi (1967), Vesa Oittisen Aku Ankka ja Nietzsche (1969), Timo Aarnialan Kyynelten tie (1971) ja Kalervo Palsan Minun Getsemane (1974). Kotimaisen kokeellisemman sarjakuvan asemaa paransi Yhdysvalloista kantautunut underground.


Tiedostavan poliittisesta aitoon tekemiseen


Kaikilla asioilla on poliittinen ulottuvuus. Erityisen hyvin nuo ulottuvuudet nähtiin 1970-luvun ensimmäisinä vuosina. Undergroundvaikutteisessa Superprolessa (1972) Harri Dahlströmin ja Leo Jokisen luoma turkulainen supersankari kurmottaa porvaria, auttaa työväestöä ja vastustaa imperialismia. Riitta Toikkasen ja Seppo Lindqvistin Urkin arkissa (1973) vastustetaan EEC:tä ja Suomen lännettymistä. Vapaakauppasopimus kuitenkin solmittiin Kekkosen johdolla, mutta sitä tasapainotettiin Kevsos-yhteistyötä lisäämällä.

Jos Superprolessa supervoimia käytettiin työväestön eduksi, niin Martti Sirolan Rautaparrassa (1976) amerikkalainen supersankari riisuttiin voimistaan. Naamion takaa Sirolan Apassit-albumisarjan sankareille paljastui vähemmän ihannoitava ihminen. Ote oli hyvin realistinen. Aitoa, realistista otetta suomalaiseen arkeen tarjosi myös Tarmo Koiviston Mämmilä (1975). Pitkään jatkunut sarja heijasteli pienen kirkonkylän elämänmenoa ja muutoksia.

Toisenlaiseen aitouteen pyrkivät rock-uskottavasti sarjakuvia tehneet Juho Juntunen (Poikamme musisoivat, 1977) ja Mauri Kunnas (Nyrok City, 1979). Länsimaalainen nuorisokulttuuri ei näiden tekijöiden mielestä ollut puhtaasti huonoa, vaan valistunut musiikin kuluttaja tiesi mikä on aitoa ja mikä pelkästä rahasta tehtyä kusetusta. Juntunen oli tässä ehdottomampi, Kunnas humoristisempi.



Kotimaiset huumoristripit eivät jääneet kokonaan paitsioon Kvaakin raadilta. Suomen nouseva, Neuvostoliiton Punakoneenkin haastava jääkiekkomahti ei Veli-Pekka Alareen Nuhjun (1970) perusteella pohjautunut älykkäisiin pelaajiin. Tosin Nuhju sijoittui enemmän tamperelaiseen kiekkomaailmaan. Jope Pitkänen tehtaili savolaisiin paikallislehtiin täsmäsuunniteltuja sarjakuvahahmoja. Oman kotikunnan lehteen syntyi Mauno Mansikka (1978), mansikkaisäntä, jonka pelloilla olisi useinkin tarvittu pääluottamusmiestä ja tasa-arvovaltuutettua. Nokkelat marjanpoimijat pistivät tarvittaessa Mansikalle luun kurkkuun. Keijo Kervisen Rautakoura (1986) ammensi metallityöläisen arjesta. Pertti Jarlan Fingerporin (2007) homonyymit nostivat huumoristripin uudelleen suosioon.

Suuri murros sarjakuvakentässä alkoi 1980-luvulle tultaessa. Punklehtien innoittamana alkoi ilmestyä omakustanteita, joista legendaarisimpia olivat J. Tilsan Zärpät (1980). Sarjakuvaseurojen lehdistä Suuri Kurpitsa (1989) piti tasonsa korkeimpana ja esitteli suuren joukon uusia, lupaavia tekijöitä Pauli Kallion johdolla. Toinen sukupuoli tuli esille omilla ehdoillaan Naarassarjoissa (1992).


Ajat muuttuvat ja sarjakuvat niiden mukana


Suurin muutos viime vuosikymmeninä on ollut tietotekniikan kehitys. Se sai nopeasti oman tulkin Mikrokivikaudesta (1985), jota Harri Vaalio tekee edelleen Mikrobittiin. Kun tietokoneet yhdistettiin omaksi verkokseen, niin syntyi www.mammila.fin (2002) kaltaisista osoitteista koostuva oma maailmansa. Uusi kommunikointiympäristö muodostui toisille Vihan ja pelon internetiksi (2017).

Kvaakin raadin katsoessa taaksepäin poliittiset käänteet ja niistä tehty satiiri ovat olleet monen vuoden merkkipaaluja. Karin Kekkosen jälkeisestä ajasta tuoreeltaan tekemä Manu ja kultatupsu (1982) on yhden aikakauden vaihtumisen merkki. Edeltänyt aika saa Matti Hagelbergin Kekkosessa (2004) myyttiset mittasuhteet. Suomen naapuruston muuttuminen sai Jopen veistelemään evakkomummo Lempin kautta, että saataisiko Karjala takaisin (1991). Päivänpoliittista ajankohtaissatiiria edustavat Anima Vitae -studioiden Itsevaltiaat 3 (2003) ja Jouni Kemppaisen, Mikko Vienosen ja Tarmo Koiviston Pääkaupunki-sarjan albumi Yhtä jytkyä (2013).

Laajempia yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevät Risto Isomäen romaanin pohjalta tehty Sarasvatin hiekkaa (2008) ja Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet (2011). Johanna Rojolan toimittamassa Kiilan albumissa Raivoa ja lamaannusta (2010) poliittisen piiri on laaja. Yhteiskunnan tarkastelu oman elämän kautta on ollut suosittua, tähän joukkoon voisi lukea Harri Pystysen Elämälle kiitoksen (1988), Tiina Pystysen Leskikuningattaren muistelmat (1993), Hanna Koljosen Sokerihullun (2012), Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikin (2014) ja Viivi Rantasen Mielisairaalan kesätytön (2015). Grönroos ja Rantio tarkastelevat nimimerkkien takaa elämän ikäviä puolia Pienissä julmissa tarinoissa (1998). Omaa identiteettiään ja taidetta pohti Kati Kovács päiväkirjassaan Silmä ulos (2005).

Sirolan piirtämä Hierrekierre (1984) kuvasi tehdaspaikkakunnan yhteisöllisyyttä jalkapallojoukkueineen. Samanlaisesta vuosikymmen myöhemmin sai vain haaveilla. Nyttemmin myös Ilkka Heilän B. Virtasen (1997) kuvaamat konttoriyhteisöt ovat harvemmassa. Brändäämisen myötä uraksi saattaa riittää pelkkä julkisuus, jota käsitteli Ville Ranta Lewis Trondheimin käsikirjoittamassa Julkimoissa (2006). Petri Hiltunen ivasi muun muassa yrityskonsulttipuhetta Väinämöisen paluussa (2001). Vanhan kansanrunouden hahmoja hyödynsi myös Ursula Niemistön Kalevala (1981). Uudemmista urbaanilegendoista ammensi Ville Pirinen Yhesti yhes paikas -sarjassa (2009). Suomen sotahistorian vaiheita omalla vakuuttavalla tavallaan pohti Heikki Paakkanen (Pariisiin! … ei kai taas … 2000).

Ihmissuhteiden juhlat ja ilot ovat ikiaikainen sarjakuvan aihe. Kvaakin raati arvosti Tiina Pajun ja Sari Luhtasen Maisaa & Kaarinaa (1987), Pauli Kallion ja Christer Nuutisen Kramppeja & nyrjähdyksiä (1994) ja Juban Viiviä ja Wagneria (1996). Satunnaista fyysistä kumppanuutta kuvannut Tom of Finland (1990) aloitti kansainvälisillä markkinoilla jo 1950-luvulla, mutta suuren kotimaisen yleisön tietoisuuteen hän tuli vasta Puupäähatun ja ison näyttelyn myötä. Kuvan ja sanan epäsuhdalla pelannut Mikael Gyllingin, Stéphane Rossen ja Teppo Sillantauksen Naisen kanssa (1995) ammensi parisuhteen stereotypioista. Uusien ihmisten kohtaamisen vaikeutta käsitteli Hannele Richertin toimittama Tarinoita maahantulosta (2016).

Kvaakin raati halusi muistaa myös oman nimensä tietynlaiselle sarjakuvakerronnalle antanutta Kylli-tätiä (1983). Lapsille suunnattuja olivat myös Veikko Savolaisen Unto Uneksija (1968) ja Julia Vuoren filosofinen Sika (1999).

Myös toisen puolen vuosisadan valinnoissa toistuu saman tekijän useampi sarjakuva. Ajankohtaisista tapahtumista ammentavien tekijöiden määrä oli rajallinen. Valintoihin osallistuneet pitivät kiinni tästä kriteeristä mieluimmin kuin ryhtyivät arvottamaan tuttujensa ja ystäviensä töitä. Listalle valikoituneet sarjakuvat ovat valitsijoiden mielissä ankkuroituneet jonkin ajankohdan kuvajaisiksi.

Näistä vuoden 1967 jälkeisistä sarjakuvavalinnoista ei ole tarkoitus kuin muutamin poikkeuksin kirjoittaa erillisiä artikkeleita. Useimmat valinnoista lienevät harrastajille jo entuudestaan tuttuja ja kirjastojen avulla tutustuttavissa.


1967 - Aulikki Oksanen: Emilia ja Suomi

1968 - Veikko Savolainen: Unto Uneksija

1969 - Vesa Oittinen: Aku Ankka ja Nietzsche

1970 - Veli-Pekka Alare: Nuhju

1971 - Timo Aarniala: Kyynelten tie

1972 - Harri Dahlström & Leo Jokinen: Superprole

1973 - Riitta Toikkanen & Seppo Lindqvist: Urkin arkki

1974 - Kalervo Palsa: Minun Getsemane

1975 - Tarmo Koivisto: Mämmilä

1976 - Martti Sirola: Apassit ja Rautaparta

1977 - Juho Juntunen: Poikamme musisoivat

1978 - Jope: Mauno Mansikka

1979 - Mauri Kunnas: Nyrok City

1980 - Jukka Tilsa: Zärpä

1981 - Ursula Niemistö: Kalevala

1982 - Kari: Manu ja kultatupsu

1983 - Kylli-täti - TV:n Joulukalenteri

1984 - Laakso-Seppänen-Sirola: Hierrekierre

1985 - Harri Vaalio: Mikrokivikausi

1986 - Keijo Kervinen: Rautakoura

1987 - Tiina Paju & Sari Luhtanen: Maisa ja Kaarina

1988 - Harri Pystynen: Elämälle kiitos

1989 - Suuri Kurpitsa -lehti

1990 - Tom of Finland

1991 - Jope: Karjala takaisin

1992 - Naarassarjat-lehti

1993 - Tiina Pystynen: Leskikuningatar, Kertomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä

1994 - Pauli Kallio & Christer Nuutinen: Kramppeja & nyrjähdyksiä

1995 - Gylling-Rosse-Sillantaus: Naisen kanssa

1996 - Juba: Viivi ja Wagner

1997 - Ilkka Heilä: B. Virtanen, Arkipäivän sankari

1998 - Grönroos & Rantio: Pieniä julmia tarinoita

1999 - Julia Vuori: Sika

2000 - Heikki Paakkanen: Pariisiin … ei kai taas …

2001 - Petri Hiltunen: Väinämöisen paluu

2002 - Tarmo Koivisto: www.mammila.fi

2003 - Anima Vitae: Itsevaltiaat 3

2004 - Matti Hagelberg: Kekkonen

2005 - Kati Kovács: Silmä ulos

2006 - Lewis Trondheim & Ville Ranta: Julkimot

2007 - Pertti Jarla: Fingerpori

2008 - Isomäki-Tolppanen-Kaakinen: Sarasvatin hiekkaa

2009 - Ville Pirinen: Yhesti yhes paikas

2010 - Raivoa ja lamaannusta, Kiilan albumi, toimittanut Johanna Rojola

2011 - Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet

2012 - Hanna Koljonen: Sokerihullu

2013 - Kemppainen-Vienonen-Koivisto: Yhtä jytkyä

2014 - Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki

2015 - Viivi Rantanen: Mielisairaalan kesätyttö

2016 - Mitä sä täällä teet? Tarinoita maahantulosta, toimittanut Hannele Richert

2017 - Johanna Vehkoo & Emmi Nieminen: Vihan ja inhon internet



* Sadan vuoden sarjakuvat, osa 1
* Valinnoista voi keskustella Kvaakissa

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali