Sarjakuvan kohdeapurahoilla korkea saantiprosentti

Taiteen edistämiskeskus on jakanut sarjakuvataiteen kohdeapurahat vuodelle 2018. Yli puolet hakijoista sai apurahan.

Taiken Visuaalisten taiteiden toimikunnan työ kohdeapurahojen osalta helppo. Hakemuksia tuli vain 43 kappaletta, joista 23 kesken jaettiin reilun 110 000 euron tukipotti. Kohdeapurahoja haettiin sarjakuva-albumien tekemiseen, sarjakuva-aiheisiin näyttelyihin ja sarjakuvablogin pitämiseen. Joukossa on useampi Kvaakista tuttu tekijä.

Avustusta sai myös kolme sarjakuvataiteen yhteisöä. Turun Sarjakuvakerho sai 8 000, Sarjakuvamuseo 5 000 ja Keski-Suomen Sarjakuvaseura sai 2 000 euroa. Viimeksimainittu sai tukea toiminnan käynnistämiseen.

Kohdeapurahat, yhteensä 113 267,60 euroa

Jukka-Petteri Eronen, Tampere, 4 500 €
Sarjakuvakirjan tekemiseen

Roope Eronen, Helsinki, 2 000 €
Sarjakuva-albumin tekemiseen

Harri Filppa, Oulu, 5 000 €
Sarjakuva-albumin piirtämiseen

Avi Heikkinen, Jyväskylä, 5 000 €
Sarjakuva-albumin toteuttamiseen

Sanna Hukkanen, Joensuu, 8 000 €
Sarjakuva-albumin valmistamiseen

Juho Juntunen, Tampere, 5 000 €
Näyttelyn valmistamiseen

Jussi Kaakinen, Helsinki, 6 000 €
Sarjakuva-albumin kuvakäsikirjoituksen tekemiseen

Timo Kokkila, Tampere, 1 500 €
Sarjakuvanäyttelyn kokoamiseen

Leo Kuikka, Lappeenranta, 8 000 €
Sarjakuvateoksen käsikirjoittamiseen ja piirtämiseen

Janne Kukkonen, Turku, 3 000 €
Sarjakuvaromaanin käsikirjoitukseen

Karri Laitinen, Loviisa, 6 000 €
Sarjakuvaromaanin toteutukseen

Hannu Lukkarinen, Helsinki, 4 500 €
Sarjakuva-albumin täydentämiseen

Markku Metso, Kouvola, 8 000 €
Sarjakuva-albumin piirtämiseen

Apila Pepita Miettinen, Helsinki, 4 000 €
Sarjakuvakirjan käsikirjoittamiseen

Jouko Nuora voi viimeistellä albumiaan kohdeapurahan turvin.
Jouko Nuora voi viimeistellä albumiaan kohdeapurahan turvin.

Jouko Nuora, Forssa, 3 000 €
Sarjakuvakirjan viimeistelyyn

Sami Nyyssölä, Kempele, 5 000 €
työryhmälle (6) Pokuton toiminnan kehittämiseen

Heikki Paakkanen, Helsinki, 5 000 €
Näyttely- ja materiaalikustannuksiin

Hannele Richert, Helsinki, 5 000 €
Sarjakuvaromaanin viimeistelyyn

Viivi Rintanen, Helsinki, 6 000 €
Sarjakuvablogin tekemiseen

Heikki Rönkkö, Helsinki, 2 367,60 €
Sarjakuva-albumin painokuluihin

Heikki Rönkkö, Helsinki, 8 000 €
Työryhmälle (2 henkilöä) sarjakuva-antologian toteutukseen

Anna Sailamaa, Helsinki, 5 000 €
Sarjakuvakirjan valmistamiseen

Janne Toriseva, Helsinki, 3 400 €
Sarjakuva-albumin tekemiseen

Erityisavustukset, yhteensä 15 000 euroa

Keski-Suomen Sarjakuvaseura KESS ry, Jyväskylä, 2 000 €
Sarjakuvaseuran toiminnan käynnistämiseen

Sarjakuvamuseo ry, Helsinki, 5 000 €
Sarjakuva- ja kuvitustaiteen näyttelyn ja julkaisun kustannuksiin

Turun Sarjakuvakerho ry, Turku, 8 000 €
Tapahtumien, koulutuksen ja julkaisujen kustannuksiin

* Taiken tiedote