Pikku Piko on palannut

Egmont julkaisi Pikku Pikon seikkailujen 14. osan vuonna 2009. Nyt Pikku Piko jatkaa Zoom Teufelin leivissä.

Kuten jokaisen albumin alussa muistutetaan, Pikku Piko on Piko pienenä, hieman alle yhdeksänvuotiaana pojannaskalina. Kyse ei siis ole Pikon pikkuveljestä tai lapsesta, vaan sarjan luomisen aikaan uudesta innovaatiosta: päähahmosta voi kehittää erilaisia versioita seikkailemaan eri maailmoissa. Pikku Pikon maailma on koulu ja koti, suurin osa sivun mittaisista humoristisista sarjakuvista sijoittuu alakouluun.

Pikku Pikoa ovat tehneet belgialaiset Tome & Janry koko sarjan ajan. Tome vastaa käsikirjoituksista, Janry yleensä piirtämisestä. Janryn apuna vuosien mittaan ovat olleet Bruno Gazzotti ja Dan Verlinden. Värityksestä on vastannut Stéphane De Becker. Albumeissa on yleensä yksi pidempi tarina ja alkujaan ranskalaisessa Spirou-lehdessä julkaistuja sivuja. Tuoreimmassa albumissa on kuusisivuinen Ei tuhlata ruokaa! ja stripit 590-625.

Semic ja sen seuraaja Egmont julkaisivat 1991-2009 neljätoista Pikku Piko -albumia pääsääntöisesti alkuperäisessä ranskalaisessa järjestyksessä. Ensimmäisenä tosin julkaistiin ranskankielisenä toisena julkaistu albumi, ja Ranskan ensimmäinen sai Suomessa numeron kuusi. Nyt julkaistu Mitä ihmisetkin sanovat! (Tout le monde te regarde!) on ranskankielisen sarjan 17. osa. Jatkuvuuden vuoksi Suomessa se on saanut numeron 15.

Myös uudessa albumissa Tome ja Janry jatkavat hyväksi todetulla linjalla. Huumori nousee ihmisen viettielämän perusasioista. Seksuaalisuus on jännittävä asia ja aikuistuminen pelottaa. Cassius tarjoaa Pikolle vanhennuseliksiiriä, joka kasvattaa sankarin 25-vuotiaaksi. Aihetta tarkastellaan suunnasta ja toisesta.

Vaikka Pikku Piko ei ole kehittynyt hahmona tai sarjakuvana vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana, huumori on säilynyt tuoreena. Pikku Pikoon tarttuessa saa tuttua ja turvallista luettavaa. Pidemmän tauon jälkeen vitsit tuntuivat oikein virkistäviltä.

* Kvaakissa on keskusteltu pääasiassa aikuisesta Pikosta ja Fantasiosta.

Tome & Janry
Mitä ihmisetkin sanovat!
Pikku Piko seikkailee 15
suom. Anssi Rauhala
toim. Asko Alanen
ladonta Rasmus Kronholm
ISBN 978-952-5754-47-6
Zoom Teufel 2017
50 s., nelivärinen, pehmeäkantinen