Uutiset | Teksti: Reijo Valta | Julkaistu: 25.09.2016 klo 12:41:29 | Luettu: 763 kertaa

Veikko Savolainen on poissa

Sunnuntaiaamu toi suru-uutisen. Veikko "Joonas" Savolainen (1929-2016) on poissa. Arktisen Banaanin kustannustoimittaja Vesa Kataisto ilmaisi asian näin:

Sunnuntaiaamu toi viestin joka oli väistämätön, mutta jota kukaan ei olisi halunnut vastaanottaa. Veikko Savolainen on kuollut. Suomalaisen sarjakuvan tekijöiden Grand old man teki työnsä viimeiseen deadlineen asti.

Kustantaja Markku Jalava kirjoitti

Mestari on poissa. Rautainen ammattilainen ja hieno ihminen. Rauha hänen sielulleen.

Korkeaan ikään ehtinyt mestari oli monin tavoin tunnustettu tekijä. Savolainen muistetaan erityisesti alkujaan Helsingin Sanomissa julkaistusta Joonaksesta. Tuo vuonna 1950 alkanut sarjakuva nimesi tekijänsä, nimimerkki VeSasta tuli itsestäänkin Joonas. Uransa aikana Savolainen oli monessa pioneeri ja uusien urien avaaja. Hänen raivaanjantyönsä oli suomalaiselle sarjakuvalle korvaamaton. Savolainen sai työstään useita tunnustuksia, muun muassa Puupäähatun vuonna 1973. Tasavallan presidentti myönsi Savolaiselle Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin vuonna 2014.


* Vesa Kataisto: Joonas 75 vuotta
* Timo Ronkainen: Vanha kunnon Joonas
* Sarjakuvatelevisio: Joonaksen juttusilla (Youtube)

* Kvaakissa muistellaan Savolaista

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali