Anders Chydeniuksesta sarjakuva

Torstaina 28. huhtikuuta Kokkolan kaupunginkirjastossa julkistetaan Lauri Tuomi-Nikulan käsikirjoittama ja Siiri Viljakan kuvittama sarjakuva-albumi Viimeinen puhe – Anders Chydeniuksen paluu.

Uutuusalbumissa demokraattinen poliitikko ja kirkkoherra valistuksen ajalta nousee Kokkolan kirkon lattian alta tutkailemaan nykymaailman menoa. Chydenius (1729-1803) on ajankohtainen vuoden 1766 painovapauslain tiimoilta. Hän kirjoitti valtiopäiväedustajana mietinnön, jonka pohjalta maailman ensimmäinen lehdistön vapauden takaava laki säädettiin. Säädöstä muistetaan muun muassa Ruotsalaisella numerolla ja Helsingissä järjestettävällä Unescon Maailman lehdistönvapauden päivän tapahtumalla.

Kokkolalainen kulttuuritoimija Lauri Tuomi-Nikula on aikaisemmin työskennellyt sarjakuvan parissa julkaisemalla Ville Rannan ja Mika Lietzénin tekemän Engelsmannit tulevat! (2004). Julkaistava albumi on Limingan taidekoulussa opiskelevan Siiri Viljakan ensimmäinen.

Viimeinen puhe – Anders Chydeniuksen paluu julkaistaan kolmella kielellä, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.