Toista maailmansotaa edeltäneet kovanaamat ovat suorittaneet näyttävän paluun sarjakuvamuodossa. (Lue Kvaakin edellinen pulp-aiheinen artikkeli.)
Tunnettujen pyssymiesten lisäksi seikkailevat jälleen jo kerran unohdetut sankarit. Tässä katsauksessa esitellään jälkimmäisiä kuriositeetteja. Samalla käsittely laajennetaan toisen maailmansodan sankareihin.
Yhdysvaltojen 1930-luvun lama oli synnyttänyt kyynisiä, kovia sankareita. Oikeutta ilman oikeudenkäyntiä jakaneet asemiehet vetosivat turhautuneeseen kansakuntaan.
Menestyslukemistot ja -kuunnelmat innoittivat jäljittelijöitä. Tällaiset kopiot olivat usein lyhytikäisiä, mutta saattoivat heijastua uuden sukupolven sankareista, eräälaisena populaarikulttuurin kaikuna.
Sotavuosina, sen enempää kuin kylmän sodan polarisoituneessa maailmassa, ei yhteiskunnan kyseenalaistavalle sankarityypille ollut enää tilaa – sarjakuvassa ei senkään vertaa. Ennakkosensuurin vuoksi nuoren median genretarjonta kutistui, ja sarjakuva menetti tärkeän osan lukijakuntaansa.
The Spider
The Spider ei jäänyt pysyvästi lukijoiden mieliin, kuten esikuvansa The Shadow. Sankari loi pelkoa rikollisten joukossa naamioitumalla vampyyriksi, mikä ei auttanut muistettavuuden suhteen. The Spider’s Web -sarjaelokuvista (Columbia Pictures, 1938) huolimatta nimihahmo päätyi sarjakuviin vasta puoli vuosisataa myöhemmin Timothy Trumanin vapaasti tulkitsemana (Eclipse, 1991–1992).
Columbia Pictures -tuotannossa The Spider pukeutui tyylitietoisesti verkkomaskiin, viittaan ja sotilasmalliseen lierihattuun. Tässä mustanpuhuvassa asussa hahmo esiintyy myös Dynamite Entertainent -kustantajan sarjoissa.
David Liss päivitti jo toiste pulp-kauden tuotantoa tähän päivään The Shadow Now -sarjassa (2013–2014, 6 osaa). Työparinsa Colton Worleyn fotorealistisella tyylillä kuvittama osuus The Spider -sarjasta (2012–2014, 18 osaa) on niin ikään upeaa tunnelmointia.
Hahmot, kuten The Spider, saattavat olla lukijoille tuntemattomia, mutta ne yhdistyvät läheisesti muuhun pulp-tuotantoon. Koska niihin liittyy yleisiä mielikuvia, ei tekijöiden liikkumavara ole suuri.
The Shadow -minisarjassa Blood and Judgment (suom. Thriller 2–5/1990) Howard Chaykin ratkaisi edellä mainitun haasteen koskemalla vain sankarin ympäristöön. Keskeisimmät päähahmoon yhdistetyt ominaisuudet hän kuitenkin jätti viisaasti entiselleen. Varallisuus, seurapiirit ja ylimielisyys yhdistyvät voimakkaasti pulp-kauteen, eikä niitä voi sankareilta viedä.
Sen sijaan Liss, joka ensitöikseen vain siirtää The Spiderin nykyhetkeen, työntää päähenkilön rikkauksista rääsyihin. Kovakouraista käsittelyä ei hahmon perusolemus – eli lukijakunnan kollektiivisesti hyväksymien ominaisuuksien joukko – kestä.
Miss Fury
Toiseen maailmansotaan mennessä ei naissankareita tunnettu. Ei naisia muutoinkaan yhteiskunnan aktiivisissa rooleissa juuri nähty. Tuolloin naiset vasta astuivat, sotateollisuuden tarpeeseen vastaten, massoittain uusille aloille. Uranaiseen suhtauduttiin oudoksuen vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
June Tarpé Mills (1915–1988) loi Miss Furyn 1941. Hän jäi historiaan maansa ensimmäisenä sarjakuvien toimintasankarittaren luoneena naisena. Lukeva yleisö ei tätä ensi alkuun tiennyt, koska Mills pudotti taiteilijanimestään sukupuolensa kavaltaneen etunimen.
Mills työsti sanomalehtisarjaa eläköitymiseensä, vuoteen 1952, saakka. Ihonmyötäiseen, mustan pantterin nahkaan pukeutunut Miss Fury oli Kissanaisen edeltäjä. Dynamiten sarjoissa esiintyvä sankaritar perustuu myöhempään, viittaa käyttäneeseen, versioon.
Rob Williamsin lyhyttarinat ovat reipasta lämmittelyä aikamatkailun merkeissä. Kirjoittajan kunnianhimon myötä meno jatkossa vain paranee (2013–2014, 11 osaa). Williams tuulettaa pölyyntyneitä pulp-asenteita jo aloituksessa.
Sotavuosia seuranneen mccarthyismin vaikutuksiin kuului sarjakuvan ankara ennakkosensuuri. Voimakkaita sankarittaria ei enää vuoden 1954 patriarkaalisen sensuurijärjestelmän voimaan astuttua syntynyt.
Kokonainen genre, romanssisarjakuvat, kyti sekin hitaasti pois sensuurin tarttuessa mehevimpiin draaman aiheisiin. Sarjakuvan sisältöön kohdistuvien rajoitteiden myötä sarjakuva menetti niin aikuis- kuin naislukijat.
Human Torch
Särmättömiksi hiottujen supersankarien suosio oli sodan jälkeen laskussa. Sarjakuvasensuurin vaikutuksesta – genretarjonnan vähentyessä ja lukijaprofiilin muuttuessa – ne nousivat uudelleen, kukoistaen jo 60-luvulla. Kuitenkaan sotasankareista harva siirtyi Kapteeni Amerikan tavoin nykypäivään.
Sotavuosina syntyneistä hahmoista osa yksinkertaisesti unohdettin. Siten ne ovat pulp-sankarien tavoin ikääntyneet public domain -käyttöön. Tällaisiin lasketaan toisen maailmansodan erikoistehtävät radioaalloilla ja Fawcett Comics -julkaisuissa suorittanut Captain Midnight. Dark Horse julkaisi hiljattain jatkoa veteraanin seikkailuille (2013–2015, 25 numeroa).
Kaikissa vanhuksissa ei ole riittävästi ruutia edes ilmaiskäyttöön. Dynamiten Project Superpowers -heerokset eivät sopineet yhteen maanläheisten pulp-seikkailijoiden kanssa Masks-sarjassakaan (2012–2013, 8 osaa).
Suurimmat kustantajat eivät muiden jäämistöjä kaiva. Marvel ja DC voivat tarpeen mukaan vetää sankareita uusiokäyttöön omasta hahmokirjastostaan. Kustantajista jälkimmäinen on julkaissut Quality Comics -tähtiä Freedom Fighters -nimen alla jo 70-luvulta lähtien. J. Michael Straczynski ja Chris Weston hyödynsivät puolestaan Marvelin Timely Comics -kauden tuotantoa murhamysteerissä The Twelve (2008–2012, 12 osaa).
Toisinaan rintamavahvistuksiin lukeutuneet sankarit kelpasivat vain kierrätykseen. Kapteeni Amerikan rinnalla taistellut, tuleen syttynyt Human Torch syntyi uudelleen Ihmenelosten riveissä. Uusi hahmo sai sen nimen ja voimat, kaikki muu sai mennä.
Alkuperäinen Human Torch sai uuden elämän osana vanhoja hahmoja nostanutta trendiä. The Torch -sarjassa (Marvel/Dynamite, 2009̣–2010, 8 osaa) käsikirjoittajat, Alex Ross ja Mike Carey, loihtivat yhdessä kuvittaja Patrick Berkenkotterin kanssa mitäänsanomattoman hahmon ympärille nostalgian kehän. Itse nimihahmo on moderni Frankensteinin hirviö, persoonaton sivuhahmo omassa sarjassaan.
Kaikuja populaarikulttuurin historiassa
Supersankareista ensimmäinen, Teräsmies, oli 30-luvun tuotantoa. Syntyessään karski, muitta mutkitta ongelmat nyrkein ratkaiseva sankari oli tyylipuhdasta pulp-kautta.
Supersankarien ja pulp-hahmojen välistä rajaa on mahdoton vetää tarkasti, ja se hämärtyy viimeistään toisen maailmansodan aikana. Sankarit molemmin puolin aitaa edustivat omistavaa luokkaa. Teräsmiehen tapauksessa sosialismi yksinkertaisesti huuhdottiin sankarin harteilta. Lisäksi suorat yhteydet eri hahmojen välillä kulkevat tiheään.
The Shadow on nähty Batmanin esikuvana, ja tätä nykyä Bob Kanen tiedetään jopa plagioineen edeltäjiensä töitä. Kopiointisyytteet lensivät jo 30-luvulla, kun The Black Bat (Dynamite, 2013–2014, 12 osaa) ja Batman muistuttivat omistajiensa mielestä liiaksi toisiaan.
Stan Lee puolestaan on nimennyt The Spiderin inspiraationsa lähteeksi (Origins of Marvel Comics, 1974). Jopa viholliset – The Octopus proteesikäsineen ja The Scorpion – saavat Spider-Manin ystävän myhäilemään.
Uusiotulkintojen ja modernisoitujen versioiden lisäksi pulp-ajan seikkailijat ovat innoittaneet lukuisiin pastisseihin ja kunnianosoituksiin. Tällaisia ovat mm. Alan Mooren Tom Strong ja Dave Stevensin The Rocketeer.
Edellä mainituin tavoin 30- ja 40-luvun sankarit kaikuvat yhä tänään. Kuten energia fysiikan lakien mukaan, vanhat sankarit eivät koskaan häviä, ne vain muuttavat muotoaan.
Keskustele pulp-sankareiden vanhoista ja uusista sarjakuvista Kvaakissa.
Keskustele myös Dynamite Entertainment -sarjoista Kvaakissa.
Keskustele suomenkielisistä, sekä suomalaistekijöiden, pulp-lehdistä ja -kirjoista Kvaakissa.