 |
|
Leka (vas.) Kallis (oik)
|
Kaisa Lekan kasvot ja uudet jalat tulivat kaikille tutuiksi kun hän joutui sarjakuva-albumeineen kunnon mediamyllytykseen. Ina Kalliksen nimi vilahti myös kilpailuissa. Se nousi esiin sekä Taivaallisimmasta pienlehdestä että Kemin kunniamaininnoista mainittaessa. Muutenkin Suomen sarjakuvaskene nosti viime vuonna naisia. Kemin palkitut olivat voittajaa lukuun ottamatta lyylejä.
 |
|
Ktaja Tukiainen
|
Työn sankarit, Maisan ja Kaarinan “kummitädit”, Sari Luhtanen ja Tiina Paju tekivät albumin: “Yhden koon kuningattaret”. Anu Lavosen työt pääsevät nekin oikeuksiinsa oikeastaan vasta yhteen koottuna. Tämän saatan sanoa “Kallis maku” -albumin luettuani. Lavonen oli parrakassarjan syksyn debytantti.
Puupäähatun korjasi pois kuleksimasta Katja Tukiainen, jonka uusimpia ääriviivoja nähtiin julkisesti viime vuonna vain seinillä. Televisio, radio ja lehdistö huomioivat Puupään edellisvuottakin näyttävämmin. Hyvin olivat esillä myös norjalainen Lise Myhre, joka sai myytyä suomalaisille Nemin, sekä ruotsalaiset Åsa Grennvall ja festarivieras Joanna Rubin Dranger.
Leipään taas puolet petäjäistä
Grennvallin perhepoliittista painolastiakin kantava Seitsemäs kerros noteerattiin Husarissa kulttuuriksi eli kirjallisuudeksi. Eikä se jäänyt vuoden ainoaksi osoitukseksi siitä, että sarjakuva on Merkittävä Juttu. Sateen tekijä, Ville Ranta, keikutti reportaasisarjakuvallaan venettä Oulussa oikein olan takaa, saaden aikaan kulttuuripoliittista lainehdintaa. Aiheesta voit yrittää etsiä lisätietoa Kaltio-lehden verkkosivulta.
Sekä Hesari, että Aamulehti rankkasivat vuoden 2003 merkittävimpiä kulttuurisuhinoita. HS:ssa keskityttiin lähinnä televisiosta ja eri esiintyjistä saatuihin elämyksiin, mutta Aamulehden (31.12.) kulttuuritoimituksessa oli luettu sarjiksiakin. AL jakoi 13 mainintaa, joista 5 meni musiikille ja 3 kirjallisuudelle. Kuvataide, elokuva ja teatteri saivat jokainen oman pikkuartikkelin. Uusmedia kirvoitti kirjoituksen siitäkin syystä, että syksyisin järjestettävä Mindtrek alkaa olla jo aika iso tapahtuma. N-gage puhelinta soimattiin mutta Max Paynea suitsutettiin. Sitten mukana oli vielä sarjakuva-albumi. Markus Määttäsen sanoin: “vuoden kihelmöivin taideteos… nerokas lähihistorian kuva …äärimmäisen tosi ja sympaattinen nuoren miehen elon kuva.” Arvatkaa – ylle kirjoittaneen kakkakirja, Ruskaa Pakkasella!
Tänäkään vuonna pienet tai isot pojat eivät liiemmin riehaantuneet ostamaan sarjakuvia. Tekijän lärvin näkyminen siellä täällä ja positiivinen kirjoittelu ynnä “arvostus” synnyttää parhaimmillaankin vain nihkeää kysyntää sarjakuvateokselle. (Ei siis tipu RAHAA!) Jiin Åsaan on tyytyminen. Jalavan varjossa ja Salomailla mietitään edelleen, miten vetää oikeasta dupuysta jotta saataaisiin enemmän imua berberianiin?
Helsingin Sanomat on lehti joka kirjoittaa pornosta
Kuten Kataisto jo totesi viime vuotta luotaavassa jutussaan se on mangaa nyt sitten. Japanilaisten maihinnousu näkyi läpi skenen, Turun Finnconissa, Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla, kaupoissa, kioskeissa, netissä ja yleisönosastoissa.
Like tuuppasi ilmoille peräti kaksi Akiraa keväällä ilmestynyt numero 7 sai kunnian olla ensimmäinen Kvaakissa arvosteltu sarjakuva.
Kvaakin alkuräpiköintiä avitti omalla tavallaan myös Dragonballista noussut kohu, jota olivat ansiokkaasti luomassa tekstimediat IS ja HS. Pedofiliasyyte luonnollisesti kiinnosti ihmisiä generoiden webbiliikennettä juuri kuoriutuneeseen Kvaakkiin. Kirjoittamastani artikkelista lainattiin jopa pätkä Suomen Kuvalehteen (22/2003 s.68).
Syksyllä ilmestymisensä aloittanut (yksi hiljaisimmista ja menestyksekkäimmistä julkistuksista muuten) Ranma 1/2 sai sentään olla rauhassa.
Tammikuun 2004 HS-kuukausiliite tietää kertoa kuvatekstissä sivulla 54: “Mangat ovat sarjakuvakirjoja, joissa on usein pornoa ja väkivaltaa.” Seuraavalla sivulla huomio vahvistetaan vielä toistamalla: “sarjakuvakahviloissa selataan pornoa ja väkivaltaa”. Asia vilpitön.
Näin siis kävi, ja vain muutama päivä sen jälkeen kun tieto Dragonballin julkaisemisen jatkumisesta oli julkaistu Mikrobitissä. Sanoma-konserni ei tietenkään yritä estää kilpailijansa Bonniersin (eli Tammen eli Kolibrin eli Sangatsu Mangan) pääsyä Suomen sarjakuvamarkkinoille. Sehän joutuisi puremaan itseään pikkujalkaan ja uhraamaan Ranman samalle roviolle?! Ja silloinhan Suomessa ei tänä vuonna julkaistaisikaan kuukausittain mangaa sivumäärissä laskettuna ehkä jopa enemmän kuin jenkkimatskua…
Muuttokuormia
Sarjakuvaseura teki kirjastonsa kanssa muuttoa oikeastaan koko kesän ja syksyn. Arabialle muuttaneen käsikirjaston kuntoonlaittaminen on vaatinut valtavan määrän työtä. Vastuussa projektista ovat olleet lähinnä seuran puolesta Tanja Rasila, ja palkattuna työntekijänä toiminut Leena Kärkkäinen. Kvaak palaa asiaan parin viikon kuluttua kirjaston avajaisjuhlallisuuksien merkeissä.
Egmont-Kustannuts laajensi Tampereella hankkimalla konttorilleen liki puolet lisää lääniä Finlaysonin alueelta. Kustantajista myös Arktinen Banaani ja levitysyhtiö Valiosarjat Oy teki muuttoa Helsingin Kalliosta keskustammaksi.
 |
|
Lehti Fennica
|
Samaan aikaan kun Good fellowsin Jari Laitinen käynnisteli Kvaakissa keskustelua siitä, millainen on ihanteellinen sarjakuvakauppa, sen kilpailija Lehti Fennica aloitteli omaa muuttoaan. Korttelin verran keskustaan päin hilautuvan kaupan asiakkailla oli joulun alla harvinainen tilaisuus vierailla avarassa, ilmavassa Fennicassa. Ari Koskisen mukaan tämä johtui siitä, että vasta murto-osa lehdistä ja albumeista oli ehditty siirtää vanhasta liikkeestä uuteen. Mutta miten paras myyntisesonki mentiinkin näin kevytmieli hukkaamaan yleiseen sekasortoon?!
Lisäksi Helsingin Sarjakuvatapaamiset meinasi muuttaa Taidehallilta Superiin, näin voidaan ehkä sanoa… (Tapaamiset Taidehallilla taas 8.1. klo 21)
Sisäpiiriläisen vuosi
 |
Muuten Helsingin tapaamisilla menikin sitten vähän huonosti. Samaan aikaan, kun pääkaupungissa meininki tuppasi kitumaan, Lahti nappasi maamme sarjakuvaskenessä virkeydellä mitatun johtopaikan. Tätä asiaa on jo stadista asti käyty ihmettelemässä. Kaupungissa opetetaan ja opiskellaan vakavasti sarjakuvaa ja paikallinen sarjakuvaseura (kuvassa) kokoontuu kerran viikossa liki kymmenen hengen voimin. Syksyllä käynnistyi myös Helsingin kanssa vuorotteleva Lahden sarjakuvatapailutoiminta.
Suomen Sarjakuvaseuran toiminta kulki yleisesti ottaen tuttuja latuja. Vuoden ensimmäinen Sarjainfo ilmestyi huhtikuussa. Jokavuotinen ihme, Sarjsifestarit, saatiin jälleen kerran hallinnoitua kasaan. Syyskokouksessa oli pitkästä aikaa havaittavissa tunkua seuran hallitukseen. Vaihtuvuuttakin miehityksessä eli naisituksessa tapahtui.
Toisin kuin Sarjakuvantekijät ry:n hallituksessa. Sarjakuvantekijät jakoi alati kasvavaa kopiosto-pottia apurahoina ja luovutti Vuoden sarjakuvateko -palkinnon Heikki Paakkaselle. Piirrä Sarjakuvaa lapsille -suurkilpailuprojekti sai vihdoin myös näkyvän muodon. Toinen pitkäaikainen hanke, Heikki Jokisen kirjoittaman Graafikon eväät julkaistiin yhdessä Grafia ry:n ja Kuvittajat ry:n kanssa.
Tampereen Sarjakuvaseura ry jatkoi samalla porukalla kuin ennenkin, Sarjari -lehtiä ilmestyi vain kaksi. Näistä mainittavampana järjestyksessään jo kuudeskymmenes, Suomalaista elokuva-alaa rääpivä lätty.
Lehtisektori
En ole paras ihminen kirjoittamaan Egmontin viime vuoden kotimaisesta julkaisupolitiikasta, mutta yritetään. Pahoittelen jo etukäteen, että “muistini” painottuu loppuvuoteen.
“Oikeita” sarjakuvalehtiä ilmestyy nykyään kaiken kaikkiaan noin viisitoista. Bamse (entinen Maailman vahvin nalle) ja Muumi on suunnattu pilteille. Karvinen, joka viime vuonna vietti 25-vuotisjuhliaan, kerää sivuilleen suosikkikissan väritettyjä strippejä. Hevoshullun sivuilla sarjakuva on edelleen näyttävästi esillä, mutta pojat eivät sitä lue – toisin kuin Myrkkyä ja Madia. Madin lopettamista on meillä huhuiltu useampana vuonna, mutta nyt vähään aikaan tällaista ei ole korviini kantautunut. Myrkyn linja kääntyi kuluvana vuonna taiteellisempaan, älyllisempään ja kotimaisempaan suuntaan. Vaikka kaksi ensin mainittua adjektiivia eivät muuten tulekaan vielä ensimmäisenä mieleen lehden linjaa luonnehtiessa.
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, tämän sai kokea Egmontkin syksyllä kun Transformersin julkaisu päättyi kuin seinään.
Elokuvan siivellä maistaa “Egmontin sattumalinjalla” Mega-lehdessä vihreää miestä, Hulkia. Näitä olivat Banner lehdistä 1-4 koottu Richard Corbenin riipustama Mega #4 ja Hulk ja Huk Annual-lehtien materiaalia kauhova Mega #6. (tuossa Kvaak jutun kuvituksessa on muuten väärä kansi, ei se tuommoinen ole!) Corben joutui piirtämään Brian Azzarellon käsikirjoituksen ja lehdestä sukeutui minulle karvas pettymys. Lähes tulkoon huonointa Corbenia ikinä. Vaikka äijä on klassikkojen ohessa suoltanut takavuosina myös heikkolaatuista metritavaraa. Jälkimmäinen Mega-Hulk pelittää siis joka suhteessa paremmin, siinä on jopa bonuksena se James Kochalkan sarja joka toimii kuin tauti.
Hämähäkkimiehen Spider-Man -lehteä tulin lyöneeksi arviossani (ja ihan ansiosta) sillä viime vuoden numpat 11 ja 12 olivat, hmm… täynnä täytettä. Joululukemiston virkaa palvelleet Hämis-issuet 8,9 ja 10 sen sijaan kolisivat kuin känninen pukki eteisessä. Samoin Mega#7, eli Batman, josta ei voi sanoa kuin että, pirskatti! Hyvä että tällaistakin sarjakuvaa tehdään. Piirtäjä Jim Lee täyttää elokuussa vasta 40 vee. Huippusarjoja tällä Image-veteraanilla on kuitenkin plakkarissa jo useita, ja nyt oli Lepakon vuoro. Jeph Loebin käsikijoitushaba sai minut harkitsemaan myös Hämiksen Sinisen albumin hankintaa.
Valtavirran puolella tuo Lepis oli minulle Herrasmiesliigan ohella vuoden ehdottomia kohokohtia.
Ryhmä X:llä oli tiemmä kanssa aika hyvä vuosi. Albumin kokoisia lehtiä ilmestyi 12… ja vielä vuodenvaihteen Ultimate MEGA (#8) kaupan päälle. Kakkossarjoina lehdissä pyörii näköjään vaihtelevan tasoista matskua (mm. Andy Kubertin piirtämänä). X-Meniä kirjoitti syksyllä hyvällä menestyksellä ainakin britti Grant Morrison, piirtäjistä tunnistin oikeastaan ainoastaan Spawnin kanssa muinoin häärineen Danny Mikin. Kynnys näihin tutusmiseen oli minulla sen verran korkealla, että lehdet vielä odottavat “tulemistaan”. Samoin Mega 5, Kostajat ultimate-muokkaelma.
Rami Rautkorpi on arvioinut Kvaakissa ansiokkaasti Witchblaedeja, katsokaa sieltä! Mustanaamion vuoteen 2003 saatan palata vielä myöhemmin, yllätyksekäs lehti se on joka tapauksessa. Eikä tässä todellakaan ollut kaikki. Pari muhevaa Egmontin Ihmesarjakirjaa (Byrnen Ryhmä-X ja Miller Daredevil) ilahdutti yhden jos toisenkin nostalgikon mieltä. Vuonna 2003 supersankarisarjakuva siis voi Suomessa laadullisesti oikein hyvin.
Sanoma keskittyy luonnollisesti Aku Ankkaan ja sen “kylkiäissarjakuvakirjoihin”. Mutta se laajentaa jatkuvasti myös lehtijulkaisemistaan. W.i.t.c.h aloitti 2001, ja viime vuonna nähtiin muutama “koekappale” uutta, Akkaria tuhdimpaa, vain kioskislevityksessä ollutta Iinestä. Koska sanoma omistaa osan (50%?) myös Egmontista, se hallitsee suvereenisti lehtipiste ja kioskilevitystä. Viikottain ilmestyvällä Akulla on edelleen Suomessa 1000 000 lukijaa.
Kuvalehdet yritti tunkea sarjislehtimarkkinoille vuonna 2001 UusiRuutu lehdellä. Alan harrastajat muistavat vielä pitkään kuinka siinä kävi. Saman vuoden lopulla tämä Sanoman kilpailija joutui kuoppaamaan 4 vuosikertaa lämmittämänsä Star Wars -projektin, niin että “lehtiperheeseen” jäljelle jäi ainoastaan perheen pienimmille suunnattu Tom&Jerry. Itse asiassa Dark Horselta liisattu Tähtien sota -brandisarjakuva siirtyi viime vuonna Egmontille. Tunnettu nimi, ja markkinointituki telkkari(in lastenohjelmi)ssa ovatkin niitä taikasanoja, jotka avaavat tien lukijoiden kukkarolle. Mutta on Kuvalehdillä sentään Koululainen, joka julkaisee, kuten kaikki tietänevät, myös kotimaista sarjakuvaa.
2003 Numeroina
Kotimaisten tekijöiden albumeita ilmestyi taas ~50 (ja pari kuvakirjan tapaista päälle). Luku käy hämmentävällä tavalla yksiin vuoden 2001 kanssa. Taiteellisesta tasostakaan ei tingitty, vaan moni tekijä osoitti parasta näyttöä tähän mennessä.
Koko sarjakuva, huomioarvoineen, sisältöineen, arvostuksineen ja talouksineen lepää tietenkin julkaisujen varassa. Ulkomaisten albumien nimikemäärän kasvuarvion (noin 35%) toteutumisesta minulla ei ole valitettavasti mitään havaintoa. Sen paremmin kuin markkinoiden arvostakaan. Egmont, Sanoma ja Valiosarjat/Arktinen Banaani olivat kuitenkin viime vuonna ainoita toimijoita joilla on markkinoilla taloudellista merkitystä. Sanoman ykkössijaa ei mikään heiluta, mutta kolmosen paikka saattaa olla kuluvana vuonna katkolla.
 |
|
(c) Samuli Suonperä
|
Erilaisia sarjakuvanäyttelyitä pystytettiin vuonna 2003 arviolta 20-30. Helsingin lisäksi galleriatoimintaa harrastettiin muun muassa Turussa, Lahdessa ja Vammalassa. Cosmic Comic Cafe vaihtoi omistajaa, ja näyttelyiden ripustelu kuulemma jatkuu siellä uuden kahvinkeitäjän alaisuudessakin. Viimeksi törmäsin sarjakuva-aiheisiin töihin Lasipalatsin mbarissa joulukuussa. Samuli Suonperän näyttelyssä seinille oli ripustettu erikokoisia maalauksia. Tekijän Bruce Lee -kuvat viehättivät enemmän kuin suurikokoiset ja ohuet manga-beibet.
Tukiaisiakin jaettiin ja saatiin, mutta niissä ei kai kukaan pysy enää kärryillä. Apurahaharavoinnin epävirallisen ennätyksen teki kuulemma Bo Haglund, syväkurkun kuiskaama eurosumma oli niin valtava ettei sitä voi tässä (lähteen epävirallisesta luonteestakaan johtuen) edes mainita. Raha-asioista kiinnostuneet panivat huojentuneina merkille myös sen, että sarjakuva pääsi ankaran uuvutustaistelun ja sitä seuranneen asemasotavaiheen jälkeen, mukaan kirjastoapurahajärjestelmään.
Julkistettu on!
 |
|
(c) Luhtanen & Paju
|
Jalava pullautti ulos tänäkin vuonna kaksi Petri Hiltusen albumia, mutta muuten kyseisen puulaakin politiikkaa ei juuri piireissä kiitelty. Hiltunen riemuitsi marraskuun alussa ensimmäisistä oikeista kirjajulkkareistaan. Kahdeksastoista albari, olikin jo selkeästi pullakahvien paikka.
Julkkaribileet on ennen muuta tilaisuus kertoa muille mediatyöläisille, että kesämökin puucee ei ole ainoa paikka missä sarjakuvalla pyyhkii hyvin. Menestys synnyttää menestystä. Näin uskoo ainakin Harto Pasonen, jonka järjestämät pippalot alkavat olla suorastaan legendaarisia. Missasin keväällä Kati Kovácsin mainion kokooman julkistuksen, mutta sain kyllä lukea aiheesta myöhemmin muutamasta lehdestä. Juban albumeita juhlitaan perinteisesti vuodesta vuoteen. Bakkanaalisessa loistossaan niille veti hyvinkin vertaa Timppa Mäkelän Häjyjen framillepano.
Julkistuseuforian suloiset aallot liplattivat vuoden loppumetreillä jo Hämeeseen asti. Kuinkas nyt näin? Kyseltiin kai Helsingin toimittajapiireissä, kun kekkeruusit kokoontuivatkin Tampereelle Sarjamanian ja Suuren Kurpitsan kutsumina.
Matkailua, ei elektroniikkaa
Sarjakuvan ja uuden median liittoa saadaan Nokialandiassa edelleen turhaan odotella. Pientä wapinaa nähtiin sillä sektorilla, mutta vallalla oleva nettijulkaiseminen tarkoittaa toistaiseksi sitä, että eurotili jää pakkaselle. Yksi poltettu digipyörylä ei vielä paljon lämmitä. Pelipuolella muutamat sarjakuvapiirtäjät sentään pääsivät kiinni dollareihin, kuten Habbo Hotellin ja Max Paynen menestyksestä voidaan päätellä.
 |
Kvaakin artikkeleista ja Kataiston vuosikatsauksesta olemme saaneet lukea raportteja ansioituneiden sarjakuvamatkailijoiden retkistä. Vielä pitää mainita huhtikuun alkuun sattunut matka Tukholman SPXon. Kulturhusetin kansainvälisessä pienlehtitapaamisessa Suomalaisia kävi noin kaksikymmentä. Ryhmän pääjoukko muodostui LAMKin Sarjakuvan erikoistumisopinnot -linjan oppilaista. Viimeisessä kuvassa Navan Kasper Strömman, Jenni Rope ja Jussi S. Karjalainen sekä taustalla Aseman myyntipöydästä huolehtineet Tuisku Honkanen ja Aapo Rapi kuvattuna Serieteketissä.
Hyvillä mielin voikin todeta, että moni merkittävä ulkomainen tapahtuma on nyt suomalaisvoimin tsekattu, tuplatsekattu ja valloitettu. Tämä näkyy meillä myös julkaisukentän “sekakielistymisenä”. Suomalainen sarjakuva kääntyy kaikille valtakielille. Iso osa käännetystä kotimaisesta on omakustanteita.
Kaiken kaikkiaan vuoden 2003 omakustanteista on Kvaakin arvioissa ja jutuissa viime vuonna mainittu ehkä kolmasosa, suurin osa merkittävimmistä joka tapauksessa.
Sälää
Aseman Laikku 02 julkistettiin Angoulemessa. Sarjainfo käsitteli artikkeleissaan laajasti mm. uusinta Ranskalaista sarjakuvaa ja jenkkilän alternativea, sekä japanilaista ja korealaista mangaa. Conan -brandin oikeudet vaihtoivat omistajaa. Ruotsalainen tietokonepelifirma ja amerikkalainen Dark Horse -kustantamo rahastavat cimmerialaisella kunhan ehtivät. Tanskalaiset perustivat ammattitason mangalehden.
Kvaak kvaakkasi
Sarjakuvakulttuurivuoden yllättäjäksi nousi kuitenkin Kvaak. Statistiikka puhuu puolestaan. Yli 50 arvostelua, kolmisenkymmentä artikkelia (sis. myös haastatteluja ja kolumneja), sekä 130(!) sarjakuviin liittyvää uutista, 8000(!) kirjoitusta keskustelupalstalla. Ajan hermolla pysytteleminen tuntuu olevan se juttu, joka innostaa (koukuttaa?) sekä Kvaakin kirjoittajia, että lukijoita (jotka myös kirjoittavat). Ajankohtaisia ilmiöitä päästään vihdoinkin puimaan tuoreeltaan. Itseäni ilahduttaa erityisesti myös se, että skene ei ole enää pelkästään syrjäsuomalaisten helsinkiläisten käsissä!
Uudistusta tervehtivät ilolla myös Sarjakuvaseuran ylläpitämän Puhekupla-sähköpostilistan tilaajat. Meililoota ei enää tulvehdi pulinan vuoksi. Vanhat viestit ovat edelleen luettavissa Seuran webbisivuilla. Puhekuplassa keskusteltiin viime vuonna mm. Angoulemesta, Parnasson päätoimittajasta, omakustanteista, tekijänoikeuksista, piirustustarvikkeista, mangasta, väriprofiileista ja sarjakuvafestareista (molemmista). Noin 100-120 lukijaa keräävä lista toimi kuitenkin jo tuolloin ensi sijaisesti tiedotuskanavana.
Kvaakin toimituksessa on mielenkiinnolla seurattu päivittäisten kävijämäärien kasvua. Puolen vuoden puristuksen jälkeen, marraskuun keskiarvoissa päästiin vihdoin yli neljänsadan kävijän per päivä. Määrä nousee jatkuvasti ja uusia rekisteroityneitä keskustelijoita liittyy mukaan päivittäin. Portaali säilyi täysin epäkaupallisena “harrasteluna”, mikä oli enemmän tai vähemmän odotettua.
Viime vuoden kohokohtiamietitään parhaillaan myös Kvaakin keskusteluryhmässä. Tästä artikkelistani jäi vielä puuttumaan yhtä sun toista. Siksipä toteankin, että lukekaa Mitä Missä Milloin, jos haluatte tasan tarkkaan tietää Mitä.