Uutiset | Teksti: Reijo Valta | Julkaistu: 25.11.2015 klo 19:47:33 | Luettu: 628 kertaa

Comiquiz-voitto protestin kautta Suomeen

Pohjoismaisen Comiquiz-sarjakuvatietokilpailun voittajaksi protestin jälkeen nousi helsinkiläinen Team Träskalle 195 pisteellä. Toinen ja kolmas sija menivät Ruotsiin, Stockholmslagetille (178,5 pistettä) ja kilpailun pitkänajan tilastojen kärjessä olevalle Seriefrämjandet Skånelle (171).

Vuodesta 1985 järjestetyn visan voitti viime vuonna turkulainen Team Tursake ensimmäisenä suomalaisena joukkueena. Sääntöjen mukaan kilpailun järjestelyvastuu oli tänä vuonna Turun sarjakuvakerholla.

Comiquiz-joukkueet koostuvat yleensä alan ammattilaisista, kuten kustantajista, graafikoista ja käsikirjoittajista, sekä pitkän linjan harrastajista. Kilpailussa kaikki apuvälineet ovat sallittuja, mukaan lukien lähdekirjallisuus, internet ja kolmansien osapuolien avustus. Tärkeintä on pysyä annetun ajan puitteissa (90 tai 120 minuuttia). Yhteistyön tekeminen muiden joukkueiden kanssa on kiellettyä. Jokainen joukkue saa oman aloitus- ja lopetusaikansa ja paikan johon vastaukset ilmoitetaan kisan päätteeksi. Kilpailusihteeri kokoaa vastaukset ja ilmoittaa tuloksen. Palkintona kilpailussa on pääasiassa kunnia.

"Det rätt och skäl icke är, det kan icke heller vara lag"
Alustavissa tuloksissa kilpailusihteeri ilmoitti voittajaksi Stockholmslagetin ja Team Träskallen hylätyksi, koska sen vastaukset tulivat kaksi minuuttia myöhässä. Perinteisesti Comiquizissa vastaukset on ilmoitettu puhelimitse. Vuonna 2011 järjestäjät testasivat mahdollisuutta antaa osallistujien lähettää vastauksensa sähköpostitse kilpailuajan päätteeksi, mutta käytännöstä luovuttiin jo seuraavana vuonna. Team Träskallen protestin perusteena oli viestivälineenä käytetyn Google Driven hitaus ja se, ettei joukkuetta varoitettu ajan loppumisesta. Team Träskalle vetosi, että ainakin sen määräajassa annetut vastaukset hyväksyttäisiin.

Protestin vuoksi kilpailunjärjestäjä tiedusteli kilpailuun osallistuneilta tulkinta-apua hylkäyspykälään. Äänin 8-6 tiukka hylkäyspykälä poistettiin säännöistä ja lopulliseksi tulostaulukoksi saatiin:

Team Träskalle 195 (vähennetty 17 miinuspistettä)
Stockholmslaget 178,5
SeF Skåne 171 (-13)
Århus Tegneserieloge 151,5
Team Kuolio 147,5
Serieforum.se 95,5
Lag D.A.L.L.A.S. 93
SEF Göteborg 74,5 (-2)
Fortress of Solitude 41

* Vuoden 2015 kisan kysymykset ja oikeat vastaukset

* Comiquiz Wikipediassa
* Kvaakissa Comiquizista on keskusteltu yleensä ja vuoden 2015 kisasta erikseen

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali