Arvostelut | Teksti: Tero Mattila | Julkaistu: 17.10.2015 klo 23:51:26 | Luettu: 1308 kertaa

Russ Manning, viidakon valtias

Apinain Tarzan, Oparin aarteet


Piirtäjä: Russ Manning

Käsikirjoittaja: Gaylord DuBois

Alkuperäisteksti: Edgar Rice Burroughs

Kustantaja: Like

Sivuja: 176

Entusiasmi, reprotyö, taitto ja graafinen suunnittelu: Petri Aarnio

Käännös: Asko Alanen

ISBN: 978-952-01-1271-4

Hinta: 19,95 €


Onko näyttelijä Johnny Weissmüller se ainoa oikea Tarzan? Ei tietenkään, sillä ainoa oikea Tarzan on Russ Manningin piirtämä sarjakuva-Tarzan! Kaikista apinamiehistä vain hän näyttää siltä, että hänestä voi aidosti käyttää nimeä "Viidakon valtias". Muut Tarzanit ovat pusikossa pöhiseviä apinamiehiä tai muuten vain vailla karismaa.


Kuten tämän kirjan aloittavassa Kari Salmisen laatimassa taustoittavassa artikkelissa todetaan, Russ Manning oli ensimmäinen Tarzan-piirtäjä, joka keksi piirtää tämän ennen kaikkea ylväänä ja jalosukuisena englantilaisena lordina eikä minään villi-ihmisenä.


Like kustannus on koonnut luettavaksemme viisi ensimmäistä Russ Manningin kuvittamaa Tarzan-tarinaa. Ne pohjautuvat Edgar Rice Burroughsin kirjoittamiin kirjoihin. Tämän kokooman sarjakuvat on julkaistu alunperin vuosina 1965 - 1966 amerikkalaisissa Tarzan-lehdissä. Suomalaisessa Tarzanissa ne alkoivat ilmestyä heti tuoreeltaan vuonna 1967.


Neljä ensimmäistä tarinaa: Tarzan, apinain kuningas, Tarzanin paluu, Tarzanin pedot, Tarzanin poika, on lyhennetty todella rajulla kädellä. Nämä monisataasivuiset romaanit on sovitettu 24-sivuisiksi sarjakuviksi. Tämä siksi, että jokainen tarina ilmestyi kokonaisena yhdessä Tarzan-lehdessä, eikä noihin aikoihin ollut tapana julkaista seikkailuja jatkosarjoina.


Typistämisestä huolimatta käsikirjoittaja Gaylord DuBois on saanut kehiteltyä lähes jokaiseen tarinaan hämmästyttävän hyvän meiningin. Toki selittäviä tekstilaatikoita on jouduttu käyttämään paljon, ja romaanissa montakymmentä sivua vienyt tapahtumasarja on sarjakuvassa usein kuitattu yhdellä kuvalla ja selittävällä tekstilaatikolla. Kuitenkin vain Tarzanin pedot -seikkailu on hiukan mitäänsanomaton torso, mikä on seurausta todella monimutkaisesta juonesta. Tarzanin paluusta on puolestaan koko romaanin alkupuoli leikattu pois.


Tälle kokoomalle nimensä lainannut kirja, Oparin aarteet, on saanut huomattavasti enemmän tilaa kuin edeltäjänsä. Sen tarinakaari kesti jopa kolmen lehden verran, eli reilut 70 sivua. Ratkaisu on täysin oikea! Tarinassa on niin paljon käänteitä, että sitä olisi ollut todennäköisesti täysin mahdotonta muokata 24 sarjakuvasivun mittaiseksi. Vaikka edellisetkin seikkailut ovat viihdyttäviä, niin nyt homma lähtee lentoon ihan uudella tavalla, koska romaanin tapahtumille ei tarvitse tehdä brutaalia väkivaltaa. Silti sarjakuvassa edetään paljon suoraviivaisemmin kuin alkuperäistekstissä.


Oparin aarteet -tarina alkaa siitä, kun Tarzan on uskollisine Waziri-sotureineen lähdössä hakemaan kultaharkkoja muinaisesta Oparista. Opar oli aikoinaan osa Atlantis-imperiumia, mutta vuosituhansien saatossa upea kaupunki on rappeutunut ja kadonnut tyystin maailmankartalta. Kullatut rakennukset ja loistokkaat pylväiköt ovat kuitenkin säilyttäneet yhä muinaista loistoaan, ja salainen aarrekammio on säilynyt koskemattomana.


Kaupunkia asuttavat nykyään muinaisten jalosukuisten asukkaiden jälkeläiset, jotka ovat degeneroituneet ja sekaantuneet aikojen kuluessa paikallisiin apinoihin. Rauniokaupungin asukkaat puhuvat isojen apinoiden kieltä, samaa kieltä, jota Tarzankin osaa. Kirjan lopussa on muuten apinoiden kielen sanasto. Jonkin geneettisen oikun takia Oparin naiset ovat perineet enemmän ihmisten ja hirviömäiset miehet enemmän apinoiden piirteitä. Ja kaunein Oparin naisista on tietenkin kuningatar La.


Tarzanin ja wazirien suunnitelmat menevät täysin uusiksi yllättävän maanjäristyksen takia. Myös belgialainen sotilaskarkuri Werper on löytänyt tiensä Opariin ja tarinan aikana hänen ja apinamiehen tiet risteävät useasti. Myös Tarzanin vaimo, Jane, tempautuu mukaan seikkailuun, kun heidän maatilansa joutuu rosvojoukon hyökkäyksen kohteeksi.


Oparin aarteet -tarinassa käsikirjoittaja Dubois pääsee kehittelemään juonikuvioita paljon paremmin kuin aikaisemmissa osissa, jotka olivat referaatinomaisia lyhennelmiä monisataasivuisista romaaneista. Aikaisemmissa osissa oli myös jouduttu jättämään romaaneissa kuvattuja keskeisiä henkilöitä ja tapahtumia pois, kuten vaikkapa Paul D'Arnot, josta tuli ensimmäisen romaanin lopussa yksi Tarzanin parhaista ystävistä.
Nyt vain tarinan konna, Werper, olisi ansainnut enemmän ruutuaikaa. Romaanissa hänen henkilöhistoriansa kuvataankin huomattavasti tarkemmin kuin sarjakuvaversiossa.


Russ Manning oli elämänsä vedossa piirtäessään näitä Tarzan-sarjakuvia. 1960-luvun Suomessa hänen piirustustyylinsä oli jotain ennennäkemättömän modernia ja eleganttia. Esim. Jesse Marshin, joka oli Manningin edeltäjä Tarzan-piirtäjänä, grafiikka vaikuttaa kovin kömpelöltä verrattuna Manningin sujuvaan ja hienostuneeseen viivankäyttöön.


Tunnusomaista Manningin tyylille on äärimmäinen selkeys. Hänen kuvansa rakentuvat kolmesta tai neljästä tasosta, jotka ovat melkein kuin kesäteatterin lavasteita: pystyynnostettuja pahvikulisseja, jotka on sijoitettu eri etäisyyksien päähän kamerasta, tai tarkasti ottaen lukijan silmästä.


Manning onnistuu saamaan tämän yksinkertaisen syvyysvaikutelman toimimaan uskomattoman hyvin! Salaisuus on pitkälti tarkkaan harkituissa kuvakulmissa. Jokainen ruutu kuvaa siinä olevaa toimintaa parhaalla mahdollisella tavalla ja tarkoituksenmukaisimmasta kuvakulmasta. Kari Salminen mainitsee oivaltavasti, että Manningin Tarzan tietää tarkasti poseeratessaan, että "missä suunnasta kuvitteellinen kamera häntä katsoo". Tästä huolimatta poseeraukset eivät mene liiallisuuksiin tai naurettavuuden puolelle, vaan niiden tarkoitus on vain viestiä lukijalle mahdollisimman selkeästi, mitä kuvassa kulloinkin tapahtuu.


Myös henkilöiden ilmeet osuvat nappiin. Voimakkaiden tunteiden, kuten ilon tai raivon, tarkan kuvaamisen lisäksi Manning osaa pelata hienovaraisemmallakin rekisterillä. Loistava esimerkki tästä on Tarzanin poika -tarinan kohtaus, jossa Tarzan vihdoin ymmärtää sen, että kuka on Meriemin ystävä. Todella tarkkaa ja koskettavaa työtä, niin "kameramieheltä" kuin "näyttelijöiltäkin".


Eräs olennainen ero aikaisempiin Tarzan-taiteilijoihin on Manningin tapa kuvata kauniimpaa sukupuolta. Hänen piirtämänsä naiset ovat aidosti viehättäviä, eiväkä vain elottomia puunukkeja, joilla on törohuulet. Varsinkin Oparin kuningatar La sai monen 70-luvun alun varhaisteinin puntin vipattamaan. Ilmeisesti 1960-luvun ilmapiiri oli ratkaisevasti vapautuneempi kuin vaikkapa Burne Hogarthin aikoihin. (Epäilen kyllä vahvasti Hogarthin kykyä naisellisen viehätysvoiman kuvaajana, vaikka hänen piirustuspöytänsä olisi siirretty keskelle Playboy-lehden uima-allasbileitä.)


Like kustannus on teettänyt kirjan suomennoksen uudelleen. Onko syynä tekijänoikeudet, painotekniikka vai halu käyttää modernimpaa kieltä? Mene ja tiedä. Tämä uusi suomennos on uskollisempi englanninkieliselle alkutekstille kuin vaikkapa Tarzan-jättikirjassa ollut suomennos, jossa on otettu joskus aika paljonkin vapauksia. Vanhempi käännös on mielestäni osuvampaa ja parempaa suomea kuin tämä uudempi. Uudessa suomennoksessa silmääni pisti mm. se, että isoista apinoista käytetään sanaa "hän" eikä "se". Vertailussa oli käytössäni vain Jättikirja I:ssä ilmestyneet seikkailut..


Kaikki sarjakuvat on skannattu vanhoista 1960-luvulla julkaistuista suomalaisista Tarzan-lehdistä. Tämä kokoelma on ulkomitoiltaan hiukan pienempi kuin nuo vanhat lehdet. Skannaus ja jälkikäsittely on onnistunut uskomattoman hyvin. Viivan skarppiudessa ja värien sävyissä ei ole mitään huomautettavaa.


Apinain Tarzan, Oparin aarteet -kirjan kohderyhmänä lienee erityisesti varttuneempi lukijakunta, jolle nämä tarinat ovat jo entuudestaan tuttuja. Mutta mikäänhän ei estä nuorempaakaan väkeä tutustumasta näihin vauhdikkaisiin viidakkosarjakuviin ja siten löytämästä alkuperäisiä Tarzan-romaaneja. Ne ovat kuitenkin niitä kaikkein parhaita Tarzaneita!

Keskustele Tarzan-sarjakuvista Kvaakissa.
Lista suomeksi julkaistuista Tarzan-lehdistä.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali