Arvostelut | Teksti: Tero Mattila | Julkaistu: 25.09.2015 klo 20:22:28 | Luettu: 991 kertaa

Keski-Suomen sarjakuvaseuran KESS-antologia

KESS

Julkaisija: Keski-Suomen sarjakuvaseura

Koko: A4

Sivumäärä: 110

Hinta: 9 € postikuluineen (Kotimaassa)

Lehden tilausohjeet: Linkki


Keski-Suomen sarjakuvaseura on saanut aikaiseksi järjestyksessä neljännen vuosijulkaisunsa, eli neljännen KESS-antologian. Onneksi olkoon! Neljä julkaisua osoittaa, että seura ei ole jäänyt miksikään tähdenlennoksi, vaan että sillä on aktiivinen jäsenkunta ja näin ollen loistava tulevaisuus edessään..

KESS-lehti on, kuten tuossa aiemmin tuli jo todettua, antologiamuotoinen julkaisu. Se koostuu tällä kerralla yhdentoista eri taiteilijan sarjakuvista, jotka kaikki käsittelevät musiikkia jollakin tavalla. Kanteen on valittu kuvallinen muunnelma Miley Cyruksen Wrecking Ball -musiikkivideosta, ja sarjakuvaseuran nimi on saanut piirteitä rock-yhtye Kissin logosta.

Sitten itse sarjakuvista:

A-K Salosen Monochrome Journey on englanninkielinen tunnelmapala, joka kumartaa wanhan musiikin suuntaan. Tai niin ainakin luulen, koska sarjakuvan tapahtumat jäävät hiukan tulkinnanvaraisiksi, varsinkin kun tarinassa soiva musiikki on minulle ennestään täysin tuntematonta. Monochrome Journey on sävytetty maukkaalla akvarellitekniikalla.


Juri Kanervan Cle-sarjakuva on lyhyt, paksulla viivalla toteutettu lyhyt pläjäys. Tarinan tapahtumat jäävät arvailujen varaan, mutta naiivi yleisilme on mukava.

Maria Lehikoisen Simple And Clean on toteutettu hiukan kömpelöllä ja rosoisella, mutta ilmaisuvoimaisella viivalla. Lehikoisen piirtämät rakkauden kynnyksellä empivät päähenkilöt ovat hyvin ilmeikkäitä, ja laveeratut harmaasävyt tuovat mukavasti ryhtiä kuvitukseen. Valittu fontti ei ole tämän arvostelun kirjoittajan mieleen.

Gig-Antti-sarjakuva leikittelee suomen kielellä, kuten jo nimestä voi päätellä. Tekstiä on melko paljon, mutta koska ruutuja on kullakin sivulla vain muutamia, niin lukeminen on vaivatonta suurista puhekuplista ja paljosta tekstistä huolimatta. Piirrostyylistä tulee mieleen kaverieni piirrokset peruskoulun kirjojen marginaaleissa. Tuollainen tyyli sopii mainiosti yksinkertaisesta roudarista kertovaan sarjakuvaan.

Antti Arvola vie päähenkilönsä, menestyvän muusikon, kurkistamaan muusikkojen taivaaseen tarinassaan Musiikin henkimaailma. Tämä on tämän antologian ensimmäinen sarjakuva, jossa on ihan oikea monipolvinen juoni. Ideoita ja käänteitä on ripoteltu mukavasti tarinan varrelle ja lukija pysyy hyvin tekijän otteessa loppuun asti.

Ville Rautiaisen Viimeinen soitto kertoo iäkkäästä, kuolemansairaasta viulistista. Tarina ei oikein aukea. Minulle ei esim. selvinnyt, että kuka tai mikä on vähäpukeinen ja salaperäinen nuori tyttö. Ilmeisesti hän on joku taruolento? Osa tapahtumusta oli hiukan työlästä ymmärtää sen takia, että takaumat ja nykyhetki eivät erottuneet riittävän selvästi toisistaan. Joku graafinen jippo saattaisi olla ratkaisu tuohon ongelmaan.

Juho Hautalan Maalaa se kappale -sarjakuva tuo yhden musiikkikappaleen eteemme muotoina ja väreinä. Tai siis harmaasävyinä. KESS-julkaisun mustavalkoisuus haittaa varsinkin tässä tarinassa. Juonenkuljetuksessa jäin ihmettelemään, miksi tarinan alussa tämä päähenkilön lempikappale oli kateissa. Siitä tuli tarinaan ylimääräinen mutka, joka ei tuonut siihen mitään lisäarvoa. Pohdinkin lukiessani, oliko käsikirjoitus valmiina ennen piirtämistä vai rakentuiko se sitä mukaa kuin sivut valmistuivat?


Wicked Mix -sarjakuvassa epäsuhtainen pariskunta värkkää kaikkien aikojen musiikkiäänitteen. Tekijä on valinnut tähän tarinaan erittäin vaikean tyylilajin, sanattomuuden. Paikoitellen lukija joutuu pinnistelemään liian paljon, jotta ymmärtäisi mitä kulloinkin tapahtuu, mutta visuaalisessa mielessä Juha-Matti Kinnusen sarjakuva on ehdottomasti tämän lehden parasta antia.

Heidi Ruotanen on piirtänyt sarjakuvansa Maailma löytää sut kuitenkin ilmeikkäällä ja varmalla viivalla, jota harmaaat pinnat tukevat hienosti. Tarinasta en saanut kiinni, mutta ehkä tämän sarjakuvan on tarkoituskin olla vain tämmöinen hetken fiilispala.

Kahvin luovuutta edistävästä vaikutuksesta kertoo nimimerkki Iikan Kuiskaus-sarjakuva. Paikoin oli vaikeata saada selvää, että puhuiko päähenkilö vai hänen sisäinen äänensä. Piirrostyylistä tuli etäisesti mieleen itse Gilbert Shelton.

Avi Heikkisen Uskon riemuvoitto on piirretty todella viimeistellyllä tyylillä. Viiva on siistiä ja kaarevaa ilman pienintäkään rosoa tai tärinää. Tarina kertoo kaikkien aikojen kauneimmasta sävelmästä ja siitä, mitä se saa aikaan ihmisissä tai jopa koko ihmiskunnassa. Erittäin toimiva ja omaperäinen idea oli tehdä sarjakuva tv-dokumentin muotoon.

On hienoa, että KESS antaa erilaisille ja eritasoisille sarjakuvantekijöille mahdollisuuden saada töitään julkaistuksi. Kukapa sitä jaksaisi kauan tehdä sarjakuvia vain pöytälaatikkoon. Toivottavasti ensi vuonna tulee taas uusi lehti. Mielestäni kessiläisten kannattaisi jatkossa panostaa enemmän sarjakuviensa luettavuuteen ja ymmärrettävyyteen, vaikkapa luetuttamalla niitä jo luonnosvaiheessa toisillaan.

Linkki edellisen KESS:in arvosteluun.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali