Arvostelut | Teksti: Reijo Valta | Julkaistu: 21.09.2015 klo 13:39:05 | Luettu: 1164 kertaa

Lusia Rusintytär Korhonen

Nykyisen Utajärven Ahmaksen kylällä asui 1600-luvulla noita. Tai ainakin niin väitettiin. Nyt tuo nainen on inspiroinut useita taiteilijoita, muun muassa Ilpo Koskelaa sarjakuvaromaaniin Lusia.


Ilpo Koskela
Lusia
Like 2015
ISBN 978-952-01-1301-8
130 s., mustavalkoinen, kovakantinen, sid.
20 €


Ilpo Koskela on uransa mittaan tehnyt monenlaisia tilaus- ja mainossarjakuvia. Muutama vuosi sitten Koskela oli mukana EU-projektissa, jonka osana syntyi minialbumi Sankaritekoja Ahmaksella (Utajärvi 2013). Tuossa albumissa kuvattiin kolmen Ahmaksen kylällä vaikuttaneen ihmisen elämänkohtaloa.

Yksi noista kolmesta oli Lusia Rusintytär Korhonen (k. 1680). Historian hahmo jäi pyörimään Koskelan mieleen. Korhosen elämänvaiheista historia tietää kertoa vain lopun: noitasyytökset, kirkosta sulkemisen ja itsemurhan. Koskela halusi antaa Lusia Rusintyttärelle kokonaisen elämän.

Lusia Rusintytär Korhonen on ollut Oulun seudulla tänä vuonna paljon esillä, erityisesti Juha T. Koskisen oopperan Lusia Rusintytär myötä. Koskelan Lusian julkaisutilaisuus oli Utajärvellä Koskisen oopperan ensi-illan yhteydessä. Monologiooppera keskittyy myös "viimeiseksi noidaksi" nimetyn Lusian elämän loppuvaiheisiin.

Koskela lähestyy Lusian tarinaa episodeittain. Ensimmäinen ajoittuu vuoteen 1654, jolloin Lusia on noin 13-vuotias. Ahmaslaisten elämässä vanhat tavat ja luterilainen usko limittyvät tiiviisti toisiinsa, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Lusian suvunperintönä omaksumia parantajan taitoja ei hyväksytä. Uusia pappien loitsuja pidetään tehokkaampina. Limingan Korholassa, jonne Lusia lähti piiaksi, kirkkoon suhtaudutaan vähemmän kunnioittavasti.

Koskela kuvaa 1600-luvun elämää uskottavasti. Pohjoispohjalaisen maatalon elämä tulee lukijalle tutuksi asumismukavuutta lisääviä teknisiä innovaatioita myöten.

Teos alkaa pitkällä sitaatilla muinaissuomalaisesta runosta. Niitä Koskela viljelee koko sarjakuvan ajan, tosin jo ensimmäisessä episodissa hän alkaa riimitellä itse. Sarjakuvan kielen rytmiin sisälle pääseminen vie hetken. Koskela on yrittänyt kuvitella millaista 1600-luvun puhuttu suomi olisi saattanut olla ja on laittanut sarjakuvahahmonsa puhumaan tätä kieltä. "Onko onnen määrä vakio kuin lausutaan? Vain toisilla sitä voisi olla?" Koskela on luomansa puheenparren käytössä hyvin looginen ja uskollinen.

Mustavalkoisessa sarjakuvassa selkeä viiva on keskeisessä roolissa. Varjostuksia ei ole juurikaan käytetty. Ilmeet ja yksityiskohdat erottuvat, ja luovat toden tuntua. Kuvallinen viesti on sopusoinnussa kirjallisen ilmaisun kanssa. Ouluun sijoittuvissa käräjäepisodeissa Koskela pitäytyy tiukemmin oikeusasiakirjojen kertomaan ja sarjakuvan luonne muuttuu.

Lusia Rusintyttären elämänvaiheista tiedetään äärimmäisen vähän. Koskelalle on jäänyt suuri vapaus kehitellä ja kuvitella hänen elämänkaartaan. 1600-luvun itsellisnaisen elämästä tiedetty on vahvasti ohjannut käsikirjoituksen tekemistä. Näinkin Lusian elämä olisi saattanut kulkea.


* Kvaakissa on keskusteltu Ilpo Koskelan sarjakuvista


Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali