Haastava nyky-underground

Sarjakuvan vastakulttuuri, underground, syntyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Sensuurin tukahduttaman sarjakuvailmaisun keskellä se oli järjestelmään sopeutumattomien, ja sopimattomien, henkireikä.

Ulkoa asetettuja raameja ei underground hyväksynyt, mutta kaupallisuuden reunaehtoja sekään ei kavahtanut. Kärkinimet luokittelivat itsensä osaksi laajempaa sarjakuvan kenttää, alternativea, 1980-luvun alusta lähtien.

Edelleen sarjakuvan kentästä voidaan erottaa se osa, joka rehevimmin kasvaa undergroundin ravinteista. Se tarttuu vaikeisiin ja muiden välttämiin teemoihin. Tänään yhdistävä tekijä on puolidokumentaarinen läheltä katsominen, ja lähelle tuominen.

My Friend Dahmer

Jeffrey Dahmer oli sarjamurhaaja, “Milwaukee Cannibal”, joka hyväksikäytti ja murhasi kaikkiaan 17 nuorta miestä vuosina 1978–1991. Hän oli myös John “Derf” Backderfin luokkatoveri.

Kun Dahmer pahoinpideltiin hengiltä vankilassa 1994, käynnistyi Backderfin vuosia kestänyt, sarjakuvamuotoinen itseterapia. Teoksensa, My Friend Dahmer (Abrams Comic Arts, 2012), sivuilla Backderf työstää teinivuosiensa muistoja.

Teini-ikäinen Dahmer turruttaa homoseksuaalisuuden ja nekrofilian alkoholilla. Viinasta muodostuu elämänhallinnan tärkein väline. Koulussa yksinäinen, yksinäisyyttä myös pelkäävä, Dahmer peittää minuutensa irvokkaan roolin taakse. Kaveripiireineen Backderf yllyttää huomiota kaipaavaa teiniä pellen roolissa.

Syyllisyyttä tuntien Backderf rakentaa etäisyyttä itsensä ja Dahmerin välille, järkeistäen tapahtunutta niin itselleen kuin lukijalle. Syyllistävien, tekopyhien kysymysten esittäjille hän vastaa puolustautuen.

My Friend Dahmer päättyy, kun tekijän muistot loppuvat. Backderf ei koskaan tuntenut ihmishirviötä. Hänen muistojensa Dahmer oli aikuisten tukea ja ikätoverien ystävyyttä vaille jäänut poika. Onton ihmiskuvauksesta tekee, ettei Backderf koskaan nähnyt roolin taakse. Syvyyden Backderfin tarinalle on antanut Dahmer itse kuulustelupöytäkirjojen ja haastattelujen kautta.

Onttoudestaan huolimatta Backderfin sarjakuvaesitys on intiimi. Lukija tuntee väistämättä perverssiä uteliaisuutta tapahtunutta kohtaan. Tätä tukee tehokas, underground-ilmaisun perusteisiin pureutuva visuaalinen kerronta.

Kustantajat eivät kiinnostuneet sarjamurhaajan nuoruudesta. Lyhyen version Backderf julkaisi omakustanteena 2002. Tämä lyhyttarina on liitetty sarjakuvaromaanin loppuun oheismateriaaliksi.

Wizzywig

Kevin Mitnick osoitti modernin yhteiskunnan haavoittuvuuden väärinkäyttämällä yritysten tietojärjestelmiä. Ensimmäisen tietomurtonsa Mitnick suoritti 1979. Kun suuri yleisö vasta tutustui internetiin, vangittiin sosiaalisen hakkeroinnin isä poikkeuksellisen mediajulkisuuden säestyksellä 1995. Wizzywig (Top Shelf, 2012) ei ole Mitnickin tarina, mutta sen päähenkilö, Kevin, pohjautuu pitkälti hänen hakkeritaustaansa.

Esikoisteoksessaan Ed Piskor ei pyri Kevinin pään sisään, ei avaa Kevinin motiiveja – jos hänellä niitä onkaan – eikä rakenna henkilökuvaa. Enemmän kuin tarina väärille teille päätyneestä tietokonenerosta, on Wizzywig ajankuva viranomaisten, yritysten ja kansalaisten valtataistelusta sähköisiin oikeuksiin liittyen.

Kevin ei ole viaton lastenkirjan sankari ja päätyy vankilaan syystä. Silti todellista pahuutta edustavat valtio vakoilukoneistoineen, kuvitteellisia tulonmenetyksiä laskevat yritykset sekä mediapaniikkia lietsovat uutisvälineet. Yhteydet nykypäivään ovat nimeämättäkin selviä.

Tietotekniikan lähihistoriaan pohjautuva alkupuoli on opuksen vahvin osa. Vankilassa Piskor sylkee tulta ja tulikiveä, jakaen moraalista oikeutta Hunter S. Thompson -gonzoilun hengessä. Kuulostaa hauskalta, mutta on raskasta luettavaa. Vankilakuvauksessa ei myöskään ole nuoruusvaiheiden todenmukaisuutta.

Vankilavuosiin saakka mielenkiintoa ylläpitää lukijaystävällinen jako kahden sivun mittaisiin episodeihin. Lisäksi tekijä annostelee vuosien mittaiseksi venyvää tutkintavankeutta myös Kevinin varhaisvuosien varrelle.

Kuvitus ohuine tussiviivoineen ottaa vaikutteensa niin maailmalta kuin genrensä sisältä. Tätä ennen Piskor on kuvittanut mm. edesmenneen Harvey Pekarin käsikirjoituksia.

Saksassa teos julkaistiin viime vuonna (Egmont 2014), ja tekijän kotisivuilla voi ensimmäisen neljänneksen lukea ilmaisnäytteenä.

Paying For It

Chester Brownin kulttimaineeseen myös Suomessa noussut Ed, iloinen klovni oli tekijänsä anarkistinen esikoisteos. Toteutusratkaisuissa tinkimätön Brown ei sen koommin ole säästellyt lukijaansa. Paying For It (Drawn & Quarterly, 2011) yhdistää kaurismäkeläisen, toteavan dialogin ja minimalistisuuteen puristetun realismin.

Suhteen päättyminen johtaa ensin vuosien selibaattiin ja lopulta prostituoitujen käyttöön. Paying For It kattaa Brownin elämästä vuodet 1996–2004. Kyse ei ole perinteisessä mielessä muistelmateoksesta, sillä tekijä pitäytyy tiukasti valitsemassaan teemassa, seksin ostossa. Tapahtumat sijoittuvat Brownin kotikaupunkiin, Torontoon, jossa Kanadan lainsäädäntö ajaa prostituution yksityisasuntoihin.

Brown sivuaa niin legalisointia kannattavien kuin prostituution kaikissa muodoissa kieltävien argumentteja. Itse hän puolustaa prostituution dekriminalisointia, mutta ei antaudu todelliseen dialogiin vastapuolen kanssa.

Tekijä ei peitä välinpitämättömyyttään. Brown perustelee kantansa piittaamatta vastaako se hänen kohtaamiensa naisten todellisuutta. Liitesivuilla kapeaksi paljastuvan näkemyksensä Brown perustaa libertaristiseen maailmankatsomukseen. Liitesivut ovat keskeinen osa muutoin luisevaa teosta.

Paying For It käy lävitse Brownin tapaamiset prostituoitujen kanssa päiväkirjamaisella tarkkuudella. Tirkistelynhalua teos ei tyydytä, sillä aktit ovat sen vähiten mielenkiintoista antia. Seksisuhteiden lukumäärällä, olkoonkin maksettuja, on tekijälleen statusarvoa.

Tekijän omakuva on persoonaton ja eleetön humanoidi, joka tukahduttaa ja rationalisoi tunteensa. Tunteet Brown ulkoistaa lukijalle, manipuloiden tämän lävitse koko paheksumisen ja turhautumisen kirjon. Hän provosoi lukijansa vastustamaan, edes väittämään vastaan, mutta ei sadomasokistisen leikin tavoin tarjoa siihen tilaisuutta. Omiensa tavoin Brown tukahduttaa lukijan tunteet.

Browniin on vaikea, ellei mahdoton, samaistua. Samankaltaistamalla Brown kuitenkin pakottaa lukijan kenkiinsä, ellei peräti ottamaan osaa seksuaalisuutensa toteuttamiseen.

Kustantajan valitsema, monitulkintainen Paying For It on osuva nimi teokselle. Henkisesti kuluttava teos ottaa enemmän kuin antaa – maksoin siitä, kuitenkin.


Keskustele Kvaakissa nyky-undergroundista.