Palmuviiniä ja oopiumia! Paheita Muumilaaksossa!

Älykästä muumihuumoria! Tervetuloa Muumilaaksoon! Seikkailua, mainetta ja rikkautta etsivät asukkaat tarjoavat jälleen Muumilaakson toimeliaat asukkaat pilkettä silmäkulmaan ja oivalluksia älynystyröille. Muumit – Sarjakuvaklassikot osa VIII pitää sisällään jaksot: Robinson Muumi, Muumipeikko ja taide, Nipsun kylpylä ja Poliisimestarin veljenpoika.

Lars Janssonin kolmas muumialbumi jatkaa Tove Janssonin jalanjäljissä. Kirjailijan veljen huumori on muumimaisen hauskaa ja älykästä – ja täynnä parantavaa naurua. Muumimaisuus tosin tuo mieleen nykyään lapsille suunnattua pikkukivaa – ja sitä Muumipeikko-sarjakuvahan ei ole. Arvostelun otsikko on rehellinen.

Muumit – Sarjakuvaklassikot VIII
Lars Jansson
Englanninkielinen alkuteos: Moomin – The Complete Lars Jansson Strip
Kustantaja WSOY
Alkuperäiskustantaja The Evening News, London, 1960-1975
Painettu EU:ssa
Suomentaneet Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen 1993
Tekstaus ja taitto Kirjasorvi / Antti Hulkkonen 2015
Mv, sid., kk, 96 s., 313 X 222 mm
Hinta 32 euroa
ISBN 978-951-0-41163-6
© Solo / Bulls 2013

Lars Janssonin yksin tekemiä Muumipeikkoja on nyt käsillä kolmas kovakantinen albumi. Muumit-sarjan viidessä ensimmäisessähän päävastuu oli muumien luojalla Tove Janssonilla. Pikkuveli Lars oli aluksi avustajana tarinoiden suunnittelussa ja opetteli muumien piirtämisenkin vasta myöhemmin.

Kahden edellisen albumin lievä hapuilu on nyt tiessään ja Lars Jansson -albumeista Muumit VIII on selvästi paras. Keskinkertaisia tarinoita ei ole tällä kertaa mukana, vaan kaikki ovat erinomaisia.

Sattumalta uusin kirja lähtee liikkeelle samankaltaisesta asetelmasta kuin edellinenkin. Muumipeikko lukee kirjaa, josta innostuu ja haluaa samanlaisiin seikkailuihin kuin Robinson Crusoe. Eli haaksirikkoiseksi pitäisi päästä. Ensimmäinen yritys Niiskuneidin kanssa menee mönkään, ja seuraavaksi yritetään ihan omalla veneellä. Muumipappa ja Muumimammakin haluavat nyt mukaan ja nyt muumit haaksirikkoutuvat ihan oikeasti. Kaikki ei vain käy aivan kirjan mukaan. “Perjantaiksi” nimitetty erakko onkin filosofi, josta Lars Jansson tekee leppoisaa pilaa.

Filosofiahan oli Larsin isosisko Toven kiinnostuksen kohde, mutta toisessa tarinassa pilkataankin Toven varsinaista intohimoa, taidemaalausta ja etenkin taiteilijoita. Vaikka taidesatiiria harrastettiin tekoajan Aku Ankoissakin.

Tarinan aluksi Muumipappa osallistuu lehden valokuvauskilpailuun, ja voittaa sen, vaikka kuva tulikin otettua muiden muumien takapuolista ruusutarhan sijaan. Lehdessä julkaistu kuva houkuttelee paikalle lauman boheemeja taitelijoita. Muumipappakin innostuu, ja pyrkii realistiseen ja kansanomaiseen ilmaisuun, mutta ei oikein osaa. Tuloksena on modernia taidetta, ja kilpailuun osallistumisen seuraukset ovat arvattavissa.

Eräs muumisarjojen klisee seuraa taiteilijoiden saapumisesta Muumilaaksoon. Niiskuneiti liehittelee taiteilijoita ja Muumipeikko on mustasukkainen. Toisena kliseenä voidaan pitää kunnon ryyppyjuhlien järjestämistä joissa tällä kertaa syntyy joukkotappelu. Niin, Muumipeikko-sarjakuva ei ollut tarkoitettu varsinaisesti lapsille.


Kolmannessa tarinassa pääsemme ihmettelemään vakiohahmon epämoraalisuutta. Rahan perään oleva Nipsu rakentaa pieniä lomamökkejä Muumilaakson uimarannalle. Pieniä siksi että Muumipappa antaa luvan rakentaa “jotain pientä”. Ranta täyttyy lomanviettäjistä ja Muumit ovat kiukkuisia. Mutta tilanne pahenee kun Nipsu karkaa rahat mukanaan ja palvelua vaativat lomalaiset jäävät muumien niskoille. Kiltit muumit kyllä ruokkivat lomalaisia ja pesevät heidän pyykkinsä. Samalla mietitään tosin miten noista pääsisi eroon. Mutta eipä onnistu, vaikka Haisuli houkutellaan rannalle juomaan palmuviiniä.

Niiskuneitikin ihastuu salskeaan lomanviettäjään, ja lukija miettii että taasko. Neljännen tarinan aluksi Lars Jansson tekeekin pilaa kliseestä. Poliisimestarin veljenpoika ei kiinnitä mitään huomiota keikistelevään Niiskuneitiin.

Paha poika aiheuttaa Muumilaaksossa pahennusta, mutta tämän takki kääntyy hetkessä kun poliisipäällikkö pitää mieltä nostattavan puheen. Veljenpoika päättää ruveta itsekin poliisiksi, ja näkee sitten rikollisia kaikkialla. Onnistuu sitten yhyttämään ihan oikeat huumeiden salakuljettajat, mutta hölmöyttään on pian itse vaikutuksen alaisena. 1960-luvulla sellaisen esittäminen ei todellakaan ollut aivan tavallista valtavirran sarjakuvissa.

Alkuperäinen Muumipeikko-sarjakuva ei ollut varsinaisesti lapsille suunnattu, mutta kyllä vastuullinenkin kasvattaja voi näitä albumeita jättää lasten käsiin, vaikka tässäkin osassa esiintyy päihteiden käyttöä, lievää väkivaltaa eikä kavalluksen tehnyttä Nipsua edes rangaista.

Aikaisempia osia arvioitu Kvaakissa seuraavasti
Muumit I
Muumit IV
Muumit V
Muumit VI
Muumit VII

Keskustele muumeista Kvaakin foorumilla.