Sarjakuvataiteen valtionpalkinto Kati Kovácsille

Kati Kovacs Galleria Dixissä. Kuva: Vesa Kataisto
Kati Kovacs Galleria Dixissä. Kuva: Vesa Kataisto

Sarjakuvataiteen valtionpalkinnon sai sarjakuvataiteilija Kati Kovács. Sarjakuvataiteen valtionpalkinto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa. Suuruudeltaan 15 000 euron arvoisen palkinnon jakoi kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen perjantaina Helsingissä. Palkinnon vastaanotti Roomassa asuvan taiteilijan ylpeä äiti Anneli Kovács, joka piti myös voittajan puolesta kiitospuheen.

Palkinnon myöntää valtion media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunta. Valtionpalkinnot myönnetään tunnustuksena kolmen edellisen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta edustamansa taiteenalan hyväksi.

Sarjakuvataiteen valtionpalkinnon perustelut:

Sarjakuvataiteilija Kati Kovács (s. 1963) on suomalaisen taidesarjakuvan pioneeri, joka on toiminut alalla aktiivisesti 1990-luvun alusta asti. Hän on luonut omaleimaisen visuaalisen maailman, jonka mukaansatempaavat tarinat eivät noudata arkielämän sääntöjä. Kovácsin sarjakuvien voimakkaat naishahmot haastavat perinteiset sukupuoliroolit ja ovat inspiroineet jo kahta sukupolvea nuoria sarjakuvantekijöitä kyseenalaistamaan alan totutut normit.

Kovács elää juuri nyt taiteilijana kukoistavaa luomiskautta, ja hänen uusinta sarjakuva-albumiaan Deltan kaksoset on luonnehdittu hänen parhaaksi teoksekseen. Hän on myös tehnyt uuden aluevaltauksen yhdessä virolaisen animaatiostudion kanssa toteutetulla Lisa Limone & Maroc Orange -nimisellä kokopitkällä animaatioelokuvalla, joka käsittelee yhtä nykypäivän Euroopan kipeimmistä ihmisoikeusongelmista, siirtolaisten hyväksikäyttöä orjatyövoimana.

Kovács on saanut useita palkintoja, muun muassa Suomen Sarjakuvaseuran myöntämän Puupäähattu-palkinnon. Hänen töitään on käännetty lukuisille eri kielille ja suomeksi häneltä on ilmestynyt 13 albumia.

* OKM:n tiedote
* Keskustele Kovácsin sarjakuvista Kvaakissa