Uutiset | Teksti: Reima Mäkinen | Julkaistu: 13.06.2014 klo 21:44:39 | Luettu: 1694 kertaa

Hauhion elämäntyö esiin

Mediamuseo Rupriikin TR1-Taidehalliin on avattu näyttely Aimo "Ami" Hauhion (1912-1955) töistä. Kokonaisuus painottuu kirjankansigrafiikkaan ja sarjakuviin, joita Hauhio tuotti muiden töiden ohessa. Yleisöllä on nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus tutustua harvinaisiin säilyneisiin originaaleihin ja muutamaan Hauhion maalaamaan tauluun.

Näyttelyssä esitellään myös mainostoimistotyön hedelmiä, käyttögrafiikkaa. Hauhio teki mainoksia, maalasi pankkien käyttöön säästäjämerkkejä, suunnitteli yhtiöiden liikemerkkejä ja luonnosteli jopa postimerkkejä.

Timo Kokkila on selvittänyt Hauhion henkilöhistoriaa jäljittäen aiemmin luetteloimattomia kuvittajamestarin töitä. Apuna tässä työssä on keräilijöiden ohella ollut Hauhion perikunta. Suurin osa kuva- ja tekstimateriaalista on tulostettu helposti liikuteltaviin tekstiplansseihin, joten osa näyttelystä tulee kiertämään ainakin Tampereen seudulla. Koska lähellekään kaikki yli kolmestasadasta löytyneestä kirjankannesta eivät mahtuneet fyysisesti näytteille, osa esitellään monitorin ruudulta.

Näyttely avautuu yleisölle lauantaina 14.6. ja samana päivänä klo 15 Timo Kokkila kertoo kuvaesimerkein Hauhion taiteesta ja urasta. "Piirtänyt Ami Hauhio, sarjakuvia ja muita seikkailuja"-näyttely on auki Tampereella elokuun loppuun asti. Perjantaisin klo 15-17 tilaan on vapaa pääsy, muuten liput maksavat 3-6€.

Kvaakin Ami Hauhio keskustelu

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali