Arvostelut | Teksti: Timo Ronkainen | Julkaistu: 26.12.2013 klo 21:05:17 | Luettu: 2354 kertaa

Animaation historia

Jari Lehtisen muhkea kirja on animaatioelokuvien historian yleisesitys suomen kielellä, jollaista on odotettu jo pitkään.

Kuva Matti Mitrushin
Kuva Matti Mitrushin
Animaation historia
Teksti: Jari Lehtinen
Kannet ja taitto: Matti Mitroshin
Kustantaja: Finn Lectura
Painopaikka: (ei mainittu) 2013
Kovakantinen kirja, 296 s.
ISBN 978-951-792-572-3

Animaatio on elokuvahistorioissa useimmiten kuitattu muutamalla sivulauseella. Jotenkin sitä on pidetty "oikean" elokuvan alalajina, jonkinlaisena rumana pikkuserkkuna, joka on pitkin hampain päästetty perhealbumiin.

Näin siitä huolimatta, että ensimmäiset täysiveriset elokuvat olivat nimenomaan animaatioita, joita esitettiin vuosia ennen Lumièren asemalle puuskuttavaa junaa. Mutta elokuvan historia kelpuuttaa ensimmäisiksi aidoiksi elokuviksi ainoastaan tällaiset "valokuvatut" filmit, joissa esiintyy oikeita ihmisiä.

Animaatioelokuvan pioneerit olivat kokeilijoita, keksijöitä, taiteilijoita ja taikureita. Insinööri Emilè Reynadin vuonna 1888 patentoima elokuvalaite oli maailman ensimmäinen kunnollinen projektori, joka käytti rei'itettyä filmiä ja joka heijasti kuvan kankaalle suuren yleisön nähtäväksi. Pahaksi onneksi hänen filminsä olivat "vain" piirrettyjä. Näin hänet tylysti sysätään elokuvan esihistorian puolelle.

Reynaudin projektori.
Reynaudin projektori.

Jari Lehtisen kirja on ensimmäinen suomenkielinen animaation yleishistorian katsaus yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Niin kauan on päivitystä odotettu vuonna 1978 ilmestyneeseen Juho Gartzin Animaatioelokuvat-kirjaan. Muutenkin ovat animaatioihin keskittyneet kirjat olleet meillä varsin harvalukuisia.

Tällaiselle kirjalle on siis ollut tilausta. Kaikeksi hyväksi Lehtisen kirja on vieläpä varsin mainio opus. Lehtinen kirjoittaa hyvin, tuntee aiheensa laajalti, osaa solmia lankoja yhteen ja analysoida näkemäänsä. Animaatiot loksahtelevat yhteiskunnallisiin ja historiallisiin viitekehyksiinsä.

Lehtinen on aiemmin kirjoittanut kirjat Animen aika japanilaisesta animaatiosta ja Mangan mestarit (yhdessä Janne Kempin ja Outi Vanamon kanssa) sarjakuvasta. Alan asiantuntijana tutuksi tullut Lehtinen tuntee muutakin populaarikulttuuria ja historiaa hyvin, mikä käy myös tästä kirjasta ilmi.

Animaatioelokuvan onnettomuus on ollut sen vaatima työmäärä, jolloin se on ollut tavanomaista elokuvaa enemmän rahoittajien armoilla. Pankinjohtajien, valtion tai mesenaattien miellyttäminen on suunnannut valtaosan siitä viihteen tai ideologian käsikassaraksi. Se on vaikuttanut myös sen taiteelliseen arvostukseen. Lehtisen kirjaa lukiessa ei voi olla huomaamatta lukuisia totetumatta jääneitä, tai puolilleen täyttyneitä taiteellisia haaveita. Mokomalta ei välttynyt kokonaan edes suurista suurin, Walt Disney.

Winsorin dino.
Winsorin dino.
Animaatioelokuvan on täytynyt arvostusta saadakseen matkia isoaveljeään, Oikeaa Elokuvaa. Ja sen se on tehnyt jäljittelemällä todellisuutta. Mitä todenkaltaisempaa liikettä ja maailmoja se esittää, sitä suopeammin se on hyväksytty. Näin silti, vaikka animaatiolle ominaisinta olisi kuvailla kaikenlaista muuta ja hyvin monilla eri tavoilla. Parhaimmatkin tasapainoilevat jossain välimaastossa.

Lehtisen kirja käy animaation historian läpi melko tutun kaavan kautta. Alkuaikojen kokeilijoiden ja pioneerien, kuten Emile Cohl ja Winsor McCay, kautta kuljetaan amerikkalaisen animaatioelokuvan valtavirtaan. Felix-kissan, Fleischer-veljesten kautta edetään Disneyn uraa-uurtaviin töihin. Tietysti vielä käydään läpi Warnerin, MGM:n ja UPA:n tärkeimmät tekijät ja filmit, ennen kuin siirrytään muiden maiden tuotantoon.

Vaikka kirjassa on valtavirrankin animaatioista erittäin hyviä huomioita ja kiinnostavia anekdootteja, kaikkein kiehtovinta on lukea unohdetuista tai suurelle yleisölle tuntemattomammaksi jääneistä tekijöistä. Animaattoreista ja ohjaajista, joilla oli hyvin omintakeinen tai ainakin tavanomaisesta poikkeava ajatus animaation tehtävästä ja mahdollisuuksista.

Fischingerin abstraktiota
Fischingerin abstraktiota
Amerikkalainen valtavirta-animaatio sai alkunsa animoiduista päivän pilakuvista ja sarjakuvista, joita esitettiin muun ohjelmistosälän seassa. Matineaesitys oli kuin päivän sanomalehti elävinä kuvina, uutisia ja viihdettä. Amerikkalainen animaatio jämähti isojen tuotantoyhtiöiden tekemäksi tarinavetoiseksi viihteeksi hyvin pian. Vaikka tämä osio vie kirjasta noin puolet, on se huomioarvonsa ja merkittävyytensä vuoksi oikeutettua. Paras amerikkalainen animaatio on taiteen ja viihteen hedelmällinen synteesi.

Euroopassa animaatioon puolestaan tarttuivat jo varhain taiteilijat, jotka heittäytyivät kokeilemaan sen mahdollisuuksia ennakkoluulottomammin. Modernin kuvataiteen ja musiikin murroksessa työskenneille saksalaisille Walter Ruttmanille ja Oskar Fischingerille animaatio oli kaiken taiteen yhteensulautuma. Heidän abstraktionsa yhdistivät kuvataiteen, runouden ja musiikin.

Disneyn Fantasia
Disneyn Fantasia

Brittiläinen taiteilija Len Lye teki epäsovinnaiset animaationsa 1930-luvulla Britannian postilaitoksen alaisuudessa(!). Värillisissä töissä abstraktiin ilmaisuun yhdistyi edellä aikaansa oleva kuvallinen estetiikka, jota kolmisen vuosikymmentä myöhemmin kutsuttiin psykedeeliseksi.

Len Lyen värikylläisyyttä.
Len Lyen värikylläisyyttä.

Uuden maailman taiteellisemmat kokeilut eivät ole kirjaan yltäneet, vaikka Oskar Fischinger käväisi Disneyllä tuomassa vaikutteita. Fantasia-elokuvan abstrakteimmat osiot ovat toki silkkaa Fischingeriä, se myönnetään, vaikkei tämä nimeään elokuvaan saanutkaan. Mainitsematta jää, että Fantasiassa animaattorina toiminut Jules Engel perusti California Institute of the Arts -taidekoulun ensimmäisenä taideanimaation opettajana opinahjoonsa kokeellisen animaation opintolinjan.

Kirja keskittyy esittelemään eri maiden tuotannoista vain tärkeimpiä ja huomattavimpia elokuvia ja animaattoreita. Esimerkiksi Skandinavian maista ei ole otettu esille mitään. Tämän jälkeen kirja palaa Yhdysvaltoihin käsittelemään televisiolle tehtyä animaatiota.

Elokuvateattereita varten tehdyt animaatiot kuihtuivat kalleutensa vuoksi 1950-luvun jälkeen pois. TV tarvitsi paljon animaatiota mutta sen piti olla halvalla tehtyä. William Hanna ja Joseph Barbera siirtyivät oivallisten Tom ja Jerryjensä jälkeen animaation liukuhihnahalpistuottajiksi. Heidän kivikauden perhekomediansa oli yllättävä menestys. Animaation laadullinen ja taiteellinen aallonpohja saavutettiin 1960-70-luvun taitteessa.

Halpisanimaation alku.
Halpisanimaation alku.

Lopuksi Lehtinen keskittyy kuvaamaan animaation uutta kukoistusta ja 3D-tietokoneanimaation esiinmarssia. Pitkät teatterielokuvat tekivät paluun 1980-luvulla. Mutta kukapa olisi arvannut että ensimmäiset tietokoneanimaatiot tehtiin jo 1960-luvun lopulla.

Kirja päättyy Disneyn ja Pixarin töiden esittelyyn, lopuksi pohdiskellaan vielä uuden teknologian avaamia mahdollisuuksia hybridielokuvien ja tietokonepelien kautta.

Nykyään moni näytelty live action -filmi sisältää enemmän animaatiota, kuin oikeaa kuvattua materiaalia. Ironista on, kuten Lehtinen mainitsee, että rahaa ja teratolkulla bittejä käytetään siihen, että animaatio näyttäisi mahdollisimman vähän animaatiolta.

Bruno Bozzetton flash-animaatiota.
Bruno Bozzetton flash-animaatiota.
Tietokoneiden tuomia mahdollisuuksia independent-animaatiolle ja pienten ryhmien tekemille taiteellisille kokeiluille ei käsitellä. Mitä nyt vanha veteraani Bruno Bozzetto intoilee Flash-animaatiosta lyhyessä haastattelulainauksessaan.

Japanilaista animaatiota Lehtinen ei kirjassaan käsittele lainkaan, mikä selittynee sillä, että se alue on kuitattu paremmin kuin hyvin aiemmalla Animen aika -historiikilla.

Kirja ei esittele myöskään suomalaista animaatiota riviäkään. Mahtaisiko se tarkoittaa sitä, että Lehtisellä on jossain jo muhimassa oma kirjansa tästä aihepiiristä? Nyt alkava vuosi olisi sopivasti vieläpä kotimaisen animaation 100-vuotisjuhlavuosi.

Kotimainen animaatio kaipaisi oman historiikkinsä. Ola Fogelberg, Hjalmar Löfving, Antti Peränne, Toivo Lindqvist, Reino Niiniranta, Eino Ruutsalo ja monet muut, uudemmista nimistä puhumattakaan ansaitsisivat kunnon esittelyn. Juho Gartzin Elävöitettyjä kuvia vuodelta 1975 oli vasta alkuhahmotelma ja nyt jo tietysti vanhentunut. Turun ammattikorkeakoulun animaatiolinjalta on valmistunut varteenotettavia uusia tekijöitä, kiehtovia lyhytfilmejä on tehty ja pitkiä ison yleisön animaatioita on myös tuotettu.

Jari Lehtisen komea kirja herättää halun nähdä mahdollisimman paljon siinä esiteltyjä elokuvia. Elokuvahakemiston lisäksi olisin kaivannut myös henkilöhakemistoa.

Animen aika -kirjan arvostelu Kvaakissa

Mangan mestarit -kirjan arvostelu Kvaakissa

Keskustele Animaation historia -kirjasta Kvaakissa

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali