Uutiset | Teksti: Vesa Kataisto | Julkaistu: 02.12.2003 klo 17:02:32 | Luettu: 3832 kertaa

Viimeinen Disney lähti Disneyltä

Roy Disney, Waltin veljenpoika, irtisanoutui Walt Disney Companyn johtoryhmästä viime viikonloppuna. Syy eroon oli välien katkeaminen Disneytä johtavan Michael Eisnerin kanssa. Disney vaati Eisneria eroamaan ja jätti tälle tulikivenkatkuisen haukkumakirjeen syyttäen häntä mm. Waltin perinnön turmelemisesta.

Roy Edward Disney (1930-), Roy Oliver Disneyn (1893 - 1971) poika halusi alkujaan opiskella insinööriksi tai mieluiten lentäjäksi. Hän saikin lentolupakirjan jo 16-vuotiaana, mutta ammatti löytyi sedän yhtiöstä.

Vuodesta 1954 lähtien Roy Disney työskenteli ensin luontodokumenttien parissa, ja kipusi vähitellen WDP:n johtoryhmään. Hän erosi ensimmäisen kerran 1977, kun Disney-yhtiö tuntui kadottaneen suuntansa. Paluu tapahtui 1984, jolloin yhtiön johtoon nimitettiin aiemmin ABC:n ja Paramountin menestykseen siivittänyt Michael Eisner (Will Eisnerin veljenpoika). Eisner ja hänen lähin apurinsa, myöhemmin lento-onnettomudessa menehtynyt Frank Wells, saivatkin Disney-korporatioon aivan uutta puhtia. Esimerkiksi Pieni Merenneito, Aladdin ja tärkeimpänä kaikista, Leijonakuningas, olivat valtavia menestyksiä.

Roy Disney toimi johtoryhmän varapuheenjohtajana sekä animaatio-osaston johtajana. Häntä kiinnostivat erityisesti klassikot, kuten Fantasian uudistaminen sekä viimeksi Salvador Dalin suunnitteleman Destino -lyhytelokuvaprojektin loppuun saattaminen. Samaan aikaan Disney iloitsi myös yhteistyöstä Pixarin kanssa, ja toivoi sen jatkuvan ikuisesti.

Tietokoneanimaatiot ja huvipuistot rasittavat yhtiötä

Atlantis ja Aarreplaneetta eivät kuitenkaan menestyneet toivotulla tavalla, ja yhtiön osakkeen arvo on viimeisten parin vuoden aikana heilahdellut rajusti. Samoin Disney Co:n huvipuistojen kävijämäärät ovat olleet laskussa, erityisenä pettymyksenä on ollut Pariisin EuroDisneyn odotettua selvästi heikompi tulos.
Erokirjeessään Roy Disney syyttää Eisneriä "ahneeksi, sieluttomaksi rahanhaalijaksi" sekä haukkuu tämän "halpoja ratkaisuja" huvipuistoprojekteissa, ynnä vielä heikosta yhteistyökyvystä työskennellä mm. Miramaxin ja Pixarin kanssa. Disney väittää yhtiön kadottaneen suuntansa, luovan energiansa sekä perinteiset arvonsa. Hän vaatii Eisnerin eroa, ja toteaa, että WDC tarvitsisi nyt johtoonsa tuoreita kykyjä kuten vuonna 1984.


Jo elokuussa Roy Disney myi 7.5 miljoonaa yhtiön osaketta. Hänen jälkeensä johtoryhmästä erosi myös sijoittaja Stanley Gold, joka oli Disneyn kanssa värväämässä Eisneriä ja Wellsiä yhtiön johtoon vuonna 1984. Tällä hetkellä Eisner ei ole aikeissa erota, ja loput johtoryhmästä ovat ilmeisesti hänen puolellaan. Michael Eisnerin sopimus jatkuu vuoteen 2006 asti.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Pontso kommentoi 03.12.2003 klo 01:09:27 seuraavaa:
No tässä tuli sitten viimeinen todiste siitä että Disney yhtiö on sieluton rahantekokone. Saa nähdä kuinka käy.

Gamma kommentoi 03.12.2003 klo 11:58:03 seuraavaa:
Itse ainakin syyllistyn ajattelemaan, että herra Eisner on kaiken pahan alku ja juuri >:)

Ei mene nyky-Disneyllä hyvin

pkaa kommentoi 03.12.2003 klo 12:41:16 seuraavaa:
Eikö Disney aina ole ollut sieluton rahantekokone?

kommentoi 03.12.2003 klo 14:38:08 seuraavaa:
Muistaakseni Michael Eisner on se kaveri joka nosti Disney yhtiön jaloilleen lähes vararikon partaalta - taitaa olla enemmänkin kyse siitä kenellä on "suurin" ?!

Jukka Laine kommentoi 03.12.2003 klo 20:57:17 seuraavaa:
Myrsky satumaassa -kirjan lukeneena muistelen että ennemminkin Disneyn suvun vaikutus ja erityisesti Roy E. Disneyn vaikutti paljon enemmän asiaan. Eikös se Eisner vasta palkattu nurkanvaltauksen kaaduttua?

Oswald kommentoi 04.12.2003 klo 00:24:32 seuraavaa:
Joo, Michael Eisner on paha mies. Sehän on suututtanut Steve Jobsinkin (Apple, Pixar)

isokana kommentoi 04.12.2003 klo 01:13:46 seuraavaa:
Eikös Roy Senior syntynyt jo vuonna 1893? Juniorin lähtö on tosiaan ikävä juttu.

VesaK kommentoi 06.12.2003 klo 21:08:57 seuraavaa:
Roy Oliver tosiaan syntyi jo 1893. Asia korjattu.

Ville Lindgren kommentoi 14.06.2006 klo 09:08:41 seuraavaa:
Ei todellakaan mene yhtiöllö hyvin, olen sitä miltä että Walt Disneyn perustama yhtiö tuhoutuu tätä menoa. Mainittu Michael Eisner on nyt eronnut Disneyltä

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali