Uutiset | Teksti: Reima Mäkinen | Julkaistu: 28.11.2003 klo 19:46:47 | Luettu: 14762 kertaa

Malinen on paras

Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan opiskeluaiheinen sarjakuvakilpailu "Opiskelijaelämää" ratkesi keskiviikkona 19.11. Mittelön voitti Markus Miettisen ja Jaakko Seppälän strippisarja "Malinen".

Näytteitä kilpailun sarjoista julkaistiin tänään Ylioppilaslehdessä, mistä on myös peräisin oheinen ruutu Lotta Kaupin Opiskelijaelämää sarjakuvasta.

Voittajaparin tekemän neljän stripin lisäksi Ylkkäristä on luettavissa Sanni Verkasalon Näppylöitä -strippi. Nelisivuinen, kilpailussa kunniamaininnalla huomioitu "Ilman naista" löytyy verkosta tekijän kotisivulta. Jussi Pakkanen ja Mikko Kuitunen ovat ilmi selvästi piirtäneet tätä pastissi-sarjaa jo jonkin aikaa. Ilman naista onkin ilmestynyt strippeinä Teknillisen Korkeakoulun Fyysikkojen kiltalehdessä Kvantissa.

Tuomariston mukaan Malinen erottui selvästi edukseen. Sarjaa luonnehdittiin valmiiksi, hauskaksi ja nautittavaksi. Sen erityisansioksi tuomaristo luki perinteisen sanomalehtisarjakuvan keinojen hyvän hallinnan. Stripit ovat tuomariston mielestä sellaisenaan julkaisukelpoisia.

Kilpailuun osallistui 38 työtä. Kynnys osallistumiseen oli Ylioppilaslehden mukaan matala ja ensikertalaisten määrä suuri. Tuomarina toimivat, sarjakuvataiteilija Katja Tukiainen, sarjakuvakriitikko Harri Römpötti ja HYY:n tiedottaja Anna Rantanen. Heidän mukaansa töiden yleisin heikkous oli kerronnan kangertelu, joka kuulemma vaivasi myös tottuneempia piirtäjää. Toinen pitkä miinus tuli monelle kliseisestä aiheenvalinnasta.

Vakituisina sarjakuvina Ylkkärissä pyörii tällä hetkellä Teemu Suvialan "Otteita tennismailasta" ja työryhmä Kauhanen, Partanen, Savolan "Minna Kantti".


Aiheesta on jo keskusteltu jonkin verran Kvaakissa

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

kaltsu kommentoi 28.11.2003 klo 20:00:58 seuraavaa:
oikeen asiallista kamaa tuo voittajatyö, ainaki yhen stripin perusteella. hyvin piirretty ja hauskakin.

Juha Kouvalainen kommentoi 29.11.2003 klo 17:21:02 seuraavaa:
Löytyykö tuota Malista mistään lisää? Ainakin tuo yksittäinen strippi kolahti näin savolaisjössikkään.

bb kommentoi 01.12.2003 klo 14:55:30 seuraavaa:
Malista on tarjolla uusimmassa Ylioppilaslehdessä neljän stripin verran.

Kvaakin lukijakunnalle voitaneen paljastaa myös ne kilpailuun lähetetyt stripit, joita YL ei julkaissut.

Koko kilipaelutyö (9 strippiä) oes pdf-muodossa tarjolla tämmösessä osokkeessa:

http://www.lce.hut.fi/~bb/malinen/malinenYL.pdf

Juha Kouvalainen kommentoi 02.12.2003 klo 23:01:45 seuraavaa:
Loestavoo jutuntynkee. Eekö tuota sua johonnii Savon Sanomiin taekka muuvalle lehtiaparaattiin paenettavaks?

Oikeasti. Todella hauskoja ja minimalistinen visuaalinen tyyli sopii sarjalle kuin nyrkki silmään. Mutta riittäisikö ideoita myös useampaan sataan strippiin tuolta pohjalta, ettei juttu alkaisi toistaa itseään?

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali