Arvostelut | Teksti: S. Santikko | Julkaistu: 08.10.2013 klo 19:00:00 | Luettu: 1997 kertaa

Jumalaisen hauskaa komediaa

Ankalliskirjallisuuden klassikoissa Mikki ja Aku tekevät matkan Helvettiin ja tapaavat siellä tuttuja Disney-hahmoja. Kyseessä on mukaelma Danten Infernosta, jossa yllättävän suorasukaisesti kuvataan manalan kauhuja ja kidutuksia.

Ankalliskirjallisuuden klassikot 3: Maailman ympäri kahdeksassa päivässä
(Sanoma Magazines Finland 2013)
Toimitus: Hertta Hulkkonen, Jenni Hurme, Aki Hyyppä, Elina Rusokallio, Viia Viitanen, Mika Äärilä
Ulkoasu ja taitto: Raimo Hyvönen
Suomennokset: Ville Keynäs, Anu Partanen, Saara Pääkkönen, Maiju Ristkari, Kati Valli, Ville Viitanen
kovakantinen, 384 ss.
ISBN: 978-951-32-364-10
23,90 €

Ankalliskirjallisuuden klassikoista on ilmestynyt kolmas osa. Jokaisessa osassa on ollut mukana joitakin erikoisuuksia, tavallisesta Disney-sarjakuvasta poikkeavia tapauksia, kuten vaikkapa Nuoren Agüntherin (Wertherin) kärsimykset tai Halkaistu varakreivi (Italo Calvino). Nyt on vuorossa kauan odotettu L'inferno di Topolino, jota ei ole aikaisemmin julkaistu suomeksi ja jota kovin harva uskoi meillä edes uskallettavan julkaista.

Guido Martinan käsikirjoittama ja Angelo Bioletton piirtämä Inferno on tätä ennen julkaistu Italian lisäksi vain Kreikassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa (ks. Inducks). Yhdysvalloissa tarinan julkaisu tapahtui Walt Disney's Comics and Stories -lehden numerossa 666! Ikävä kyllä siellä sivusommittelu pilattiin runnomalla kolmiriviset sivut nelirivisiksi. Suomeksi on saatu lähestulkoon alkuperäiset sivut. Kokonaan näyttämättä jää ainoastaan parturin tuulettimella tapahtuva silpominen (sivulta 184), joka on sensuroitu kaikista muistakin uudelleenjulkaisuista.

* * *

Kokooman johtotarina on Maailman ympäri kahdeksassa päivässä (Carlo Chende, Carpi). Jules Vernen kuulussa romaanissa käytettiin sentään 80 päivää, ja koska kyse on Roope-Sedästä, matka tehdään vieläpä ilmaiseksi. Vaikka osa pöhköilyistä onkin ihan viihdyttävää, kuten ankat apinapuvuissa, kokonaisuus on yhtä pikajuoksua vailla sen suurempia yhtymäkohtia alkuperäistarinaan. Carpikaan ei ole aivan parhaassa vedossaan.

Pickwak-kerhon jälkeenjäneet paperit (Marco Bosco, Marco Mazzarello) onkin sitten jo paljon kunnianhimoisempi yritys tehdä kunniaa Charles Dickensille. Varsin nokkelasti Karhukopla on historialliseen ajankohtaan sopivasti suomennettu Kontiokoplaksi. Värityskin on erityisen hieno.

Pier Lorenzo De Vitan piirtämän Aku Ankan harharetkien kapakkakohtaus on kuin Jacovittin Cocco Billistä!<br>
Pier Lorenzo De Vitan piirtämän Aku Ankan harharetkien kapakkakohtaus on kuin Jacovittin Cocco Billistä!
Aku Ankan harharetket (Guido Martina, Pier Lorenzo De Vita) ovat silkkaa Odysseiaa, tosin vailla mitään homeerista arvokkuutta ja tapahtumapaikkanakin on Villi länsi. Tässä on kuitenkin sitä vanhojen taskukirjojen anarkistista henkeä ja epäkorrektiutta, mikä on tätä nykyä hävinnyt tyystin. De Vitan piirrostyyli on lähes naivistista, mutta hyvin ilmeikästä ja sisältää paljon yksityiskohtia. Mummo Ankan tukkalaite on kyllä harvinaisen muhkea...

Jumalainen näytelmä on suomennettu kahdesti: Eino Leino vuosina 1912–14 ja Elina Vaara vuonna 1963. Sen Helvetti-osan voidaan nyt leikkisästi todeta suomennetun kolmannen kerran, ja ensimmäistä kertaa sekä oikeassa runomitassa että riimitettynä!

Alkuperäinen väritys leimuaa hornamaisesti, uusi väritys luo tunnelmaa hienovaraisemmin.<brr>
Alkuperäinen väritys leimuaa hornamaisesti, uusi väritys luo tunnelmaa hienovaraisemmin.
Jumalaisen näytelmän alkuperäinen nimi on La divina commedia. Komedia ei toki tarkoittanut silloisessa yhteydessä koomista, mutta tässä italialaisessa Disney-versiossa se sitä totta vie tarkoittaa, ja kermakakkuhuumoriakin saadaan kaupan päälle. Tarina ilmestyi Topolino-lehdessä sotien jälkeen jatkotarinana vuonna 1949.

Mikki Hiiren Infernossa (Guido Martina, Angelo Bioletto) vilahtaa toisella sivulla Gustave Dorén kuvittaman alkuperäisteoksen sivu, josta ojentuu sankarimme tarinan sisään tempaiseva oksa. Harvoinpa ovat näin osuvasti yhtyneet korkeataide ja populaari taide. Mikki on Dante ja Hessu on Vergilius. He ovat aikaisemmin esittäneet Jumalaisen komedian näyttämöllä, ja ovat hypnotisoituina jääneet rooliensa vangiksi.

Syntyjään torinolaisen Angelo Bioletton ura Disney-piirtäjänä jäi lyhyeksi, ikävä kyllä. Mestarin ottein hän vie tarinaa ruudusta toiseen, välillä animaatiomaisen eloisasti, välillä pysäyttäen kuljetuksen koko sivun kuvaan. Ruuduissa on taitavasti käytetty perspektiiviä ja tasojen tuomaa syvyyttä. Isojen pintojen rinnalla on yksityiskohtaista piperrystä. Yksi hienoimmista sivuista on se, jossa Mikki ja Hessu lentävät Dumbolla raivotarten tulisylkyn kiihdyttäminä yli Helvetin laakson (s. 195).

Helvetin laakson yli lentää liihottaa Dumbo. <br>

Tekijät eivät ole kainostelleet erilaisia piinoja kuvatessaan. Ymmärrän kyllä, että Sepe Susi on nokittavana manalassa, mutta kun siellä on myös lapsia, jopa Tupu, Hupu ja Lupu. Mukana on myös kohtaus, jossa saituri on rankaisuksi sidottu paaluun rahojen palaessa roviona hänen jaloissaan. Saituri on selvästi juutalainen, Salomo. Kohtaus on häiritsevän antisemitistinen.

Aku löytyy hänkin kivisestä arkusta ja on siitä lähtien Mikkiä kiusaava piinahenki, joka välillä lauhtuu kunnes taas kiivastuu. Mukana on muutenkin yllättävän iso kavalkadi Disney-hahmoja, ei pelkästään sarjakuvista vaan myös aikansa elokuvista. Helvetin syvimmästä loukosta löytyvät lopulta kaksi suurinta syntistä, ja silloin siirrytäänkin jo metasarjakuvan puolelle.

Vaikka koko kirja onkin suomennokseltaan erinomaista työtä, on pakko suorastaan ällistellä kääntäjäkaksikon Ville Keynäs ja Anu Partanen urotyötä. 11-tavuinen tertsiini tikittää kuin kello ja loppusoinnut ovat paitsi kohdallaan niin myös huvittavia.

Mutta kun Aku lopulta ylös pääsi
hän sanoi: "Turhaan koetat karata
senkin iljettävä hiiri.

Mä iäti sua sekä ystävääsi
seuraan, turha on yhtään vastaan harata,
tää on totuus eikä mikään satiiri."

Infernoa seuraa kirjassa Hessu, linnunradan liftari (Saio & Repetto, Danilo Barozzi), ja kovin verettömältä ja vaisulta se tuntuu.

Mikki Hiiri idän pikajunassa on tunnelmaltaan vanhan ajan kunnon seikkailutarina.<br>
Mikki Hiiri idän pikajunassa on tunnelmaltaan vanhan ajan kunnon seikkailutarina.
Douglas Adamsin tyyliin kuuluva veijarimaisuus ja absurdisuus on latistettu tylsäksi touhottamiseksi. Mikki Hiiri idän pikajunassa (Pier Francesco Prosperi, Luciano Gatto) on sen sijaan tunnelmaltaan onnistunut vanhan ajan junaseikkailu, vaikka Agatha Christien romaanin kanssa sillä ei ole oikeastaan mitään yhteistä, paitsi se Idän pikajuna. Sulhaseni Aito (Carlo Panaro, Lino Gorlero) on "vapaa mukaelma näytelmästä 'Sulhaseni Ernest', kirjoittanut Oscar Wilde". Näyttelijäkaarti on tuttu ankkaporukka ja monissa ruuduissa on saatu aikaan teatterimainen efekti, ulkokohtaukset suorastaan vähän häiritsevät, sillä ne pilaavat tuon illuusion teatteriesityksestä.

* * *

Kovakantisten Ankalliskirjallisuuden klassikoiden ulkoasu on sisällön mukainen, paperi on laadukasta ja kangasselkä tuo julkaisuun sopivaa arvokkuutta. Kai Mikkosen pitkä esipuhe ja asiantuntevat esittelyt antavat sisällöllistä lisäarvoa yllin kyllin. Nämä Sanomien julkaisemat Disney-kirjasarjat, kuten edellinen Ankkojen maailmanhistoria, ovat pelastus aikuisille lukijoille, jotka ovat tuskastuneet lehtien kehnoon ja infantiiliin nykytasoon.

Erityisesti Infernon takia Ankalliskirjallisuuden klassikot 3 kuuluu valistuneen sarjakuvakulttuurikodin kirjahyllyyn.


Keskustele Kvaakissa Ankalliskirjallisuuden klassikoista.

Ks. myös aikaisempien osien arvostelut: 1 ja 2.

Kaikki kuvat © DISNEY

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali