Artikkelit | Teksti: Vesa Kataisto | Julkaistu: 28.11.2003 klo 17:21:58 | Luettu: 19497 kertaa

Parhaat ystävättäret Nemi ja Lise

Tummanpuhuva ja sanan säilällä sukkelasti sivalteleva goottityttö Nemi on muutamassa vuodessa valloittanut koko Skandinavian, ja linnakkeita on muodostunut myös Englantiin sekä yleiseurooppalaisiin hevilehtiin. Sarjakuvailmiön luoja, norjalainen Lise Myhre on hahmoaan lempeämmän oloinen, ja puhuu sujuvaa englantia niin rivakkaa tahtia ettei nauhurikaan pysy perässä.

Nemiä on julkaistu suomeksi Myrkyssä sekä kahden albumin verran (Egmont). Jatkoa on luvassa keväällä. Sanomalehtijulkaisun kynnys on jo ylitetty meilläkin, muissa pohjoismaissa Nemi strippailee jo yli 50 julkaisussa, Englannissa yhdeksässä sekä myös mm. Terrorizer ja Scream –aikakauslehdissä. Kotimaassaan Norjassa sekä Ruotsissa Nemillä on oma, seitsemän viikon välein ilmestyvä lehtensä. Molempien levikki on yli 50.000. Niiden oheissarjoina julkaistaan mm. tarinaa sievästä pienestä kuolleesta tytöstä, Lenoresta.

Suositumpi kuin koskaan

Nemi on elinvoimaisempi kuin koskaan, Myhre kertoo. "Norjassa ilmestyy antologialehtiä, joissa on yhden suuren tekijän sarjoja sekä vierailevia tähtiä. Pääsin mukaan Larsons Gale Verden (Far Side) –lehteen, ja siinä yritin ensimmäistä kertaa piirtää ihmishahmoja. Aiemmin olin kokeillut piirrustella lähinnä matelijoita, alligaattoreita ja muita liskoja. Nemi oli ensimmäinen ihmishahmoni, joka syntyi ikään kuin tyhjästä. Halusin luoda hauskoja hahmoja, jotka temppuilevat ja joihin on käytetty paljon mustetta", Myhre muistelee. Sanattomissa pilakuvissa esiintynyt kalpeakasvoinen ja mustapukuinen tyttö oli valmiiksi antisankari, maallista lystinpitoa kaihtava hahmo, joka rentoutuu parhaiten tekemällä piknikin hautausmaalle.

Ankkapiirtäjä Lise Myhre

Ennen Nemiä Myhre oli luonut jo toisen räväkän hahmon, Anne Ankan, joka syntyi vastineeksi Charlie Christensenin päätökselle lopettaa Aarne Ankan piirtäminen. "Rakastan Aarne Ankkaa! Siksi piirsin hänestä naispuolisen version vuonna 1996, kuultuani että Christensen oli tavallaan tappanut Aarnen, tai ainakin lopettanut sarjan teon. Tein aluksi yhden sivun erääseen musiikkilehteen, puhtaana kunnianosoituksena Charlie Christensenille. Sitten oivalsin miten hyvä hahmo Anne oli. Hän pystyi olemaan helvetin vihainen, ryyppäsi raskaasti... eräänlainen Nemin esimuoto. Tosin Nemi nyt ei ole aivan niin rankka, vaikka Annekin oli rauhallisempi hahmo kuin Aarne. Olin itse 18 –vuotias ja vihainen monista asioista. Sarjaan tuli runsaasti tekstiä ja piirrokset olivat vastaavasti hyvin pieniä. Tein Anne Ankaa ehkä kymmenen kokosivun verran."

Ensimmäiset Nemit

Vuonna 1997 Nemi astui kuvaan. Ensimmäisenä vuonna syntyi 12 strippiä, joiden perusteella Myhre sai harjoittelupaikan sanomalehdestä. Opeteltuaan paremmin tuntemaan Nemin, Myhre sanoo työnsä nopeutuneen todella voimakkaasti. Sarjan suosiokin lähti rakettimaiseen kasvuun, ja Haakon Strand nappasi Nemin Strand Comics –syndikaattinsa listoille, Iblis (Saatana) alamerkin turviin.

"Nykyisin minun täytyy tehdä Nemiä paljon kiivaampaa tahtia, piirrän viikossa vähintään kuusi stripppiä ja sunnuntaisarjan, sekä muita kuvia. Piirrän ja kirjoitan kaiken edelleen itse. Värittämisessä käytän apuvoimia, koska en itse osaa tehdä sitä niin hyvin. Apua tarvitaan myös teknisiin juttuihin, esimerkiksi silloin kun sarjan resoluutio pitää sovittaa sen mukaan millaiselle paperille se painetaan. En oikein hallitse tietokoneiden käyttöä."

Itsensä kirjoittava gootti

Myhre kertoo Nemin kirjoittavan itse puolet joka sarjasta. Tavallisessa aivoriihitilanteessa Myhre kävelee ympyrää kunnes idea osuu päähän. Aina ei ideointiin ole liikaa aikaa hukattavaksi, mutta onneksi Lise ja Nemi tuntevat toisensa jo niin hyvin, että hahmo pystyy kehittämään ratkaisun kun tekijä vain keksii sopivan tilanteen johon Nemi joutuu. "Hän on nyt niin paljon enemmän täynnä elämää kuin alussa. Nemi saa paljon paskaa niskaansa, mutta lopetan aina ajoissa, sillä en halua hänelle tapahtuvan mitään todella pahaa.

Hän on gootti, metallimusiikin harrastaja, kalpea ja mustapukuinen. Se sopii hänen olemukseensa hyvin. Nemi on aina ulkopuolinen, menipä hän sitten minne tahansa. Hän ei sulaudu edes muiden metalli-ihmisten joukkoon. Se on tarkoituksellista, Nemille jotenkin sopii yksinäisen suden rooli. Kun mietin, millaisesta perheestä Nemi on lähtöisin, en halunnut tehdä tyypillisintä ratkaisua." Nemi ei ole pimeille poluille eksynyt "hyvän perheen" tytär. Hänen isänsä muistuttaa Ozzy Osbournea tai vastaavaa ikääntynyttä hevirokkaria. Nemin äitikin pukeutuu mustaan, kuin myös raivostuttava pikkuveli Haaska. "Halusin antaa Nemille edes tämän yhden vapaan alueen, jossa hän saa olla oma itsensä ja jossa häntä ymmärretään. Ainakin jonkin verran paremmin kuin muualla."

Musiikki ja kirjallisuus

Musiikki on tärkeää sekä Nemille että Liselle. Rokki soi aina kun Myhre tekee töitä. Hän on myös koonnut sarjalle soundtrack –levyn, joka koostuu pääosin norjalaisten metallibändien kappaleista. Nemin suosio auttoi näitä tulemaan paremmin tunnetuiksi kotimaassaan. Nemi on sydämeltään hyvä, mutta ulkoisesti räväkkä, kuvia kumartelematon hahmo. Hänen Raamattunsa on Taru Sormusten herrasta eikä kettutyttöyskään ole kaukana.

Vihaistakin postia

Ei ihme, että sarja on herättänyt paljon keskustelua. "En saa kovinkaan paljon vihapostia, onneksi. Ainahan joku suuttuu jostakin. Viimeksi sain valituskirjeen, jossa naislukija väitti että Nemillä on liian isot rinnat! Tai joskus valitetaan, että hänen silmänsä ovat liian isot, mutta minusta Nemi näyttää coolilta. Jos minun pitäisi uskoa kriitikoita... siis, toki minä kuuntelen kritiikkiä, noudatankin sitä ja rakastan saada palautetta. Viime kädessä toimin kuitenkin oman pääni mukaan. On aivan mahdotonta miellyttää kaikkia, ja jos onnistuisin siinä, sarjasta tulisi liian tylsä luettavaksi."

Pluto rulettaa

Entä kumpi on sarjakuvapiirtäjälle sopivampi lemmikki, kissa vai koira? "Hmmm... olen koiraihmisiä, joten minun on pakko vastata koira. Rakastan Plutoa, hah haa. Siis jos katsoo sarjakuvien kissahahmoja... On olemassa Ressu ja Pluto, sitten taas vastapuolella Karvinen... hänestä minä en todellakaan pidä."

Lisätietoja:
Nemin viralliset sivut - norjaksi
Nemin epäviralliset sivut - englanniksi

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

eppu kommentoi 28.11.2003 klo 19:41:50 seuraavaa:
Vau mikä haastattelu! Kiitos.

Masa kommentoi 01.12.2003 klo 04:51:00 seuraavaa:
Syvät kumarrukset Liselle! :-)

Wannabe -gootti. XD kommentoi 04.12.2003 klo 21:17:32 seuraavaa:
Upea artikkeli, Nemi on aivan loistava sarjakuva. Vihdoinkin jotain erilaista sarjakuvaa. :D

Menninkäinen kommentoi 08.12.2003 klo 20:49:12 seuraavaa:
Raivoisan innokkaat aplodit Nemin luojattarelle! :-D

GothiqueCorbeau kommentoi 23.12.2003 klo 23:06:57 seuraavaa:
Nemi on aivan loistava sarjakuva! Täälä hetkellä paras kaikista.
Nemi on juuri niin asenne nainen, ettei parempaa voi olla.
Gootti kun olen, haluaisin olla Nemin kaltainen.

white shadow kommentoi 08.01.2004 klo 11:13:31 seuraavaa:
hyvä artikkeli!
mä haluisin olla teinigootti... kiinnostais saada joku neuvomaan..

Mahasitruuna kommentoi 20.02.2004 klo 23:09:34 seuraavaa:
Suuret aplodit Liselle! Me haluaisimme olla kuin Nemi, semmoinen estottoman rohkea goottitytteli. :)

Sister kommentoi 11.03.2004 klo 16:30:55 seuraavaa:
Nemi on loistava lehti ja osinkin tiedustellut mistä saisi sen ensimmäisen suomenkielisen numeron?

-Valonkantaja- kommentoi 24.03.2004 klo 21:30:41 seuraavaa:
Nemi on v*tun cool muija! Hyvin tehtyä sarjista.

Retsku kommentoi 30.03.2004 klo 00:39:46 seuraavaa:
Tosi hyvä, minulle kuin raamattu..
Samaistun lähes täysin Nemiin..

Truthdel kommentoi 01.04.2004 klo 17:39:02 seuraavaa:
nemin kaks ekaa suomenkielistä julkaisua on jo hyllyssä mut kolmannesta ei ole kuulunut mitään, milloinkohan se mahdetaan julkaista?

Amoua'net kommentoi 03.05.2004 klo 09:28:52 seuraavaa:
Nemi on maailman coolein tyyppi! Kiitos ja kumarrus Liselle.

dark.. kommentoi 21.05.2004 klo 17:10:01 seuraavaa:
kuulkaas.. gootiksi synnytään, ei tulla.

Sarjisharrastelija kommentoi 26.05.2004 klo 20:30:41 seuraavaa:
Fanit! Uusin Nemi-sarjis on ilmestynyt, semmoinen vaaleanvihreä merenneito-kansi.

Martin kommentoi 01.07.2004 klo 14:03:22 seuraavaa:
Din't understand much of this page, but I know the Soumi bar at Kaarles XII, in Helsinki :-) ..and Koenig ;-)

Macabria kommentoi 02.08.2004 klo 10:01:48 seuraavaa:
Nemi on parasta eurooppalaista sarjista pitkään aikaan! Yleensä luen vain mangoja, mutta nyt kerrankin saa suosia pohjoismaalaista sarjakuvaa! go go Nemi!

Mahasitruuna taas kommentoi 19.09.2004 klo 01:22:12 seuraavaa:
Huom! Huom! Uusin Nemi on ilmestynyt jälleen kerran. Etusivulla on värikkäästi esitetty Nemi vamppityttönä. ;-)

nemi \,,/ kommentoi 22.02.2005 klo 15:17:05 seuraavaa:
jeeeee!!!! nemiä nemiä

tinkie kommentoi 06.03.2005 klo 16:39:04 seuraavaa:
I Love LEIF so hi! And the best actor are ♥ Jhonny Depp!

Inka kommentoi 14.04.2005 klo 20:02:17 seuraavaa:
Onkohan Nemillä suomenkielisiä sivuja???

VesaK kommentoi 31.05.2005 klo 16:09:14 seuraavaa:
No tuota...
http://www.rakentaja.fi/index.asp?s=/jasentukku/aineisto/metrotherm_nemi.htm

my karma ran over my dogma kommentoi 16.06.2005 klo 12:36:17 seuraavaa:
Vaauu... Olinki miettinyt, minkä maalainen Nemio on oikeesti... Lise on paras!

Toi kommentoi 26.07.2005 klo 23:23:41 seuraavaa:
VesaK:n mainitsema linkki sisältää vain rakennusmateriaaleja. Nemi kun tarkoittaa norjalaista sankaritarta, italialaista järveä, amerikkalaista elektroniikkaa ja nyt kotimaista lämminvesivaraajaa. Huoh!

Hevari,mutta silti lukee Nemiä kommentoi 05.08.2005 klo 20:27:08 seuraavaa:
Nemiä parempaa sarjista en tiedä!!!Nemi on aivan mahtava!!Nemiä lisää!

Nemi-kirja ilmestynyt! kommentoi 19.01.2006 klo 22:40:03 seuraavaa:
Paksu, musta Nemi-kirja on ilmestynyt viime joulun alla, noin 15-20 juuroa riippuen myyntipaikoista. Sivut ovat ainoastaan mustavalkoisia, mitä korostaa Nemin goottilaisuutta. Parempi kuin värilliset Nemi-lätyskät!

EzzI kommentoi 31.01.2006 klo 17:00:11 seuraavaa:
NEMI on kyllä hauska ja energisen laiska goottityttö joka rakastaa suklaata.. Siihen ei voi olla samaistumatta.. ainakaan minä.. mahtavaa.. olisi vain rahaa ostaa se jossa on paljon sarjakuvia.. se albumi.. mustavalkoinen. :) \,,/

octo kommentoi 03.02.2006 klo 10:09:47 seuraavaa:
Syvä kumarrus Liselle! Nemistä löysin hengenheimolaisen, samanlaisen menninkäisen. Asenne mimmi!

Shamden kommentoi 24.03.2006 klo 18:26:49 seuraavaa:
Pidän Nemistä! Mutta en liikaa! Tosin hän pitää Ozzy Osbournesta ja niin pidän minäkin. (Ozzy on kristitty niinkuin minäkin.) Minä kyllä pidän enemmän kissoista ja pidän Karvisesta, mutta ihan ok silti. Uusintapainoksen lopussa on ihana tarina! Vaikka Nemi on niin julma ja omituinen on hönellä herkkiäkin hetkiä.

Tartarlus kommentoi 07.05.2006 klo 20:28:20 seuraavaa:
Aivan mahtava sarjakuva. Pystyy samaistumaan useisiin strippeihin.

Maflaf kommentoi 19.06.2006 klo 01:37:25 seuraavaa:
Nemi rocks \,,/

Daana kommentoi 13.07.2006 klo 17:15:28 seuraavaa:
Nemi on jumala!! Rakastan!!

Happosade kommentoi 16.09.2006 klo 15:32:29 seuraavaa:
Nemi rokkaa.
Kiitos valaisevasta haastattelusta ja kiitos piirtäjälle ihanasta goottitytöstä!

kommentoi 30.10.2006 klo 19:06:58 seuraavaa:
nemi rokkaa

sonya2 kommentoi 01.11.2006 klo 21:13:54 seuraavaa:
nemi on maailman paras,saa paskemmankin päivän kääntymään paremmaksi xD

TeMe kommentoi 15.11.2006 klo 19:49:18 seuraavaa:
Aina tulee hyvälle tuulelle kun lukee ihanaisen goottineito Nemin 'seikkailuja'

dragons Worship kommentoi 29.01.2007 klo 21:18:12 seuraavaa:
>:) nemi on paras!!! josta saan hyviä neuvoja tylsään arkeen. *bussi lipun syöminen* (ei ehkä järkevä idea)

Hanzki!!XD kommentoi 26.02.2007 klo 18:57:28 seuraavaa:
Nemi on paras sarjakuva mitä oon ikinä lukenut!!! Mulla on monta Nemi sarjakuvaa.Oon lukenu ne kaikki,joten aijon ostaa lisää uusia Nemejä!!xpxpxpxpxpKoSKA SE ON NIIN PARAS!!!

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali