Arvostelut | Teksti: Janne Viitala | Julkaistu: 20.09.2013 klo 08:53:35 | Luettu: 1467 kertaa

Yoko Tsuno – Ametistin kirous

Yoko Tsuno – Ametistin kirous
Teksti ja kuvitus: Roger Leloup
Väritys: Studio Leonardo
Suomennos: Anssi Rauhala
Ladonta: Graafinen suunnittelutoiminta Pisara Oy, Kai Lompolojärvi
Kustannus: Egmont Kustannus
Painopaikka: Jelgava Printing House, Latvia 2013
234 X 319mm, kovat kannet, väri, sid., 48 sivua
ISBN 978-952-233-732-0

Yoko Tsuno on nokkela japanilaisneito, jonka ensimmäisen seikkailu julkaistiin Ranskassa vuonna 1970. Kyseessä on siis yhtä vanha albumisarja kuin sen hengenheimolainen Natasha. Sarjan luoja on Roger Leloup, joka tänä vuonna täytti 80 vuotta. Albumi on osoitus siitä, että kynä pysyy vielä tiukasti vanhan herran kädessä, joskin jo aavistuksen horjuvalla otteella.

Leloupia parhaimmillaan!
Leloupia parhaimmillaan!
Albumin Ametistin kirous alkupuoli on lievästi tylsää luettavaa (ei kuitenkaan katsottavaa): siinä vain matkataan lentokoneella Venäjältä Skotlantiin. Mainittakoon, että lentokone ylittää myös Suomen ilmatilan. Muassaan Yokolla on parista viimeisestä albumista tuttu teinityttö Emilia. Kreivitär Olga, Emilian äitipuoli, vilahtaa tarinan alkupuolella, mutta hänenkin läsnäolonsa on tarinan kannalta turha. Leloup on aina ollut etevä kuvaamaan erilaisia vempeleitä, lentokoneita, aikakoneita jne. Tätä mielihaluaan hän toteuttaa etenkin alkusivujen aikana, mutta ei unohda teknisten vimpaimien esittelyä tämänkään jälkeen.

Punaisia tukkia riittää...
Punaisia tukkia riittää...
Tarina alkaa varsinaisesti Skotlannista, jossa Yoko ja Emilia saavat menneisyydestä kirjeen. On siis edessä väistämätön aikamatka 1930-luvulle tapaamaan leiskuvan punatukkaisen Emilian menneitä sukulaisia. Vastaan tulee lisää punatukkaisia skottilaisia, kunnottomia lurjuksia, upeita vesitasoja ja merkillinen jalokivi, jonka kerrotaan aiheuttavan kuolemaa. Kasassa ovat siis kaikki oleelliset elementit, joista klassinen Yoko Tsuno –albumi voitaisiin rakentaa.

Roger Leloup on onnistunut työssään melko hyvin. Suurin ongelma on se, että hän on ladannut tarinaan vähän kaikkea. Tapahtumia ja etenkin henkilöitä on kuitenkin aavistuksen liikaa, mikä tekee lukemisesta tukkoista. Muutamaan otteeseen täytyi selata sivuja taaksepäin selvittääkseen, että kuka onkaan kuka, ja mitä sukua kukin on toisille. Rivien välistä oli luettavissa, että Leloup aikoo, ikävuosistaan huolimatta, tulevissa albumeissa viedä Yokon samoihin maisemiin ja samojen ihmisten pariin. Ametistin kirouksen ympärille saattaa siis muodostua uusi, huima jatkumo, jollaisia Leloup on ennenkin rakentanut.

Albumi on uusi osoitus siitä, että Leloup on viemässä sarjaa uuteen suuntaan. Aiemman ryhmän, johon kuuluivat kiinteästi Vic ja Pol, sijaan on saatu lukea nyt kolmesta viimeisimmästä albumista Yokon ja Emilian seikkailuja. Vic ja Pol on käytännössä sysätty syrjään. On vaikea ymmärtää, miksi näin on tehty. Emilia on lievästi sanottuna hieman rasittava hahmo. Myös Yokon persoona on muuttumassa; hänestä on tullut eräänlainen isosiskon korvike Emilialle. Yokon motkottamista Emilialle on joskus vaivaannuttavaa lukea. Teini-ikäinen näsäviisastelija Emilia on kuitenkin Roger Leloupille selvästi tärkeä hahmo. Ehkä 80-vuotias vaari on ladannut häneen jonkun sukulaistyttönsä piirteitä.

Yoko vm. 2012 ja vm. 1978. Hahmojen viehkous on himmennyt.
Yoko vm. 2012 ja vm. 1978. Hahmojen viehkous on himmennyt.
Ikävuosien painolasti väistämättä alkaa Leloupin otteessa näkyä. Lopputulos ei ole kuitenkaan kuvituksenkaan kannalta millään tavalla masentava. Piirrokset ovat selkeitä ja henkilöt tunnistettavia. Pieni jäykkyys on Leloupille ollut aina tunnusomaista. Teknisten laitteiden piirtäjänä hän on oikeastaan yhtä hyvä kuin aina ennenkin. Kuvakerronta on edelleen huimaa, joissakin kohtauksissa suorastaan henkeäsalpaavaa. Merkittävin ero parhaisiin kuvitusvuosiin ovat henkilöhahmot – niitä Leloup ei osaa piirtää enää niin viehättäviksi kuin ennen.

Egmont Kustannusta täytyy kiittää siitä, että ovat edelleen jaksaneet julkaista tätä eurosarjakuvien klassikkoa. Tälläkin kertaa työ on ollut moitteetonta. Anssi Rauhalan käännös natsaa tarkalleen, ja teksti on ladottu ruutuihin oikeastaan niin hyvin, kuin se tietokoneella tehtynä on mahdollista. Joihinkin ruutuihin on aavistuksen jäänyt turhaa, tyhjää tilaa. Kovat kannet ja rikkeetön painojälki lisäävät juhlavuuden tuntua. Muutama vanhempi albumi sarjasta on edelleen kääntämättä. Toivoa sopii, että ne albumit vielä löytävät tiensä Egmontin julkaisukalenteriin.

Keskustele Yoko Tsunosta Kvaakissa.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali