Uutiset | Teksti: Timo Ronkainen | Julkaistu: 26.11.2003 klo 11:15:12 | Luettu: 3496 kertaa

Bilalin leffa valmis

Enki Bilalin omiin sarjakuviin perustuva leffa on valmistunut ja saa ensi-iltansa maaliskuussa 2004. Immortel (ad Vitam)-leffan traileri on jo nähtävänä netissä. Unien vankila (La Femme Piege) ja Jumalaton Näytelmä (Le foire aux immortels) -albumeista tutut Horus, Nikopol ja Jill Bioskop ovat elokuvan päähenkilöitä.

Bilalin ns. Nikopol -trilogiaan perustuva osittain tietokoneanimoidun elokuvan on näyttelijöiksi saatu mm. Charlotte Rampling, Thomas Kretchmann ja sinitukkaisen Bioskopin osan vetää Linda Hardy (miss Ranska 1992 toisessa roolissaan). Leffan tapahtumat sijoittuvat 21. vuosisadan loppupuolelle. Jättimäinen pyramidi leijuu New Yorkin yllä. Horus ottaa valtaansa vankina pitkään pidetyn Nikopolin ja elokuva kietoo ympärilleen oudon bilalmaisen tunnelman surrealistisine sävyineen.

Bilalin edelliset elokuvat Bunker Palace Hotel ja Tykho Moon eivät olleet mitään menestyksiä, mutta tästä elokuvasta selvästi odotetaan sellaista. Traileri ja still-kuvat näyttävät lupaavilta ja kuvamaailma hyvinkin sarjakuvia vastaavalta. Tuottajana hääri Charles Gassot (the Octopus, Tanguy) ja ohjauksesta vastaa itse Bilal.


Traileri
ja muuta tietoa (ranskaksi)

Bilalin uuden albumin ilmestyminen suomeksi uutisoitiin Kvaakissa

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

thepanu kommentoi 26.11.2003 klo 11:33:56 seuraavaa:
http://www.lanuitdesfees.be/immortel/index.html

Tuolta löytyy myös infoa leffasta. Täydellinen ranskan kielen taidottomuus estää sen kummemmin kommentoimasta. Vaikuttaa kuitenkin jonkinlaiselta fanisaitilta.

On siellä kuitenkin kätevämmin ja ilman mainoksia saatavilla sama traileri.

Jarkko Sivula kommentoi 26.11.2003 klo 12:04:06 seuraavaa:
Wouu... Terry Gilliam, Tim Burton, Alex Proyas ja Pitof kohtaavat. Toivottavasti...

Tai sitten tästä tulee ihan kiva perus huttu. Toivottavasti ei.

tolppis kommentoi 26.11.2003 klo 12:33:20 seuraavaa:
Ette kaitten Bilaile ;)

Ette? Hyvä. Näyttää mielenkiintoiselta - vaikka olenkin hieman anti-tietsikka-animaatio-kantainen, mutta silti.

Red Clay kommentoi 26.11.2003 klo 18:02:10 seuraavaa:
Aika kurjan näköistä tietokoneanimaatiota trailerin ja stillien perusteella. :-(

Niin kuin olisi katsonut jotakin konsolipeliä.

pkaa kommentoi 27.11.2003 klo 10:01:03 seuraavaa:
Jos tähän vain lisäisi sen että tämä ei ole vielä koko traileri, ainoastaan teaseri. Aika vakuuttavaa silti. Miten minulta on jäännyt tämä huomaamaatta aikasemmin.

Tässä vielä suora urli quicktime versioon teaseristä:http://www.lanuitdesfees.be/immortel/immortel_teasvf_320.mov


Ezmi kommentoi 04.12.2003 klo 19:25:15 seuraavaa:
Mistäs tuota Tykho Moonia saisi DVDllä? Ei kait oikein vissiin suomesta missään?

VesaK kommentoi 06.12.2003 klo 21:12:16 seuraavaa:
Tykho Moon ja Bunker Palace Hotel ovat äärimmäisen tylsiä elokuvia, jäykkää patsastelua. Tykho Moonissa on tosin hauska kohta, kun elokuvan kapinallinen kuuntelee inspiroituakseen Mieskuoro Huutajia. Eli ei kannata DVDistä maksaa erityisen paljon, mutta tarkista jos jompaakumpaa löytyisi vaikka www.amazon.fr :sta.

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali