Uutiset | Teksti: Reima Mäkinen | Julkaistu: 24.11.2003 klo 20:11:53 | Luettu: 2675 kertaa

Kössin come back

Missasitko Animatrixin? No hätä, Kettupäivät pelastaa. Kotimaiset lyhyt- ja dokumenttielokuvat, uudet fiktiot, dokkarit, musavideot, animaatiot, kokeelliset elokuvat ja oppilastyöt ovat taas kerralla nähtävissä Helsingissä elokuvateatteri Orionissa. Mukana on mm. Heikki Prepulan "Uninen kurpitsa", jossa seikkailee kestosuosikkikenguru Kössi.

Tosi monet sarjakuvantekijät ovat haaveilleet animaation tekemisestä, ja aika monet ovat niitä myös tehneet. Kettupäivillä kotimaisen tason pääsee helposti tarkistamaan, eikä oman työn esille saamisenkaan pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa.

Kilpailussa on tänä vuonna mukana 155 elokuvaa ja kaikkiaan niitä esitetään 190! Näytökset alkavat tiistaina 25.11. ja päätyvät sunnuntaina. Kettupäivät tuottaa elokuvantekijöiden oma yhdistys, Suomen elokuvakontakti ja tämä on jo 20. kerta! Torstaina 27.11. heti animaationäytöksen jälkeen järjestetään keskustelutilaisuus kotimaisen animaation tilasta. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Yksittäisten taiteilijoden ohella animaatioita puuhaavat erilaiset työryhmät ja pajat. Ainakin Helsingissä sijaitseva Sininen Verstas on Kettupäivillä hyvin edustettuna.
Musiikkivideot näyttävät työllistävän yhä enemmän animaattoreita, näitä on nähtävillä ainakin neljä.
Christer Nuutisen kolme minuuttinen tietokoneanimaatio "Ask For A Kiss" (Pepe DeLuxe), josta kirjoitettiin Kvaak-uutinen kuukausi sitten, nähdään heti tiistaina. Muita musiikkivideoanimaatioita ovat muun muassa Hannes Häyhän tekemä mainio, Oulun Musiikkivideofestivaaleilla voiton napannut, "Doorsteps" (Lodger). Pete Veijalainen ja Jan Andersson puolestaan vastaavat Zen Cafen Piha ilman sadettajaa -biisin kuvituksesta. Animaatiopäivän muita kovia tekijänimiä ovat mm. Laura Palosaari ja Christer Lindström.

Ohjelmatiedot löytyvät Kettupäivien kotisivulta

P.S. Yle teema kerää tavallisten ihmisten tekemiä kaitaelokuvia. Toimittajat koostavat näistä 10 osaisen sarjan digikanavalle. lisätiedot: teema.kaitafilmi[ät]yle.fi

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali