Eikka ja neiti X

Viliisille potsailusta saidaan vokottaa. Jukka Tilsa on täällä taas.

J. Tilsa
Eikka Etevä hurmaa hameväen
Ulkoasu: Noora Federley
Paino: Kopio Niini Finland
ISBN 978-952-9887-83-5
Suuri Kurpitsa
56 s., nid.
10 €

Jukka Tilsa lunasti paikkansa suomalaisen sarjakuvaväen sydämissä 1980-luvun alussa Zärpä-lehdillään. Sitten miehestä ei kuulunut pitkään aikaan mitään, kunnes 1990-luvulla alkoi ilmestyä kokoelmia kysytyistä sarjakuvista, ja siinä sivussa on jotain uuttakin. Sarjakuvapäiväkirja Päin heiniä (1999) paljasti, että Tilsa oli keskittynyt kuuntelemaan, että tykytin navetassa käy varmasti Johnny B. Gooden tahtiin. Uuden tulemisen jälkeen sanomalehtisarjojakin on nähty.

Eikka Etevä ei ole niin etevä naisasioissa kuin teoksen otsikko “hurmaa hämeväen” antaa ymmärtää. Onnellinen loppu tarinalla toki on, mutta oleellisempaa on mitä sitä ennen tapahtuu. Eikka kyselee neuvoja naisten valloittamiseksi neiti X:ltä, hankkii lemmikiksi tuoksuvan juuston ja kokeilee heinäpaalia rennon vaikutelman luomiseksi. Blueskitaristi Clark Kent Jr:n kadonnut mojo saa hameväen kiinnostumaan Eikasta liikaakin.

Neiti X neuvoi, ettei piereminen ole naisasioissa optimaalisin pelinavaus. Tästä huolimatta Eikan pierulla on oleellinen osa lopputulemaan. Sarjakuvamaailmoiden sisäinen intertekstuaalisuus on otettu osaksi juonen kuljetusta. “Pim! Olet hypnotisoitu” auttaa Eikkaakin eteenpäin. Koirankopin katolla on mukava miettiä kirjailijaksi ryhtymistä.

Joillakin lemmikkiä ulkoiluttavilla naisilla saattaa olla jo poikaystävä.
Joillakin lemmikkiä ulkoiluttavilla naisilla saattaa olla jo poikaystävä.

Näinä päivinä joina Aku Ankan taskukirja on julistettu kansallispokkariksi on aika julistaa Tilsan Eikka Suomen Panurgeksi. Ranskan kansalliskirjallisuuden isän François Rabelaisin (k. 1554) Pantagruelin kolmannessa kirjassa (suom. Ville Keynäs, WSOY 2009) Pantagruel ja Panurge pohtivat ja selvittelevät tulisiko jälkimmäisen mennä naimisiin. Yhteistä Eikalle ja Panurgelle ovat kosioretken liiallinen teoretisointi sekä munansaannot että sananmuunnot. Tilsan universumissa muniminen sopii kaikenikäisille lukijoille.

Tilsan pottunokkien yllätyksellisen absurdit kommellukset vievät mukanaan. Juttu jytää omalla logiikallaan eteenpäin kuin mammutti. Tämähän toimii!


Kvaakissa voi keskustella Tilsan sarjakuvista.

Aikaisemmin Kvaakissa arvioituja:

* Löylyä, Supermauno
* Sunnuntai sekametsässä
* Tupelon tuplaseriffi
* Neron leimauxia