Arvostelut | Teksti: Jukka Laine | Julkaistu: 22.03.2013 klo 08:31:18 | Luettu: 1792 kertaa

Ankalliskirjallisuutta lähes eeppisissä mitoissa

Korkeakirjallisesta uutuussarjasta ilmestyy nyt toinen osa, jossa ankalliskohellus yltää yhä eeppisempiin mittoihin. Luvassa on muun muassa tantereen täydeltä kavioiden kopsetta Kolmen muskettisoturin malliin sekä hirmuhallitsijan haukankatsetta aivan kuin Vuonna 1984. Kirjassa on seitsemän klassikkokirjallisuuteen pohjautuvaa sarjakuvatarinaa, joista osa on Suomessa ennen julkaisemattomia. Näihin ennen näkemättömiin helmiin kuuluu esimerkiksi Romano Scarpan tikahduttava versio William Shakespearen rakastetusta näytelmästä Romeo ja Julia.

Tämä jokaisen kirjallisuuden ystävän unelmasarja saa uudenkin lukijasukupolven innostumaan klassikoista – etenkin kun kirjat ovat täynnä Aku Ankan taskukirjasta tuttua toilailua. Ankkojen matkassa on helppo tempautua mukaan tarinoihin, vaikkei tuntisi alkuperäisteosta. Kirjallisuuden tuntijat taas voivat nauttia sarjakuvan ja kirjallisuuden nokkelista yhteyksistä.

Ankalliskirjallisuuden klassikot 2 – Neljä muskettisoturia ja muita tarinoita
Toimitus: Hertta Hulkkonen, Jenni Hurme, Riku Perälä, Elina Rusokallio ja Mika Äärilä
Ulkoasu ja taitto: Raimo Hyvönen
Kannen piirros: Giorgio Cavazzano
Valokuvat: Getty Images, Lehtikuva Oy
Suomennokset: Ville Keynäs, Anu Partanen, Saara Pääkkönen, Maiju Ristkari ja Kati Valli
Julkaisija: Sanoma Magazines Finland Oy
Painopaikka: Bookwell Oy, Porvoo 2013
Kk, sid., väri, B5, 376 sivua
ISBN 978-951-32-3632-8
© DISNEY


Ankalliskirjallisuuden klassikoiden toinen osa jatkaa edeltäjänsä linjalla. Jälleen näemme Disney-versiota maailmankirjallisuuden klassikoista italialaiseen tapaan. Ensimmäistä tarinaa lukuunottamatta kaikki kirjan tarinat on laadittu 15 vuoden sisällä 1970-luvun lopulta 1990-luvun alkuun. Muuta yhtenäistä teemaa ei tällä eikä edelliselläkään osalla ole kuin kirjalliset alkuperät. Ehkä jakoa olisi kannattanut suorittaa tarkemmin satiirin sekä poliittisen ja yhteiskunnallisen kehityksen mukaisena. Aikuisemmista aiheista huolimatta kirjasarja sopii hyvin lapsille, mutta aikuinenkin saa näistä ankkatarinoista paljon irti, varsinkin jos tuntee alkuperäisteoksia. Osa sarjoista on ennen suomeksi julkaisemattomia, mutta eivät ne niin maatamullistavia ole että suositella viitsii.

Kirjassa on mukana kirjallisuudentutkija, dosentti Kai Mikkosen (FT) esittelyt tarinoiden pohjana olevista kirjoista.

1970-luvun alussa ilmestyi viisi albumillista Aku Ankan Klassikko -sarjaa. Italiassa oli kokeiltu vanhojen taskarikoon sarjojen muuttamista neliriviseen ranskalaismalliseen albumikokoon. Ensimmäisen tuon sarjan albumin, Aku Ankka ja kolme muskettisoturia, päätarina nähdään nyt Ankalliskirjallisuuden klassikot -sarjan kakkososan avaustarinana. Albumissa oli toinenkin, lyhyt tarina jossa kerrottiin ankkojen myöhemmistä vaiheista Amerikassa. Olisi sekin tähän mahtunut.

Tarina perustuu tietysti ranskalaisen Alexandre Dumas vanhemman Kolmeen muskettisoturiin, etupäässä sarjan aloitusosaan, mutta siitä on lainattu vain perusasetelma, ja muskettisoturit ovat tietysti Tupu, Hupu ja Lupu Athoksena, Porthoksena ja Aramiksena. Aku on sitten Dumasin kirjojen varsinainen päähenkilö d'Artagnan. Roope Ankan roolihahmolle ei löydy Dumasilta suoraa vastinetta, mutta Iines on yksi yhteen kuningatar Anna Itävaltalainen. Alkuteoksen naispäähenkilöä Mylady Winteriä ei ankkaversiossa ole, vaan hunnutettu ruhtinatar La Parta. Nimestä voi päätellä miltä ruhtinatar näyttää kun hän poistaa huntunsa. Sarjan piirtäjänä vuonna 1957 on toiminut Pier Lorenzo de Vita (1909-1990), suosikkipiirtäjä Massimo de Vitan isä. Kirjoittajana oli Guido Martina (1906-1991), pitkäaikainen taskarisarjojen käsikirjoittaja joka osasi aina keksiä kreiseimmät vitsit ja hurjimmat juonenkäänteet. Sarja nähdään nyt alkuperäisellä sivutaitollaan, jossa se toimii paremmin. Uusi käännös on paikoin edellistä latteampi. Nykyään pyritään muutenkin noudattamaan mahdollisimman tarkasti alkuperäistekstiä eikä luovaa kääntämistä suosita.

70-luvun albumisarja toimi kokonaisuudessaankin huonosti ranskalaistaittoon muutettuna ja sarja jäi seitsemään osaan. Suomessa tuli vain viisi, mutta poisjätetty Mikki Hiiren Inferno on tulossa tämän uuden sarjan kolmannessa osassa ensi kertaa suomeksi loppuvuonna. Sarja perustuu Dante Alighierin Jumalaiseen Näytelmään, jonka kaikki italialaiset lukevat koulussa, mutta joka ei välttämättä ole muualla yhtä tunnettu.

Guido Martina on edelleen kirjoittajana Shakespearen Romeon ja Julian sarjakuvaversiossa, ja vaikka tästäkin huomaa edelleenkin että vakava rakkausdraama on ollut alunperin kyseessä, lyö Martina omintakeiseen tyyliinsä homman läskiksi. Jopa lopun kaksoisitsemurha on mukana, mutta varsinaista loppuratkaisua on muutettu. Romeona on tietysti Aku ja Juliana (tai Juliankkana) Iines. Piirtäjä Romano Scarpa on vedossa, ja ilmeisesti hänen takiaan tämä on otettu kirjaan mukaan, koska tätä ei ole ennen julkaistu suomeksi. Tarina on turhan lyhyt, Hannu Hanhesta olisi voinut tehdä Tybaltin ja kasvattaa versiointia. Sarjan tekoaikaan vuonna 1979 on vain ollut päätös tehdä tämmöinen kevyt höpsötys. Sivujuonena on Roopen ja Pennosen tavanomaista kilpailua. Scarpa-fanien ei tämän takia kannata kallista kirjaa hankkia, mutta onhan tässä muutakin herkkua. Halvemmalla saanee varmaan ruotsalaisen teemataskarin 1/2005 jossa tämä on mukana.

Italo Calvinon satusatiiri Halkaistu varakreivi sopii oikeastaan aika hyvin Disney-tarinan pohjaksi. Tietenkään ällöä ajatusta keskeltä pitkittäin halkaistusta ylimyksestä ei voida sellaisenaan toteuttaa Disney-tarinassa. Mutta se on tarinan idean kannalta sivuseikka, olennaista on että toinen puolisko on hyvä ja toinen paha. Kirjoittajakaksikko Francesco Artibani ja Lello Arena oikaisevat Terralban varakreivin tarinaa lapsille sopivaksi. Lyhyenlännistä Hessuista lukija asettuu automaattisesti hyvän puoliskon puolelle. Alkuperäisessä teoksessa myös hyvä puolisko on sietämätön. Muuten tarinan runko on kertomukselle uskollinen. Lemmittynä Pamelana nähdään Heluna, ja Mikistä on tehty aseenkantaja korvaamaan alkuteoksen minäkertojaa, joka Mikistä poiketen ei osallistunut aktiivisesti tapahtumiin. Puolikkaat yhdistyvät lopuksi kuten kirjassakin normaalikokoiseksi Hessuksi. Tarinalla on kehyskertomus jossa ilmenee Halkaistun varakreivin olevan ystäviemme esittämä näytelmä, jossa lyhyet hessut ovat Pelle Pelottoman robotteja. Aina vakaa piirtäjä Silvia Ziche on piirtänyt tämän tarinan joka on nähty suomeksi taskarissa 168.

Englantilaisen Jonathan Swiftin kirjoittama seikkailu Gulliverin retkistä on taas tehty sarjakuviksi ja elokuviksi moneen kertaan. Monissa niistä keskitytään vain lilliputteihin ja jättiläisiin, 1960-luvulla tehtyyn Disney-versioon otettiin vain lilliputit, Gulliverina oli silloin Mikki Hiiri, tässä Akuverina tietysti Aku Ankka. Roope Ankka esittää kolmea roolia. Alkuperäiset Gulliverin retket oli tarkoitettu parodioiksi oman aikansa matkakertomuksista, joissa merten takana eläviä kansoja ja heidän tapojaan kuvattiin melko huolettomasti ja ne oli tarkoitettu tietokirjoiksi! Satiirin kohteena on myös Swiftin aikaan käydyt Englannin ja Ranskan väliset kahinat. Tämän kirjan Disney-version tekijät Osvaldo Pavese ja Guido Scala ottavat ilmeisesti omalla tavallaan kantaa, koska sekä lilliputtien viholliset että jättiläiset ovat ilmiselviä arabeja. Scalan piirrosjälki on miellyttävän retrohenkistä, vaikka onhan itse kaksiosainen tarinakin jo vuodelta 1984. Mieleen tulee silti vanhempi tarina, joka vasta uudelleen julkaistiin Ankalliskirjallisuuden klassikoiden ensimmäisessä osassa, eli Luciano Bottaron piirtämä Aku Baba. Akuverin retket on aikaisemmin ilmestynyt taskarissa 116.

Louisa May Alcottin Pikku naisia on tyttökirja, enkä sellaisia ole tottunut lukemaan. Iineskin tuomitsee heti Pikku ankkoja -kirjan vanhanaikaisena kun Mummo Ankka sitä hänelle suosittelee. Kai Mikkosen mukaan kirjailija kuvaa oman aikansa nuorten naisten elämää aikana jolloin ei ollut käsitettä "nuoriso", ja henkilöt ovat Alcottin omia perheenjäseniä. Sisarukset sitten osoittautuivat kukin oman alansa taitajiksi ja näpäyttävät 1900-luvun alun miesvaltaista hegemoniaa jokainen tavallaan. Mieshahmoja esittävät tietysti Aku ja Roope. Ja Iineskin samaistuu vahvasti sankarittariin. Käsikirjoittajana Pikku ankoilla on tietysti nainen, Claudia Salvatori, ja sarjan on piirtänyt Lino Gorlero vuonna 1992 eikä sarjaa ole julkaistu ennen suomeksi, eikä totuuden nimissä ole ollut väliksikään. Kyllä naisasiaa Disney-sarjakuvissa voitaisiin käsitellä perusteellisemminkin. Ehkäpä sarjalle on tehty jatkoa, koska lopuksi Mummo tuo Iinekselle kirjan jatko-osan. Tässä tämä jää vain tähän.

Akusti Tell eli Sveitsin kansallissankarina paremmin tunnettu Wilhelm Tell on ankkaversiona Guido Scalan sekä kirjoittama että piirtämä. Tellistä kerrottiin legendoja jo keskiajalla suullisena kansanperinteenä, mutta Sveitsiin hän olisi varmaan jäänytkin, jossei Friedrich Schiller olisi kirjoittanut aiheesta näytelmää vuonna 1804 ja sen innoittamana Gioachino Rossini kuuluisaa oopperaansa vuonna 1829. Akusti on tutusti rikkaan sedän palkkalainen jota auttavat nokkelat sukulaispojat, ja vihollisina häärivät karhuveikot. Vuonna 1988 tehtyä tarinaa ei ole julkaistu ennen suomeksi, ja on tämä sen verran vaatimaton viritys että sen ymmärtää. Scala kyllä piirtää tässäkin verrattain mukavasti.

Tarina vailla loppua perustuu saksalaisen Michael Enden samannimiseen nuorten fantasiakirjaan vuodelta 1979. Ehkä paremmin tunnetaan elokuva nimeltä Päättymätön tarina (1984) ja sen kaksi jatko-osaa. Näistä jäivät parhaiten mieleen valkoinen lohikäärme ja elokuvan tekoaikaan suositun brittipopparin Limahlin laulama tunnari. Sarjakuva kertoo kirjaa ja elokuvaa vähemmän symbolisesti kirjan lukijan tempautumisesta mukaan tarinan pyörteisiin. Aku Ankka ei ota aluksi aktiivisesti osaa itse tarinaan, vaikka yhteys käykin ilmi ja lopussa tarina imaisee Akunkin mukaansa. Mikki Hiiri on tarinan sankari. Aku kummastelee että miksi kirjassa esiintyy hänen Roope-setänsä jota ei elokuvassa näkynyt. Sarjassa esiintyy hyvin paljon Disney-elokuvista ja sarjakuvista tuttuja hahmoja, osalle on riittänyt repliikkejäkin, suurin osa vain vilahtaa. Puhumaton Dumbo on lohikäärmeen paikalla tässä. Unenomainen tarina on kuin onkin lopuksi vain unta, vai onko? Kirjoittaja Caterina Mognato ja piirtäjä Giuseppe Dalla Santa ovat kyllä onnistuneet tämän modernin fantasiaklassikon disneyttämisessä. Tässäkin pituus on asettanut rajat kerronnalle, vaikka kaksiosaisena alunperin ilmestynyt tarina onkin tuplamittainen. Aikaisemmin tämä on nähty taskarissa 161.

George Orwellin Vuonna 1984 oli ilmestyessään dystopia ja tulevaisuudenkuvaus. Mutta koska 1984 oli ja meni, sitä voi lukea nykyään vaihtoehtohistoriana. Suositellaan joka tapauksessa. Ankkasarjassa Iso-Ankka valvoo Tupu, Hupu ja Lupu syyttävät liian innokasta työntekijöidensä valvojaa Roopea orwellilaiseksi hirmuvaltiaaksi. Ja kuten on arvattavissa, Roope lukee kirjan, näkee unta (vuodesta 2084) ja ottaa opikseen. Liian ennalta-arvattava juttu on siis tämä Nino Russon kynäilemä versio. Corrado Mastantuonon letkeä piirrostyyli sopii hyvin varsinkin unessa tapahtuvaan tulevaisuudenkuvaukseen. Sarja on ilmestynyt aikoinaan taskarissa 156.

Ankalliskirjallisuuden klassikoihin ei voi suhtautua koskaan kirjojen suorina sarjakuvaversiointeina, jollaisia on suomeksikin tullut aikoinaan paljon. Eivätkä nämä varsinaisia parodioitakaan ole. Lopputulos on aina siltä väliltä ja höystettynä Disney-hahmojen persoonilla. Romaanien disneyöinti onkin oma taiteenlajinsa Italiassa ja ansaitsee eittämättä oman kirjasarjansa.

Varsinkin Aku ja Roope löytävät itsestään ja toisistaan paljon yhtäläisyyksiä tunnetuilta kirjallisuushahmoilta. Nykyisin värittömämpi Mikki taas soveltuu huonommin kirjallisuustulkintoihin. Ankanpoikakolmoset taas eivät sovi oikein mihinkään teokseen sellaisenaan. Kolmessa muskettisoturissa se kuulostaisi luonnollisimmalta, mutta alkuteoksen muskettisotureilla on kaikilla omat persoonat eikä tässä sellaiseen edes pyritä.

Ankalliskirjallisuuden klassikoita voi suositella lähinnä kouluikäisille ankkafaneille, jotka saattavat jossain vaiheessa näiden innoittamana tutustua alkuperäisiin teoksiin. Vastaavaa on käynyt monelle, mutta kasvattajien on turha painostaa kirjallisuuteen tutustumisella. Se tulee omia aikojaan jos on tullakseen. Tavallisten Disney-tarinoiden ystävä ei näistä aina kovin paljoa kostu.

Kirjoina vastaavia tarinoita lukenut vertaa liian automaattisesti sarjakuvia liian helposti alkuteoksiin. Kannattaa kokeilla useista näkökulmista: Esimerkiksi jos et ole lukenut Halkaistua varakreiviä, lue ensin tästä Hessu samassa roolissa, mene hakemaan sitten kirjastosta alkuperäinen ja palaa sitten sarjakuvaan. Näin siitä saa ehkä eniten irti.

Parhaat tämän kirjan tarinoista ovat ilmestyneet suomeksi ennenkin, ja entuudestaan tuntemattomat vaikuttavat tynnyrinpohjien kaapimiselta. Sarja jatkuu syksyllä ja taas ensi vuoden alussa.

Keskustele Ankalliskirjallisuuden klassikoista Kvaakin foorumilla

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali