Arvostelut | Teksti: Shimo Suntila | Julkaistu: 04.01.2013 klo 15:58:58 | Luettu: 1986 kertaa

Mies ja koira

Man with the Dog
Tuomas Tiainen
Dead Genesis, 2012
ISBN: 978-952-67792-0-1
Hinta: 12€

Joskus on huono päivä. Töissä menee päin helvettiä, baarissa tulee juotua liikaa, huvipuiston kummitusjuna uhkaa nielaista ja psykedeelinen, lähinnä marsupilamin ja musta-muffen äpärälapselta näyttävä koira syö kahvikuppisi. Yhtäläisyyksistä huolimatta kyse ei kuitenkaan ole vuoden ensimmäisestä työpäivästä vaan Tuomas Tiaisen sarjakuvasta Man with the Dog.

Sarjakuva on dialogiton ja englanninkielinen. Tekstiä esiintyy taustalla julisteissa, kylteissä ja vessan seinällä. Ainoa puhe tulee televisiosta uutisten käsitellessä kuuluisan kokin murhaa. Toisaalta sanoja ei aina tarvita, joskus pelkkä tilanne riittää. Ilme, tai ilmeettömyys, kertoo kaiken.

Päähenkilö on kovasti inhimillinen huolimatta ulkoasustaan. Kadulla vastaankävellessä hänet mieltäisi hirviöksi eikä kadun tarvitsisi edes olla pimeä. Mukana roikkuva olio, jonka miellän koiraksi vain albumin nimen perusteella, taas seuraa eläimellisiä vaistoja. Näiden kahden välinen suhde tuo tiettyä lohdullisuutta muutoin masentavaan, jopa painaisjaismaiseen maailmaan, jota Tiainen kuvaa persoonallisella tyylillään.

Kai sitä on katsottava peiliin ja todettava, että makuni on kehittynyt ja laajentunut vuosien saatossa. Nuorempana en olisi välittänyt tämänkaltaisesta jäljestä lainkaan, nyt luin albumin kahdesti. Epäilemättä valehtelisin, jos väittäisin ymmärtäneeni kaikkia tasoja vieläkään, mutta se vain petaa otollista maaperää kolmannelle lukukerralle.

Man with the Dog on laadukkaasti kuvitettua jokseenkin absurdista sarjakuvaa, joka kestää, ehkä jopa vaatii, useamman lukukerran. Ja nytpähän tiedän mistä on kyse, jos joskus löydän orvon kahvikupin korvan.

Keskustele Tuomas Tiaisen sarjakuvista Kvaakin foorumilla.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali