Uutiset | Teksti: Reijo Valta | Julkaistu: 30.10.2012 klo 14:42:52 | Luettu: 2041 kertaa

Kemin sarjakuvapäiville loppu?


Maanantai-iltaisessa kokouksessaan Kemin sarjakuvakeskus päätti ettei ensi vuonna järjestetä Kemin sarjakuvapäiviä. Samalla keskuksen puheenjohtaja Ilpo Koskela ilmoitti luopuvansa tehtävästään, ja toivoi sarjakuvakeskuksen toimintaan mukaan runsaasti uusia, innokkaita tekijöitä.

Sarjakuvapäiviä Kemissä on vietetty vuodesta 1981. Koskela on ollut mukana kaikissa tapahtumissa, aluksi osallistujana, sittemmin taiteilijavieraana ja järjestäjänä vuodesta 1995. Lempi Grand Slam palkitun Heikki Porkolan jäätyä eläkkeelle 2006 Koskela on vastannut festivaalin järjestämisestä.

Koskelan luopumisen taustalla on ajan ja tekijöiden puute.

– Talous on kunnossa, mutta järjestäminen vaatii kokonaisuudessaan nelisensataa henkilötyötuntia joka vuosi. Vain muutaman ihmisen tekemänä tämä on päätöiden ja opiskelujen ohessa ylivoimainen urakka. Tänä vuonna helmikuun alusta toukokuun puoleen väliin mennessä, henkilökohtaisia työtunteja sarjakuvapäivien järjestämiseen kertyi melkein 30 työpäivän verran! Vapaa-aikaa ei noina kuukausina jäänyt ollenkaan. Päätyö yrittäjänä kärsi myös huomattavasti, Ilpo Koskela perustelee päätöstään sarjakuvakeskuksen tiedotteessa.

Kemin kaupungin kulttuurisihteerin toimen lakkauttamisen jälkeen vuodesta 2006 tapahtuma on järjestetty talkoovoimin.

– Kemin sarjakuvapäivien jatkuvuuden varmistamiseksi tapahtumalle pitäisi pystyä järjestämään kausiluontoinen tai osa-aikainen projektityöntekijän toimi, jonka avulla hoidettaisiin suuri osa rutiiniluontoisista asioista. Tällainen on olemassa jo kaikilla vastaavan suuruisilla tapahtumilla, summaa Koskela.

Huonot uutiset vetävät Batmaninkin suuta mutruun.
Huonot uutiset vetävät Batmaninkin suuta mutruun.

Kemin sarjakuvakeskus ry:n ja sarjakuvapäivien tulevaisuus pidemmällä aikavälillä on vielä auki. Sarjakuvakeskuksen hallitus päätti kokouksessaan 29. lokakuuta, että tulevan välivuoden aikana pohditaan mahdollisuuksia jatkaa toimintaa.

– Toiminnan jatkaminen edellyttäisi runsaasti uusia, innokkaita tekijöitä. Toisaalta toiminnan lakkauttaminen kokonaan ei käy käden käänteessä, meillähän on Kemin keskustassa tilat, joista löytyy merkittävä kokoelma sarjakuvia ja sarjakuva-aiheista rekvisiittaa, Koskela kertoo edelleen sarjakuvakeskuksen tiedotteen mukaan.


Oulun sarjakuvafestivaaleilla ei yhteyttä Kemin välivuoteen

Sarjakuvafestivaalien aloittamisella Oulussa ei ole yhteyttä Kemin sarjakuvapäivien järjestämättömyyteen.

– Oulun sarjakuvafestivaalit eivät voi korvata Kemin kansainvälisiä sarjakuvapäiviä. Nykyisellä budjetilla emme pysty samanlaiseen tarjontaan kuin Kemissä on totuttu, kertoo Oulun sarjakuvaseuran puheenjohtaja Harri Filppa.

Kemin sarjakuvapäivien jatko on ollut aikaisemminkin uhattuna, erityisesti pitkäaikaisen vetäjän kulttuurisihteeri Heikki Porkolan jäädessä eläkkeelle. Oulun ja varmaan koko Suomen sarjakuvapiireissä toivotaan, että Kemin sarjakuvapäiville löytyisi Koskelan toivomia resursseja ja uusia, innokkaita tekijöitä.


Kemin sarjakuvakeskuksen tiedote

Kemin sarjakuvapäiviä ei järjestetä ensi vuonna. Yle Perämeri 30.10.2012.

Kvaakissa on keskusteltu Kemin tapahtumista ja kilpailuista, muun muassa Kemin sarjakuvapäivät –otsakkeen alla.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali