Arvostelut | Teksti: Mika Lietzén | Julkaistu: 05.10.2012 klo 12:00:00 | Luettu: 3559 kertaa

Kreikkalainen tragedia

Tapahtui edellisessä jaksossa: Alix ja Enak päihittivät paratiisisaarella joukon foinikialaisia orjakauppiaita. Myös alkuasukastytön rinnat torjuttiin onnistuneesti, ja viimeksi taistelupari nähtiin purjehtimassa pienellä lautalla takaisin kohti Rooman valtakuntaa.

Alix 15: Kreikan lapsi
Kirjoittanut ja piirtänyt Jacques Martin
Alkuteos L'Enfant Grec (1980)
Suomentanut Kirsi Kinnunen
ISBN 978-952-5769-18-0
Syyskuu 2012
Apollo Kustannus



Kreikan lapsi alkaa kyynisesti. Alix ja Enak myydään orjina kreikkalaisella torilla, ja kauppias kehuskelee ostaneensa heidät hyvällä hinnalla — foinikialaisilta. Sarjaa seuranneille vitsi lienee ilmeinen, mutta kohtaus sävyttää koko loppualbumia: Alix ja Enak jäävät statisteiksi omassa seikkailussaan.

Tarinan primus motor on roomalainen Numa Sadulus, joka ostaa Alixin ja Enakin ja lähettää nämä vakoilemaan paikallisessa vaasitehtaassa epäiltyjä juonitteluja. Sankaripari päätyy keskelle monimutkaista perimysriitaa: tehtaan omistaja on kuollut, ja laillinen perillinen Herkios on vielä alaikäinen. Tehdasta pyörittää juonikas Hykarion, jolla ei ole pienintäkään aikomusta jättää työnsä tuloksia nuorelle vesselille, vaan omalle pojalleen, Arkeloukselle.


Glen or Glenda

Arkeloa esittäytyy
Arkeloa esittäytyy
Ongelma vain on, että Arkelous onkin Arkeloa, tytär. Ateenan lakien mukaan vain miehet voivat periä omaisuutta, joten Arkeloa esiintyy (isänsä käskystä) suurimman osan ajasta poikana, mikä lienee koko Ateenan huonoimmin pidetty salaisuus. Vaikka ei-komediallinen transvestiitti onkin yllättävä ilmestys perinteisessä seikkailusarjassa, Alix toipuu hämmästyksestä nopeasti. Martinin tapa ujuttaa aikuisia ja vakavia aiheita pellavapäisen Alixin maailmaan on tuttu ilmiö. Sinänsä kyse ei ole kuitenkaan seksuaalipolitiikasta, vaan tasa-arvosta ja sen puutteesta.

Strateginen tyyny
Strateginen tyyny
Sen sijaan kuvaava on kohtaus gymnasionissa, missä nuoret kreikkalaiset pojat urheilevat ajan tapaan ilman rihman kiertämää, aikuisten miehien katsellessa sivusta. Yksi miehistä kantaa rahapussia, ilmeisesti valmiina ostamaan poikien palveluksia, samaan tapaan kuin Edgar Degas'n balettiaiheisen maalauksen taustalla röhnöttävät pyylevät "tanssinystävät". Tuttu homoeroottisuus värittää myös Alixin ja Enakin suhdetta, pukujenkin peittäessä enää vain kriittiset paikat. Myös jo antiikista ja myöhemmin Hollywoodista tuttu tapa sijoittaa ns. kukkamaljakkoja etualalle tekee pikavisiitin albumin sivuilla.

Absurdi perintölaki ja tasa-arvon puute tekevät tarinasta lopulta tragedian. Ja myös oman aikansa tuotoksen, samoin kuin anakronistinen visuaalinen viittaus ydinpommiin. Martinin piirtäessä albumia vuonna 1979 ydinsodan pelko lienee ollut monilla mielessä.

Tämä tarinan toinen juoni, joka liittyy Hykarioninin yritykseen valmistaa kultaa, on perintöriitaa ja dysfunktionaalista isä/tytär-suhdetta huomattavasti mielenkiinnottomampi, vaikka onnistuukin tuottamaan suuremman määrän ruumiita. Martin esittää koko sivujuonen yllättävän löysin rantein, mikä saa massamurhankin näyttämään triviaalilta. Ruumiit poltetaan roviolla, ja siinä kaikki.


Alix Seinäjoella

Martin mehustelee Ateenan katujen ja Akropoliksen näkymillä, edellisen albumin viidakkonakuilun jälkeen mies vaikuttaa taas innostuneen pylväistä ja antiikin värikkäistä vaateparsista.

Mutta harmillisesti Kreikka on Rooman valtakunnan köyhää periferiaa. Tunnelma on suunnilleen sama kuin Alix seikkailisi Seinäjoella, muutama mielenkiintoinen Alvar Aallon rakennus ehkä löytyisi, mutta muuten maisemat olisivat maalaisia ja mielikuvituksettomia. Ja Martinhan on tuttuun tapaansa armottoman autenttinen. Useissa katunäkymissä pilkahtaa raunioita, sortuneita rakennelmia. Itse helleenit näyttävät maanviljelijöiltä ja lammaspaimenilta. Alixin aikana Kreikan suuruuden päivät olivat enää hapertuva muisto, ja alue oli pelkkä Rooman miehittämä maalaisprovinssi.

Muutama roomalainen tuokin albumiin valtakunnan loistoa, eräs kenturio on saapunut peräti ensimmäisestä Alix-albumista yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Aivan heti mies ei muistakaan missä on tavannut gallialaisen blondin aikaisemmin. Salamyhkäinen Numa Sadulus on löytynyt lähempää, esikuvana on Martinin ystävä, roomalaisilla juurillaan kehuskellut ranskalainen toimittaja Numa Sadoul, joka tunnetaan parhaiten Hergé-haastattelukirjastaan (Tintin et moi — entretiens avec Hergé, 1975). Mikäli Hergén huumorilla lausumia kommentteja on uskominen, Sadoul oli kiero kuin korkkiruuvi, ja tietty orastava juonikkuus tuntuu piirtyneen myös sarjakuva-Numan persoonaan.


Summa summarum

Kukas se olikaan seikkailun sankari...?
Kukas se olikaan seikkailun sankari...?
Kreikan lapsi ei ole heikko Alix-albumi, mutta ei myöskään klassikko. Martin on aikaisemmilla albumeillaan asettanut riman jopa itselleen aivan liian korkealle. Vanha seikkailuhenkisyys tuntuu myös antavan entistä enemmän tilaa temaattiselle sisällölle, jopa kantaaottavuudelle. Tämä ei sinänsä haittaisi, mutta albumilta tuntuu puuttuvan riittävä selkäranka. Alix ja Enak ovat tavallistakin enemmän tapahtumien vietävänä, mutta tapahtumat eivät ole riittävän vetäviä. Hahmoista Numa Sadulus voisi nousta persoonaksi, mutta siihen ei vielä tässä albumissa annettu aika riitä. Vihollinen Hykarion jää valjuksi, vaikka miehen toive siitä, että voisi jättää elämäntyönsä omalle lapselleen, ei ole mitenkään pöyristyttävän mahdoton vaan hyvinkin ymmärrettävä — mikä tekee tapahtumista entistä traagisempia. Hahmo on kuitenkin esitetty enemmän roopeankkamaisena kapitalistin karikatyyrinä kuin oman aikansa ja maailmansa uhrina. Arkelous/Arkeloa oikuttelee myös inhimillisesti, mutta siinä vaiheessa pääroolia kärkkyy jo niin monta hahmoa, ettei yksi murrosikäinen enää juurikaan saa ääntään kuuluviin. Kaikkein kolhoimman kohtelun saa kuitenkin titulaarinen Kreikan lapsi, viaton pikku Herkios, jonka ruumista kannetaan spoilerimaisesti jo albumin kannessa.

Albumin päätöskohtaus, julkinen oikeudenkäynti, ansaitsee oman maininnan. Kreikkalaisen tragedian tapaan episodi näytellään Dionysoksen teatterissa, eikä tapahtumista puutu dramatiikkaa. Ehkä vähän liian myöhään, mutta viimeisillä sivuilla Martin nousee taas ominaiseen suuruuteensa. Puheenvuorot seuraavat toisiaan, kaikki tarinan hahmot pääsevät kertomaan oman näkemyksensä koko Ateenalle ja lukijakunnalle. Kaiken päättää viimeisenä tyhjälle näyttämölle nouseva kertoja, näytelmien khoros, joka oivasti kommentoi ja summaa tragedian tapahtumat lukijalle, ennen kuin hänkin poistuu, ja jäljelle jää vain tyhjä teatteri odottamaan seuraavaa näytöstä.

Pieni viuhahdus


---
Keskustele foorumilla Alixista

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali