Ennätyshintoja sarjakuvista

Hergén vuonna 1932 tekemästä tussipiirroksesta on huudettu ennätyshinta. Eilen Pariisissa pidetyssä huutokaupassa varhaisten Tintti Amerikassa -albumeiden kansissa käytetystä kuvasta maksettiin 1,3 miljoonaa euroa (miljoona puntaa, 1,6 miljoonaa dollaria). Samassa huutokaupassa oli tarjolla paljon muutakin Tintti-tavaraa, originaaleja, signeerattuja ensipainoksia ja oheistuotteita.

Hergén piirroksesta odotettiin korkeaa hintaa. Vastaavia piirroksia on olemassa kaikkiaan viisi kappaletta, joista ainoastaan kaksi yksityisomistuksessa. Vuonna 1998 samasta piirroksesta maksettiin 750 000 euroa.

Sarjakuvaoriginaalien ja hyväkuntoisten ensipainosten hinnat ovat nousussa. Toukokuun 12. päivä huutokaupassa maksettiin amerikkalaisen Batman-lehden ensimmäisestä numerosta 850 000 dollaria. Sama lehti myytiin kaksi vuotta sitten 315 000 dollarilla.

Lichtenstein. Sleeping girl, 1964.
Lichtenstein. Sleeping girl, 1964.

Sarjakuvien ja sarjakuvataiteilijoiden töiden hinnat ovat vielä halpoja verrattuna tunnustettuihin kuvataiteilijoihin. Esimerkiksi sarjakuvaruutuja taideteostensa materiaalina käyttäneen Roy Lichtensteinin “Sleeping Girl” (1964) myytiin viime kuussa 44 882 500 dollarin hintaan.


* Kvaakissa seurataan suomalaisten sarjakuvien hintakehitystä.

* Sarjakuvakeskuksen originaalivälitys.