Arvostelut | Teksti: Sampsa Kuukasjärvi | Julkaistu: 15.04.2012 klo 20:00:00 | Luettu: 4060 kertaa

Huoliteltu taikuri viidakossa

Jalava-kustantamo palaa juurilleen 30-vuotisjuhlajulkaisussa: Taika-Jim elehtii taas hypnoottisesti.


Taika-Jim – Viidakkonoita
Kansi: Bengt Helenius (perustuu albumin strippeihin)
Käsikirjoitus: Lee Falk
Piirros: Phil Davis
Julkaisija: Kustannus Jalava, 2012
Suomennos, taitto ja ladonta: Asko Alanen
Paino: Hakapaino Oy, Helsinki
ISBN: 978-951-887-456-3
Formaatti: Nidottu, mustavalkoinen
Koko: A4 (208 x 292 mm)
118 sivua + kannet
Hinta: 21,00 €

Albumin sisältö:
Kuningatar Eeben
(Queen Ebony), päivälehtisarja 19.7.1948–2.10.1948
Kleopatran aarre (Cleopatra´s Treasure), päivälehtisarja 14.4.1952–26.7.1952
Viidakkonoita (The Jungle Witch), päivälehtisarja 29.12.1952–18.4.1953
Nardan seikkailu (Narda´s Adventure), päivälehtisarja 26.5.1958–26.7.1958
Avaruusmiehen mysteeri (The Spaceman Mystery), päivälehtisarja 3.8.1959–10.10.1959
Ihmistietokone Koljatti (Goliath), päivälehtisarja 25.9.1961–27.1.1962


Taika-Jim hahmona ja sarjakuvana
Taika-Jim eli Mandrake-taikuri (Mandrake the Magician) on salaperäinen keikari, joka käyttää taikuutta hyvyyden puolesta ja arvoitusten selvittämiseksi. Hän matkustaa usein erikoisiin paikkoihin ja kohtaa outoja olentoja. Hänestä kertovan sarjakuvan loi King-syndikaatille yhdysvaltalainen käsikirjoittaja ja teatterimies Leon "Lee" Falk (1911–99) vuonna 1934.

Lee Falk vuonna 1946 (Kuva: Feature Book 46).
Lee Falk vuonna 1946 (Kuva: Feature Book 46).
Taika-Jim on ollut Suomessa melko suosittu, vaikka Falkin toinen seikkailusarja Mustanaamio (The Phantom, 1936) on huomattavasti tunnetumpi. Mandrake on etunimi – tietääkseni sankarin sukunimeä ei ole koskaan kerrottu. Hahmolla on ollut Suomessa muitakin nimiä; sanomalehdissä on käytetty alkuperäistä Mandrakea. Apu-lehti vakiinnutti sankarille Suomessa Taika-Jim-kutsuman.

Falk ohuine viiksineen muistutti hieman Taika-Jimiä, mutta hän otti sankarin nimen ja ulkonäön sen ajan lavamaagikolta, etunimikaimaltaan Leon Mandrakelta. Mandrake tarkoittaa englanniksi mandragoraa eli alruuna-kasvia, johon on kansanperinteessä liitetty maagisia voimia. Taikuuden käyttö nyrkkien sijasta ja sankarin huoliteltu olemus olivat seikkailusarjakuvissa omaperäinen idea. Niinpä suuri syndikaatti osti sarjan tuntemattomalta, vakuuttavasti puhuneelta nuorelta mainostoimittajalta.

Taika-Jimillä ei ole leipätyötä, mutta hän pystyy matkustamaan paljon, koska hän on varakas. Hän kohtaa vaaroja ja outoja ilmiöitä itsestään koko ajan, joskin toisinaan hän ottaa vastaan ikään kuin konsulttina viranomaisten hänelle antamia tapauksia. Hän ei ole pelkkä lavamaagikko, sillä hänellä on mentaalisia voimia.

Yleensä Taika-Jim selvittää kiperät tilanteet hypnotisoimalla vastustajat katsekontaktin avulla kokemaan harhoja. Hän osaa myös mm. lukea ja välittää ajatuksia (telepatia), muuttaa jonkun ajatuksia näkyviksi (teleprojektio), siirtää pieniä esineitä mielensä avulla (telekinesia), poistua kehostaan (astraaliprojektio) ja ampua voimapurkauksen käsistään. Hän oppi kykynsä magiakoulussa Himalajalla. Aluksi Taika-Jim käytti seikkailuissaan oikeaa magiaa, mutta Falk muutti sen hypnotisoinniksi, koska tapahtumat olivat liian absurdeja kaiken ollessa mahdollista.

Afrikkalainen kuningas Lothar ja eurooppalainen prinsessa Narda tulivat jo sarjan alussa mukaan sivuhahmoiksi. Lothar on luopunut valtaistuimestaan ja lähtenyt Taika-Jimin matkaan palvelijaksi, koska tämä pelasti hänen henkensä. Hän on seikkailuissa voimamies. Lothar oli sanomalehtien ensimmäisiä mustia sarjakuvahahmoja, joka kuvattiin vakavasti eikä koomisesti. Tosin hän ei aluksi ollut tasaveroinen kumppani Taika-Jimin rinnalla.

Taika-Jimin tyttöystävä Narda tuo seikkailuihin sukupuolen välistä naljailua ja naisellisia piirteitä, äidillisyyttäkin. Narda on kuvitteellisen Cockcaignen pikkuvaltion prinsessa. Hänenkään ei tarvitse tehdä työtä elääkseen, joten hän käyttää aikansa harrastamiseen, hyväntekeväisyyteen ja seikkailemiseen.

Falk kirjoitti Taika-Jimiä jopa 65 vuotta. Mandraken kirjoittamisessa Falk käytti laajempaa genrepalettia kuin Mustanaamiossa: seikkailun ja mystiikan lisäksi mukana oli usein paranormaalia, fantasiaa ja scifiä, ja Mandrake kävi jopa vierailla planeetoilla.

Sarjan piirtäjät
Phil Davis (1906–64) piirsi Taika-Jimiä ensimmäiset 30 vuotta. Ihan ensimmäisinä vuosina taide oli hieman haparoivaa, mutta varjostus loi tiheän tunnelman saman ajan Mustanaamion tapaan. Sitten Davisin tyyli muuttui tarkaksi ja siistiksi, joskin melko yksipuoliseksi. Puvut ovat hienoja; Philin avustaja sarjassa, vaimo Martha Davis (1908–89) olikin muotisuunnittelija. 1950-luvulla Davisin piirrostyyli jähmettyi entistä kaavamaisemmaksi ja Taika-Jimistä myös tuli koko ajan vanhemman näköinen. Sekä taide että tarinat olivat parhaimmillaan 1940- ja 50-luvuilla. Philin varhaisen kuoleman jälkeen Martha piirsi sarjaa yksin hetken.

Lukiessani lapsena Phil Davisin piirtämää Taika-Jimiä Mustanaamio-lehdestä se oli minusta erittäin hyvin piirretty. Enää se ei ole niin hyvä. Yksittäin katsottuna kyllä lähes jokainen Davisin piirtämä ruutu voi olla hieno, mutta ruutuja rinnakkain katsoessa kaikki ihmiset näyttävät samanlaisilta luonnottomilta poseerauspatsailta. Kuvakulmissa ei ole paljoa vaihtelua, ja Davisillä on myös suuria vaikeuksia piirtää liikettä ja tilaa. Kuitenkin tarkkuuden ja harmonisuuden takia piirrosjälkeä katsoo mielellään.

1960-luvun puolivälissä Lee Falk ja uusi piirtäjä Fred Fredericks (s. 1929) uudenaikaistivat hahmoja ja piirrostyylin sekä tekivät sarjasta raaemman ja vastustajista mieleenpainuvampia. Taika-Jim myös vakiintui Xanadu-tukikohtaansa ja työskenteli eri poliisiorganisaatioille. Nardan kanssa mentiin avoliittoon ja lopulta 90-luvulla avioon.

Fredericks piirsi ja piirtää yhä sarjaa huomattavasti vapaammin kuin Davis. Falkin kuoltua vuonna 1999 Fredericks otti vastuulleen myös Taika-Jimin käsikirjoitukset. Sunnuntaisarja lopetettiin vuonna 2002. Kun iäkäs Fredericks väistämättä pian väsyy arkisarjaan tai kuolee, Taika-Jim häipyy historiaan, sillä seikkailusarjakuvat eivät ole muodissa ja uutta tekijää tai tekijöitä ei tulla palkkaamaan sarjalle. Tämä on sääli, sillä Taika-Jimillä on edelleen ystäviä ja hänelle suunnitellaan ison budjetin elokuvaakin. Rehellisyyden nimissä pitää kuitenkin myöntää, että Fredericksin taiteen taso on ollut huono jo 1980-luvun lopulta lähtien ja että sarja on siksi nykyisin vain kalpea varjo suuruudestaan. Valitettavasti Taika-Jim ilmestyy maailmalla enää muutamassa kymmenessä lehdessä eikä yhdessäkään suomalaisessa sanoma- tai aikakauslehdessä.

Ikoninen takki, viitta, hattu ja tyyli pysyvät yllä viidakossakin.
Ikoninen takki, viitta, hattu ja tyyli pysyvät yllä viidakossakin.
Albumin seikkailut
Kustannus Jalavan maaliskuussa ilmestynyt albumi Taika-Jim – Viidakkonoita kokoaa kuusi Lee Falkin kirjoittamaa ja Phil Davisin piirtämää arkipäiväseikkailua vuosien 1948 ja 1962 väliltä. Opus on Jalavan mainoksen mukaan yhtiön 30-vuotisjuhlajulkaisu: yhtiö kun perustettiin helmikuussa 1982. Samalla sulkeutuu ympyrä, sillä Markku Jalavan julkaisema ensimmäinen kirja (eri nimisessä yhtiössä) lokakuussa 1981 sisälsi juuri Taika-Jimin arkipäiväsarjoja. Viidakkonoita on kustantajalta kaikkiaan neljäs Mandrake-kokoelma. Näillä näkymin Markku Jalava siirtyy eläkkeelle ensi juhannuksena, mutta kustantamo jatkaa työtään.

Amerikkalainen rajaamaton strippi Kleopatran aarre -seikkailusta.
Amerikkalainen rajaamaton strippi Kleopatran aarre -seikkailusta.
Tuore albumi jakautuu selvästi kahtia kolmella eri tavalla. Ensinnäkin sen kolme ensimmäistä seikkailua tapahtuvat Afrikassa ja kolme jälkimmäistä kertomusta Pohjois-Amerikassa. Toiseksi albumin vanhimmat stripit kolmessa ensimmäisessä seikkailussa ovat matalia versioita, joita mahtuu viisi albumin yhdelle sivulle. Kolmessa uusimmassa seikkailussa puolestaan on korkeammat stripit, joita on neljä per sivu. Ilmeisesti vanhimmista stripeistä ei ole ollut saatavissa korkeita versioita.
Alhaalta rajattu sama strippi Kustannus Jalavan tuoreesta albumista.
Alhaalta rajattu sama strippi Kustannus Jalavan tuoreesta albumista.
Mitään olennaista kuvitusta ei sinänsä menetetä, sillä tuohon aikaan ruudut oli rakennettu niin, että syndikaatti saattoi rajata niitä alhaalta matalampaa versiota varten, ja usein alaosassa oli vain väkisin venytettyjä kohteita. Vielä samojen seikkailuiden välillä on sellainen jako, että kolmessa ensimmäisessä strippien laatu viivoiltaan ei ole kovin hyvä.

Todennäköisesti osa seikkailuista on julkaistu joissakin suomalaisissa sanomalehdissä 1950- ja 60-luvuilla. Suurinta osaa näistä ei kuitenkaan ole koottu Suomessa aiemmin albumiin taikka sarjakuvalehteen. Ainoastaan kertomus Kleopatran aarre on julkaistu tällä tavoin aiemmin, Sarjakuvalehden numerossa 11/1960.

Kuningatar Eeben (66 strippiä)
Albumin ensimmäisessä tarinassa Kuningatar Eeben sankarit lähtevät Afrikkaan. Lotharia pyydetään käymään kotimaassaan Rhodariassa kukistaakseen pahan kuningattaren. Lothar puhuu englantia puutteellisesti eikä hän käytä kenkiä. Taika-Jim ei luovu frakistaan ja viitastaan edes Afrikan helteessä. Juttu käsittelee viidakkolaisten taikauskoa. Juoni on hieman liian simppeli ja Nardalle ei ole keksitty viidakkoon tekemistä.

Kleopatran aarre (90 strippiä)
Toisessa tarinassa kolmikko etsii Kleopatran aarretta Pohjois-Afrikan autiomaasta. Käsikirjoitus on nokkela, ja jännitystä ja odotusta aarretta kohtaan rakennetaan taitavasti.

Viidakkonoita (96 strippiä)
Myös albumin nimitarina on viidakkojuttu. Alkuasetelma on samantapainen ensimmäisen seikkailun kanssa: ollaan Lotharin kotimaassa ja kuullaan pahasta naisesta viidakossa. Nyt ei kuitenkaan ole kyse taikauskosta, vaan elävistä kuolleista. Nautittavassa juonessa on monia yllättäviä käänteitä. Kolmikosta Narda ei ole mukana tässä tarinassa.

Nardan seikkailu (54 strippiä)
Albumin neljännessä seikkailussa Narda lentää pienkoneella vuoristossa ja joutuu tekemään pakkolaskun arvoitukselliseen solaan. Tarina on toimiva paranormaalijuttu. Davisin taiteessa huvittavasti taikka ärsyttävästi (lukija päättää) jopa intiaanimiehen kasvot näyttävät geneerisiltä; ne siis voisivat olla myös valkoisen miehen kasvot.

Avaruusmiehen mysteeri (60 strippiä)
Viides juttu on hyvä dekkari, jossa näkyy avaruusajan synty 1950-luvun lopussa. Taika-Jim menee avaruushallinnon agenttina avaruuskeskukseen, jossa on tapahtunut sabotaasia astronauteille. Sankarimme toimii tapauksessa ilman Lotharia ja Nardaa.

Koljatti heittää hupaisia aforismeja ihmiskunnasta.
Koljatti heittää hupaisia aforismeja ihmiskunnasta.
Ihmetietokone Koljatti (108 strippiä)
Viimeinen kertomus, albumin pisin, on paras. Se on hurjaa ja mahtipontista scifiä, jonka aiheena on hallinnasta riistäytyvä tekoäly. Taika-Jim vilahtaa jutussa jopa kommandona.

Albumin kaikki seikkailut ovat magian mestarin ajallisesti merkittävimmältä kaudelta. Mielestäni kaikki tarinat ensimmäistä lukuun ottamatta ovat hyvin kirjoitettuja. Parhaimmilta maistuvat kolmas ja kuudes seikkailu. Joidenkin strippien heikompi laatu ei haittaa olennaisesti.

Taika-Jim – Viidakkonoita on selkeän näköistä, klassista, viatonta ja lapsellistakin seikkailusarjakuvaa. Siinä on rauhallinen tempo ja erinomainen seikkailun tuntu. Julkaisu sopii lapsenmielisille nostalgikoille ja lapsille. Pohjimmiltaan nämä ovat 1900-luvun satuja.

Suomennos ja ladonta ovat elävää ja huolellista. Lotharin kieltä on varmaan jouduttu miettimään ja siinä on onnistuttu.

© King Features Syndicate/distributed by Bull's and Kustannus Jalava

Kari Elkelä kertoo sivuillaan Taika-Jimin suomalaisista julkaisuista

Keskustele Taika-Jimistä Kvaakissa

Timo Ronkaisen Kvaak-kolumni vanhasta hupaisasta Taika-Jim-vihosta

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali