Ankardo yllättää

Ankardo – Erään komisarion tarina

Teksti ja kuvitus: Benoit Sokal
Suomennos: Juhani Tolvanen
Tekstaus: Jari Rasi
Kustannus: Kustannus Jalava
Painopaikka EU 2012
221 X 294 mm, kk, väri, sid., 48 sivua
Ovh 14,50 euroa
ISBN 978-951-887-453-2

Tarkastaja Ankardon tutkimuksista on voitu Suomessa lukea jo 1980-luvun puolivälistä lähtien. Kirjoittaja ja kuvittaja Benoit Sokal on julkaissut albumeja tasaisin väliajoin, ja nyt on käsillä jo 21 teos. Ensimmäiseen puoleen tusinaan albumiin mahtuivat monen mielestä sarjan kuusi parasta tarinaa. Viimeiseen 20 vuoteen uutukaiset eivät ole kuitenkaan herättäneet fanien keskuudessa suuria riemunkiljahduksia. Tarinat ovat vaikuttaneet rutiininomaisilta. Ankardon karhea karisma ei ole kuitenkaan pettänyt yhdessäkään seikkailussa.

Asia, jota on syytä ihmetellä.
Asia, jota on syytä ihmetellä.

Uutukaisessa Ankardo yrittää kalastaa pahoihin vaikeuksiin joutuneen ystävänsä, komisario Garennin, kuiville. Tehtävä ei ole helppo sillä korruptio, oman edun tavoittelu ja välinpitämättömyys rehottavat kaikkialla. Maailma, samoin kuin Ankardo, vaikuttaa läpikotaisin mädältä. Ainoastaan usko ystävyyteen saa Ankardoon vielä kipinää ja lopulta jopa uhrautumaan kyseisen ihanteen puolesta.

Tarinan koskettavuus nostaa albumin reilusti yli keskiarvotason. Yllättävä lopetus kohottaa vielä lisää julkaisun arvoa. Sokal piirtää yhtä hyvin kuin aina ennenkin, kuvakulmat ja ruutujako ovat vaihtelevia. Jotkut koirahahmoiset henkilöt ovat liiaksi toistensa näköisiä mutta muuten henkilögalleria on vivahteikas. Toimitustyökin on kerrassaan onnistunutta: Juhani Tolvasen suomennos on tasokasta alusta loppuun saakka ja puhekuplat on täytetty nätisti siistillä fontilla. Ainoa pieni haitta on se, että joissakin puhekuplissa teksti on niin tiivistä, että joitakin sanoja on hankala hahmottaa.

Kaverukset kohtaavat.
Kaverukset kohtaavat.

Joitakin varmasti ärsyttää jänishahmoisen Gerennin läsnäolo. Totta onkin, että kyseisen hahmo on uupunut rutkasti potentiaalia seisoakseen tasavertaisena Ankardon rinnalla. Vaan tällä kertaa tämäkin haitta on vähäinen – ongelmiensa keskellä rypevän jänön kohtalosta todella kiinnostuu. Sokal on saanut luotua Gerennin katseeseen surumielisyyttä ja samalla karismaa, mikä on aiemmin loistanut liki kokonaan poissaolollaan.

Ankardo-sarjan tekijä Benoit Sokal saapuu syksyllä Suomeen Helsingin sarjisfestareille. Hyvin onnistuneen albumin jälkeen ajankohta vierailulle on siis mitä mainioin.

Keskustelua Ankardosta.