Herberttiä Saimaan rannoilta kakkonen

Herbert 2 tuli silloin kun luvattiinkin. Tekijöitä on vaihtunut kovastikin. Uudet nimet ovat ennestään aivan tuntemattomia. Hyvä että Saimaan sarjakuvaseura tarjoaa nuorille tekijöillekin mahdollisuuden saada kuvitustaaan julkaistavaksi.

Mitäpä uudessa numerossa sitten on:

Jarmo Kervisen nalleille tapahtuu uskomattomia asioita. Uskomattomat ovat nimetkin: Om, Will-Bert ja Gädä. Kolmisivuisessa sarjassa ja neljässä erillisessä stripissä tavataan elokuvistakin tuttuja hahmoja. Art Spiegelmanin Maus-sarjakuvan hiiret tulevat nallejen ulkonäöstä mieleen. Sarja on voittanut Kemin Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun viime vuonna. Lisää nalleja on Kervisen omilla sivuilla.

Lauri Heinonen on tehnyt kokeellisen kuvasarjan yhdistäen valokuvia ja piirroksia, joista en ymmärtänyt mitään.

Vanhoja huumorisarjakuvia nähdään jälleen Hannu “Hanski” Härköseltä, Itä-Savo-lehden pilapiirtäjältä. Otsikoilla Imppo ja poika sekä edellisestä numerosta tuttu Pahalainen ovat taattua huumorilaatua.

Noora Kivisillan kolmen sivun kalastussarjakuva on saanut vaikutteita kaksikko José Muñoz & Carlos Sampayolta sekä Didier Comèsilta, näin ainakin Noora sanoo Juho Sihvosen haastattelussa. Ja siltähän tuo näyttää. Kalastajahahmon korvat tuovat mieleen tosin Jeff Lemiren Sweet Toothin. Varsin

Noora Kivisilta, strippiä ei ole lehdessä
Noora Kivisilta, strippiä ei ole lehdessä

oiva taidonnäytehän tämä on Noora Kivisillalta. Hänen Moskiittoradio-omakustannettaan voi tilata osoitteesta lakritsivaahtokarkki miukumauku gmail com hintaan 3 € + 1 € pk. Blogista voi tsekata sarjaa tarkemmin, Kivisilta hallitsee monenlaiset tyylit.

Sari Malisella riittää vielä oppimista. Hänen sarjakuvissaan ruudusta toiseen siirrytään nuolien avulla, tekstissä puhutaan sekä murretta että teinixiä ja lopuksi hän vielä kertoo että aika vaikeaahan tämä sarjakuvan tekeminen on. Pää tuli kipeäksi.

Ihmiskunnan tuho on otsikkona Karoliina Kuisman sivulla. Aiheesta keskustelevat jäätelöä syövät tytöt. En tiedä minkä ikäinen Kuisma on, mutta kireiden farkkujen siittiöitä tuhoavasta vaikutuksesta oltiin huolissaan jo 1970-luvulla. Eli ei mitään uutta auringon alla. Piirtäjänä Kuisma on varsin lupaava, vaikkei aivan valmis sittenkään.

Kauniisti sen sijaan piirtää jälleen Ilkka Kivelä, jonka kolmeen piirrokseen saadaan tärvättyä kolme sivua, kun strippi olisi riittänyt.

Juho Sihvosen tarina Brian Setzeristä Outokummussa muistuttaa Ville Pirisen Yhesti yhes paikas -tarinoita, mutta tätä ei sentään väitetä tositarinaksi, vaikka sarjakuvahahmo niin väittääkin. Snoopy-sarja ei oikein jaksanut huvittaa. Sihvonen on tehnyt myös lehden hienon kannen.

Nakuttajakaksikon Tikka & Palokärki kolme strippiä Arskasta ja Penasta, jotka pohtivat niitänäitä kaljabaarissa, on ihan suomalaista perusmeininkiä. Paitsi Arska ja Pena ovat koiria. Mutta Matkahuollon baarin äijiähän tässä kuvataan. Jäykäksi on jäänyt eivätkä vitsit innosta, konefontti vielä korostaa jäykkyyttä.

Jarmo Kervinen
Jarmo Kervinen

Lehti päättyy Annamari Kinnusen kuvitettuun päiväkirjamerkintään.

Herbert 2 tarjoaa siis varsin monenlaista sarjakuvaa ja muuta kuvitusta moneen makuun. Parhaita olivat Kervinen ja Kivisilta, joilla ulkomaiset vaikutteet näkyivät selvimmin. Samoin veteraanit Sihvonen, Kivelä ja Härkönen ovat entisellään. Omaperäisyyteen, kokeilevuuteen ja taiteellisuuteen pyrkivät eivät tällä kertaa valitettavasti oikein sytytä. Sisällysluettelo on positiivinen lisäys.

Herbert ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja vuositilaus maksaa 10 euroa. Tilaus tapahtuu ottamalla yhteyttä osoitteeseen saimaansarjakuvaseura miukumauku gmail com. Tilaajalahjana on tiedossa Ilkka Kivelän kuvittama keittiöpyyhe!

Herbert 2/2011
Tekijät (© ): Annamari Kinnunen, Anna Palokärki, Noora Kivisilta, Sari Malinen, Karoliina Kuisma, Jarmo Kervinen, Lauri Heinonen, Hannu Härkönen, Ilkka Kivelä, Ville-Veikko Tikka, Juho Sihvonen
Kustantaja Saimaan sarjakuvaseura
Painopaikka Multiprint
A5, niitit, mv, 36 sivua
Hinta 5 euroa, tilaukset saimaansarjakuvaseura ät gmail.com

Keskustele Herbertistä Kvaakissa, tuolta selviää myös myyntipaikkoja.