Heikki Paakkasen tutut hahmot Sissi ja Siviilipalvelushenkilö suuntaavat matkansa Ranskan, Ruotsin ja Venäjän jälkeen kauas rapakon taakse Amerikan suureen ihmemaahan.
 |
Heikki Paakkanen: Amerikka
Arktinen Banaani
ISBN 978-952-5768-60-2
Sidottu, 240 x 320 mm
64 sivua, kovakantinen, mustavalkoinen
23 €
Siviilipalvelushenkilöllä on mennyt sukset ristiin paikallisen Hare Krishna -lahkonsa kanssa ja henkilökohtainen uskonvapaus on koetuksella. Luontevin ratkaisu on tietenkin lähteä Amerikkaan, sinnehän ne puritaanitkin muinoin pakenivat vainoa vapaudenjanossaan. Ja Talvisodan Henki, tuo vanha jermu, kulkee tietenkin mukavasti mukana omassa pöytälampussaan.
Perillä omista ideoistaan helposti innostuva Siviilipalvelushenkilö keksii perustaa uuden uskonnon. Avuksi lähdetään etsimään metsään erakoitunutta vanhaa opiskelijatoveria, matkalla vain kaikki ei mene aivan putkeen. Mutta mitäpä siitä, ideathan eivät tältä tutkaparilta lopu.
“Perusta vaikka oma kirkkokunta tai tonttulahko itsellesi…”
 |
Juoni lienee kuitenkin vain oivallinen kehys vilkkaasti eestaas-kimpoilevalle dialogille, joka tekstipaljoudellaan täyttääkin suuren osan ruuduista. “Luulisi raskaslukuiseksi, mutta ei”, kirjoitti jo Timo Ronkainen aiemmassa Paakkas-arviossaan ja sama pätee edelleen. Teksti on kiinnostavaa ja elävää, myös visuaalisesti, tiettyjä sanoja painotetaan ja merkkiväliä varioidaan tarpeen mukaan.
Itse albumin aihetta eli Amerikkaa Paakkanen kuvaa samalla logiikalla kuin sankaripariaan, nivaskana perusasioihin riisuttuja arkkityyppejä ja yleistyksiä. Mistään realistisesta matkakertomuksesta ei voi puhua, pikemminkin kyse on ajatusmatkasta Yhdysvaltojen perusasioiden äärelle. Aiheet ja anekdootit ovatkin järjestään Yhdysvaltojen historiasta, aina intiaaneista alkaen.
Tuhat ja yksi anekdoottia
 |
Ajaton poliittinen satiiri onkin poikkeuksellisen piristävää. Paakkanen ei tunnu tyytyvän kaikkein helpoimpiin maaleihin, vaikka uutisvirta niitä lakkaamatta tarjoilisikin. Ajankohtaisuuden korvaavat klisheet ja anekdootit vyöryvät teoksen sivuilta loputtomana, sekavana sörsselinä. Tässä tulvassa teos tosin lipsahtaa usein jo melko toissijaisenkin trivian (useimmiten sotatrivian) puolelle, välillä hyvinkin töksähtäen. Kerronta kuitenkin kulkee alituisesta rönsyilystään huolimatta hämmästyttävänkin täsmällisesti kohtauksesta toiseen, kaikki johtaa aina eteenpäin ja päämäärä pysyy tähtäimessä.
Mutta paljon jää Amerikasta kertomatta. Varsinkin teoksen ytimeksi muodostuvan uskonnon merkitys amerikkalaisille olisi antanut aihetta purevampaankin satiiriin. Paikoin anekdootit myös maiskahtavat jo aavistuksen liiankin kuluneilta, vaikkakin Paakkasen lannistumattoman oloinen esitystapa antaa niille mukavasti uutta potkua. Kokonaisuutena lukuelämys onkin merkillisen viihdyttävä, luontaisena tarinaniskijänä Paakkanen onnistuisi todennäköisesti punomaan juttua huomattavasti vähäpätöisemmistäkin aineksista.
Judging a book by its cover
 |
Albumin piirrosjälki on vahvan maneerista mutta sujuvaa, mustavalkoista underground-tyyliä. Toisin kuin M.A.Numminen Finlandia-perusteluissaan en kuitenkaan rohkenisi väittää sitä erityisen persoonalliseksi, pikemminkin hyvinkin perinteikkääksi. Näppärästi Paakkanen myös vaihtelee piirrostapaansa tarpeen ja tunnelman mukaan, esimerkiksi jäljitellessään vanhojen painokuvien ilmettä. Teoksen ulkoasu ja toteutus ovat moitteettoman tyylikkäät, hillitysti värejä käyttävä kansi jopa erityisen näyttävä.
—
Keskustele Kvaakissa Heikki Paakkasen tuotannosta.