Rujouden estetiikkaa esittelevän trilogian päätösosa!

Yhä sieltä jostakin jatkaa edellisten osiensa tapaan pettämättömällä logiikalla, puujalkaisten veistämiä pitkospuita pitkin, kolisten ja väliin onnesta onnahdellenkin.

Tällä kertaa edessä on paitsi suuria elämänvalintoja myös tasa-arvoon perustuvia näkemyksiä.

Yhä sieltä jostakin
Tekijä Ville Tiihonen
Kustantaja WSOY
Painopaikka Bookwell Oy, Porvoo 2011
126 X 187 mm, kk, sid., väri, 120 sivua
Hinta 15 euroa
ISBN 978-951-0-37925-7
© Ville Tiihonen 2011

Ville Tiihonen syntyi 23. helmikuuta 1974 Helsingissä. Tämä hahmo on sittemmin valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta ja näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta. Hän työskentelee tätä nykyä freelancerina ja vaikuttaa muun muassa improvisaatioteatteri Stella Polariksessa.

Tämä on Tiihoselta jo kolmas kirjanen, kyseessä on trilogia. Ja nyt se onneksi päättyy. Toivottavasti Tiihonen saa jatkossa aikaan jotain parempaa. Yrittäisi edes.

Yhä sieltä jostakin -kirjasen kuvitus on rujoa, kuin huopakynällä väritettyä, ilmeisesti onkin. Silti väritys tukee piirroksia kun rujouden esiintuomisesta on kyse. Tämä ei ole sarjakuvaa, vaan sarja kuvia joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Ville Tiihonen esittelee facepalmia syystäkin
Ville Tiihonen esittelee facepalmia syystäkin

Vaikka yhteistä onkin negatiivisuus. Kustantaja nimittää trilogiaa silti sarjakuvatrilogiaksi. Rumbaan Tiihonen on väsäillyt Berber-sarjakuvaa josta ei myöskään tunnu kukaan pitävän.

Piirroksia tässä kirjassa on yksi kullakin sivulla, yhteensä 120:lla. Paljon tyhjää tilaakin on jäänyt täyttämättä useimmille sivuille. Tiihonen pysyy tyylissään eikä tee

mitään kummempia kokeiluja. Roiskaisuja ei ole kummemmin mietitty. Yhtä töherrystä on luultavasti tehty noin viisi minuuttia. Kirjan sisältö esittelee meille kusta, paskaa, perseitä, visvaa, räkää ja hulluja ihmisiä. Kirjan plärää loppuun ilman mitään yllätyksiä.

Ehkä nämä menevät alakoululaispojille ja muille “rankkuuden etsijille”. Muille tämä on infantiiliä alapäähuumoria jota ei voi suositella kenellekään.

Miksiköhän WSOY sivuuttaa oikeasti lahjakkaat sarjakuvantekijät, ja julkaisee tämmöistä teatterikorkeakoululta haisevaa jätettä?

Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet:

Sieltä jostakin (2009)
Taas sieltä jostakin (2010)

Kvaakissa on aiemmin keskusteltu Tiihosesta Vihaamasi sarjakuva -otsikon alla, ja edellinen näin negatiivinen arvosteluni toi keskustelussa Tiihosen esille.