Arvostelut | Teksti: Janne Viitala | Julkaistu: 22.06.2011 klo 17:11:23 | Luettu: 2039 kertaa

Mestarillista lentokonetykitystä

Haikaralaivue 2: Kunnian värit
(Pour l'Honneur des Cocardes, 1962)
Kustannus: Egmont Kustannus
Käsikirjoitus: Jean-Michel Charlier
Kuvitus: Albert Uderzo
Suomennos: Anssi Rauhala
Kovakantinen, 4-v.
48 s., 23,5 x 32 cm
Paino: InPrint, Latvia 2011
ISBN: 978-952-233-451-0
ovh. 15,95€

Sarjan tekijäkaksikko aloitti Haikaralaivueen julkaisemisen ranskalaisessa Pilote-lehdessä vuonna 1959. Kaksi vuotta myöhemmin tarinoita alettiin julkaista albumimuodossa. Nyt julkaistu sarjan kakkososa ilmestyi Ranskassa albumina vuonna 1962, Suomessa 49 vuotta myöhemmin. Ei siis hetkeäkään liian aikaisin. Hyvää kuitenkin kannattaa odottaa.

Uderzon komeaa lentokonetaidetta.
Uderzon komeaa lentokonetaidetta.
Sarja kertoo kahdesta lentäjästä, Tanguysta ja Laverduresta, jotka ovat sarjan alussa vielä Ranskan ilmavoimien lentokadetteja. Oppilasstatuksestaan huolimatta he pääsevät heti osallistumaan huimiin seikkailuihin ja oikeisiin taisteluihin. Sarjan kakkosalbumi jatkuu siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin: vuoristoon on tippunut ranskalaisten ohjuskärki. Samoissa maisemissa värjöttelevät myös koneensa hävittäneet Tanguy ja Laverdure yhdessä pelkurimaisen lentäjätoverinsa Saint-Hélierin kanssa. Vuoristosta selviämisen jälkeen pääosaan nouseekin juuri viimeksi mainittu, jonka koskettavaksi ja jännittäväksi kasvutarinaksi albumi lopulta muodostuu.

Albumi siis koostuu käytännössä kahdesta osasta, joista ensimmäinen on alkanut jo edellisessä albumissa. Albumi on myös verraten lyhyt: sarjakuvaa on vain 39 sivulla. Lopussa kaksi sivua on täytetty lentokone-esittelyllä. Hajanaisuus selittyy sillä, että tarina on kasattu albumimuotoon vasta jälkikäteen. Tarinan arvoa pieni pirstalemaisuus ei laske; ainahan voi lukea kaksi ensimmäistä osaa peräjälkeen. Olisi silti mukava tietää, onko Egmontin palaverihuoneessa edes harkittu integraalia yhtenä julkaisuvaihtoehtona.

***

Jean-Michel Charlier (tuttu mm. Blueberrystä ja Punaparrasta) ja Albert Uderzo (Asterix) jatkoivat yhteistä urakkaansa Haikaralaivueen parissa vuoteen 1966 saakka. Viimeisessä yhteisessä, sarjan kahdeksannessa albumissa Albert Uderzon apuna toimivat tämän veli Marcel sekä Charlierin aisapari Blueberry-sarjakuvasta: Jean Giraud. Tämän jälkeen kuvituksesta huolehti pääsääntöisesti Jijé, vaikka Uderzo on merkitty toiseksi kuvittajaksi vielä sarjan kymmenenteen albumiin (jakso oli itse asiassa sarjan 9. osa mutta se julkaistiin albumina vasta kymmenentenä), jossa hän osallistui tarinan alkupuolelle päähenkilöiden kasvojen piirtämiseen. Charlier puolestaan jatkoi sarjan parissa 25. osaan, joka julkaistiin vuonna 1988. Tämän jälkeen sarjassa on julkaistu kaksi albumia vielä 2000-luvulla.

Sarjan tekijäkaksikolla oli muitakin kiireitä: Uderzo aloitti Asterixin 1959 ja Charlier Blueberryn vuonna 1963. Nämä muodostuivat tekijöiden urien huipentumiksi ja Haikaralaivue jäi hivenen varjoon. Charlierin kohdalla Haikaralaivue edustaa hänelle tyypillistä jännittävää ja jäntevää seikkailusarjakuvaa. Uderzon uralla realistisesti piirretty hävittäjälentäjistä kertova sarja on melkoinen kummajainen: muistetaanhan hänet Asterixin ohella lähinnä toisesta huumorisarjakuvasta Umpah-pahista. Kuitenkin sarjakuva, joka edustaa Uderzon ja Charlierin tasoisten tekijämiesten uran toiseksi tai kolmanneksi merkittävintä työtä, ei voi olla vähempää kuin laatutyötä kiireestä kantapäähän.

Tokihan albumi on oman aikansa lapsi. Sankari (Tanguy) ja avustaja (Levardure) –teema on kärsinyt ajat sitten inflaation. Kylmä sota, jota tarinassa käydään, ei ole roihunnut kuumana 20 vuoteen. Seikkailun tekohetken jälkeen kuluneet reilut 50 vuotta ovat muuttaneet maailman perusteellisesti. Charlier on tunnettu runsaasta tekstistään ja tällä kertaa sitä tuntuu olevan vielä tavanomaista enemmän. Uusiin, väljemmin kirjoitettuihin ja kuvitettuihin, albumeihin tottuneille lukijoille sivut saattavat vaikuttaa tukkoisilta. Uderzo ei herkuttele puolen sivun kokoisilla lentokonekuvilla. Sarjakuva on toteutettu tarinan ehdoilla, eikä suhteellisen vähäinen sivumäärä tunnu lukemisen jälkeen liian vähältä.

Tämä kyseinen albumi ei ole julkaisemisensa jälkeen vanhentunut muuta kuin joiltakin teemoiltaan. Se kaikista tärkein, tarinankerronta, toimii yhtä hyvin kuin 50 vuotta sitten. Haikaralaivue ansaitsisi kanteensa leiman "klassikko" sanan perimmäisessä merkityksessä.

***

Etsivätkö Tanguy ja Laverdure kadonneita kasvonpiirteitään?
Etsivätkö Tanguy ja Laverdure kadonneita kasvonpiirteitään?
Albumin toimitustyö ansaitsee kiitoksen. Kovat kannet ja iso kuvakoko ovat jotain sellaista, mihin Suomessa ei ole päässyt vielä tottumaan. Anssi Rauhalan kääntämä teksti on jälleen kerran jouhevaa. Ainut harmi on se, että Uderzon kuvituksesta kaikkein ohuimmat viivat ovat vuosien saatossa kadonneet. Originaalisivut, mihin lie ajautuneet, eivät ole enää olleet käytössä.

Charlierin ja Uderzon yhdessä tekemiä albumeita on vielä kuusi jäljellä. Näistä kaksi on julkaistu Suomessa aiemmin. Toivottavasti sarjaa jatketaan Suomessa ainakin tämän kahdeksan, kuvituksen kannalta kauneimman, jakson verran.

Ykkösosan arvostelu.

Keskustelua Haikaralaivueesta.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali