Uutiset | Teksti: Vesa Vitikainen | Julkaistu: 29.05.2011 klo 18:26:07 | Luettu: 3110 kertaa

Dave Mckean Mikkeliin

Mikkelin kuvitustriennaleen osallistuu 30 kuvittajaa, joilta on näyttelyssä 73 työtä. Kuvin kerrotut tarinat ja fantasiakuvitus ovat näyttelyn teemana. Esillä olevissa kuvituksissa teemaa tulkitaan monipuolisesti ja laaja-alaisesti. Näyttely on auki Mikkelin taidemuseossa 11.6.-25.9.2011. Mikkelin taidemuseo ja Grafia ry järjestävät yhdeksännen kerran Mikkelin kuvitustriennalen. Kuvittajat ry on mukana yhteistyössä toistamiseen.


Kilpailuun osallistui 41 kuvittajaa yhteensä 111 työllä. Näyttelytyöt valitsi jury, johon kuuluvat kuvittajat Liisa Kallio, Marika Maijala ja Emilie Uggla ja museotoimenjohtaja Matti Karttunen. He ovat myös valinneet palkittavat kuvitukset, jotka jaetaan näyttelyn avajaisissa 10.6.2011 klo 18.00-20.00.


Mikkelin 9. kuvitustriennalessa jaetaan seuraavat palkinnot:

1. palkinto 3000 euroa, Grafia ry

2. palkinto 2000 euroa, Kuvittajat ry

Jaettu 3. palkinto 1500 euroa, Länsi-Savo Oy ja 1500 euroa Mikkelin taidemuseo


Näyttelyyn on jälleen kutsuttu vieraaksi ulkomainen huippukuvittaja, tällä kertaa englantilainen kuvittaja, sarjakuvataiteilija, valokuvaaja ja elokuvantekijä Dave McKean. Hän on kirjailija Neil Gaimanin kanssa uudistanut ennakkoluulottomasti sarjakuvailmaisua. McKeanin itsensä käsikirjoittama ja piirtämä sarjakuvaromaani Cages, kuuluu sarjakuvakirjallisuuden klassikoihin.


Tervetuloa kuuntelemaan, kun Dave McKean kertoo työskentelystään lauantaina 11.6.2011

klo 11.30-13.00 Mikkelin taidemuseossa.


Tiedotustilaisuudessa on mukana palkittuja kuvittajia. Samassa yhteydessä julkistetaan myös kuvitus-triennalen näyttelyluettelo, jossa on mukana Paul Gravettin Dave McKeanin tuotantoa esittelevä artikkeli, Sisko Ylimartimon artikkeli fantasiakuvittajan ilmaisukeinoista ja Jyrki Vainion kirjoitus dokumentaarisuuden yhdistymisestä fantasiaan. Julkaisun graafisesta suunnittelusta vastaa Annika Järvelin. Näyttelyarkkitehtuurin on suunnitellut sisustusarkkitehtitoimisto Pelvo+Saukkonen.

http://www.mckean-art.co.uk/

Mikkelin taidemuseo, käyntiosoite Ristimäenkatu 5, postiosoite Hallituskatu 8 E, 50100 Mikkeli.

Lisätiedot ja kuvapyynnöt:

Mikkelin taidemuseo

amanuenssi Anna-Maria Larikka, anna-maria.larikka(at)mikkeli.fi, 015-194 2422


Grafia – Graafisen suunnittelun ammattilaisten järjestö

tiedotuspäällikkö Katja Ojala, katja.ojala(at)grafia.fi, 09-601941, 040-8473875 www.grafia.fi

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali