Kemi alkaa 30. kerran!

Kemin sarjakuvapäivät on pisimpään yhtäjaksoisesti Suomessa järjestetty sarjakuvatapahtuma ja tiettävästi maailman pohjoisin sarjakuvafestivaali.

Vuonna 1981 Kemin ensimmäisillä sarjakuvapäivillä pohdittiin, onko sarjakuva ylipäätään taidetta. Niistä ajoista on kuljettu pitkä matka nykytilanteeseen, sekä kansainvälisesti tunnettuun festivaaliin, jolla on vuosien varrella vieraillut pitkä liuta merkittäviä sarjakuvataiteilijoita eri puolilta maailmaa.

Tänä keväänä maineikas festivaali täyttää jo 30 vuotta, ja juhlavuotta vietetään tietenkin asiaankuuluvan näyttävästi.

Vieraaksi saapuu ajankohtaisia tekijöitä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin, ja sarjakuvan ystäville on tarjolla kiinnostavia luentoja ja paneelikeskusteluita.

Historia esillä näyttelyssä

Kemin taidemuseossa on toukokuun ajan nähtävillä 30-vuotisjuhlanäyttely. Esillä on kattava otos sarjakuvapäivien pitkästä historiasta, vanhojen näyttelyiden rekvisiitasta sarjakuvakilpailun parhaimmistoon.

Sarjakuvapäivien aikana voi myös tutustua suomalaisen sarjakuvan 100-vuotiseen historiaan, Kati Vuopalan tARTe Tatin -näyttelyyn ja esillä ovat myös Lasten ja nuorten valtakunnallisen sarjakuvakilpailun parhaimmistoa.

Kemin 30. kansainväliset sarjakuvapäivät 13.-15.5.2011

Katso ohjelma:
http://www.kemi.fi/sarjis/