Se oli suuri yllätys kaikille. Muutoin niin valju tv-kausi 1960-1961 Yhdysvalloissa sai piristyksekseen jotakin aivan ennennäkemätöntä.
Parhaaseen katseluaikaan, perjantaisin 20.30, istu ja pala, tuli ABC:llä piirretty sarja. Eikä mikä tahansa lapsellinen piirretty sarja, vaan hyvin kirjoitettu perhekomedia The Flintstones, Kiviset ja Soraset. Vasta 30 vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa koettiin vastaava ilmiö Simpsoneiden ansiosta. Kiviset ja Soraset ei ole vain animaation historiaa, vaan tärkeä merkkipaalu koko amerikkalaisen tv-viihteen kehityksessä.
Lehti kääntyy
Chuck Jones tunnetusti murahti rajoitetusta animaatiosta “Tämäpä mielenkiintoista. Radio, jossa on kuvia.” Kiviset ja Soraset ja Simpsonit eivät ole mitään animaatiotaiteen mestarisaavutuksia. Niiden ansiot piilevät muualla: kiinnostavissa henkilöhahmoissa, mielikuvituksellisissa ideoissa ja satiirin purevuudessa. Ne ovat animaatiota (onko South Park edes sitä?) kuin sattumalta. Jos piirroksilla on niissä tarkoitus – ja varsinainen animointi eli liikkeen kuvaaminen, on niiden tarkoitus sangen harvoin – tarkoitus on tehostaa tekstiä. Yksinkertaiset hahmot mahdollistavat nopeat leikkaukset, viivyttelemättömät kärjistykset, enemmän vitsejä kuin mitä näyteltyyn jaksoon mahtuisi. Kivisissä ja Sorasissa animaatio tekee mahdolliseksi monet kivikauden nykyaikaiset keksinnöt, joiden muovaaminen muovista tai paperimassasta olisi ollut epäuskottavaa ja kömpelöä jo vuonna 1960. John Goldmanin tähdittämä näytelty elokuvaversio vuodelta 1994 väisti nämä ongelmat hädin tuskin.
 |
|
Animaattori Carlo Vinci eläytyväisenä
|
Aloituspäivänään 30.9.1960 Kiviset ja Soraset osoitti suurenmoista piittaamattomuutta kaikista tv-animaation konventioista. Se kesti puoli tuntia. Jakso sisälsi yhden ainoan tarinan. Sen henkilöt olivat ihmisiä, ei puhuvia eläimiä. Se oli suunnattu aikuiselle yleisölle. Sitä sponsoroi tupakkafirma, jonka Winston-savukkeita Kiviset ja Soraset sauhuttelivat iloisesti mainoskatkojen aikana. Kaiken huipuksi katsojakilpailussa se jätti Bonanzan nielemään pölyä.
Bill Hanna myönsi, että Kiviset ja Soraset oli parodia 1950-luvun perhesarjasta Honeymooners. Asiasta kuultuna Joe Barbera mutisi kuulevansa tuollaisesta väitteestä ensimmäistä kertaa, mutta “jos Bill sanoo noin, olkoon niin”. Honeymoonerseissa päähenkilöinä oli nuoripari ja heidän naapuripariskuntansa, mikä sekään ei ollut valtavan omaperäistä. Sama kuvio oli tullut tutuksi jo Lucy Showsta. Käsikirjoituksia työstivät Barry Blitzer, Warnerin animaatioista tunnettu Warren Foster, itsensä jo loppuun kuluttanut Maantiekiitäjien nerokas gaginikkari Michael Maltese, ja lukuisat muut. Alkuperäisen hahmosuunnittelun laati 1959 Ed Benedict, mutta kuten asiaan kuuluu, päiden muoto ja raajojen pituus muuttui vielä moneen kertaan. Retu Kivisen jabba-dabba-duusta vastasi luonnenäyttelijä Alan Reed, Vilmana esiintyi Jean Vander Pyl, ja Bettynä kuultiin Bea Benadaretia, joka teki mittavan uran eri tv-sarjoissa. Ilmeettömän Tahvon roolista vastasi kukapa muukaan kuin itse Mel Blanc.
Vanhaan hyvään aikaan
 |
|
Sinä uit tai sitten itket ja uit.
|
Retu ja Vilma Kivinen asustavat kivikauden lähiötalossa Kivikylän kaupungissa naapureinaan Tahvo ja Betty Soranen. Retu ja Tahvo ovat tavallisia duunareita, jotka työskentelevät kivilouhoksilla, jossa he ohjastavat dinosaurusta, joka hoitaa kauhakuormaajan virkaa. Heidän vaimonsa Vilma ja Betty ovat pirtsakoita vuoden 19600 eKr tyylisiä kotiäitejä, jotka imuroivat huushollinsa sukupuuttoon kuolleella kärsäeläimellä, käyvät ostoksilla Kivikylän supermarketissa, ja puhuvat puhelimessa, jonka luuri on ajatonta kotilo-designia. Retu Kivisen nahkakattoisessa autossa voimansiirtoa hoitaa kaksi hirttä, joiden päihin on asetettu pulterimaiset kivipyörät. Nurmikkonsa Retu leikkaa pienellä lemmikkidinosauruksellaan, jota kuljetetaan kottikärryissä kuin ruohonleikkuria. Kivikylän monipuolisiin palveluihin sisältyvät totta kai hampurilaisbaari ja keilahalli. Jukeboxissa terävänokkainen lintu pyörittää aitoja savikiekkoja. Sanomalehti jaetaan kotiin kivitauluna.
Mutta kaikista näistä moderneista kivikauden mukavuuksista eniten huolta ja vaivaa Retu Kiviselle aiheuttaa hänen kallein aarteensa, tv-vastaanotin, jonka hän on hankkinut osamaksulla. Television maksueristä tuli Kivisten ja Sorasten kestovitsi, jatkuva ideoiden lähde. Jaksossa No Help Wanted (1960) Retu tulee hankkineeksi Tahvolle potkut, ja on pahoillaan kaverinsa puolesta. Kun Tahvo löytää uuden toimen ulosottomiehenä, Retu kiirehtii tarjoamaan ystävälleen ilmaisia neuvoja. “Bisneksessä pitää olla armoton! Ainoa ystäväsi on taala, ja mitä enemmän taaloja perit, sitä enemmän sinulla on ystäviä.” Tahvo nyökkää ja käy toimeen. Ensimmäinen perintäkohde: Retu Kivisen televisio, osamaksuerät rästissä. “Miten voit tehdä näin vanhalle ystävällesi!”
TV oli jännittävä vekotin, joka levitti uusia, vieraita ajatuksia, jotka uhkasivat kunniallisen perheen vakiintunutta elämänmenoa. Jaksossa Happy Household (1962) Vilma saa paikan tv-kokkina. Työstä kotiin palavaa rehtiä duunaria ei odota enää rakastavan vaimon laittama lämmin ja maistuva illallinen. Retu asettuu tv:n ääreen ja alkaa murjottaa. “Naisen paikka on kotona!” hän julistaa ja marssii tv-asemalle hakeakseen Vilman takaisin. Sehän ei onnistu, koska Vilman show on menestys. Mutta hätä keinot keksii. Kilpaileva kanava tunnistaa kivikautisen aikamme miehen kipeän ongelman ja tarjoaa syrjäytetylle perheenpäälle juontajan paikan ohjelmassa Laiminlyöty Aviomies, jossa Retu paljastaa muutamia tosiasioita vaimostaan, mikä johtaa Vilman ohjelman lakkauttamiseen. Kun Vilma palaa takaisin, hän ei mökötä, vaan toteaa hilpeästi, että hän ei alun alkaenkaan niin kauheasti välittänyt mokomasta showbisneksestä.
On aika vaikeaa kuvitella, että tällainen juoni menisi tänä päivänä läpi missään. Kenties jakso edustaa “vanhanaikaista tervehenkistä viihdettä”. Tarinan loppuratkaisu edustaa myös verratonta hölmöyttä.
 |
|
Katso äiti, ei käsiä!
|
Parhaimmillaan Kiviset ja Soraset on loistava esimerkki televisio-ohjelmasta, joka toimii vuosikymmeniä myöhemmin oman aikansa kuvastimena. Jakso Astr’Nuts (1961) esitettiin kuukautta ennen kuin Juri Gagarin lähetettiin avaruuteen. Tarinassa Retu ja Tahvo värväytyvät huolimattomuuttaan armeijaan ja päättävät laistaa ikävistä palvelusvuoroista hakeutumalla avaruusjoukkoihin. Saksalainen insinööri Doktor Pebblesmith kuitenkin on suunnitelmissaan pidemmällä kuin Retu ja Tahvo osaavat arvatakaan. Hänellä on raketti valmiina, eikä vastalauseita kuunnella. Ritsalla ilmaan lennätettävä raketti kuljettaa maailman ensimmäiset astronautit seudulle, jota Retu ja Tahvo luulevat kuuksi. Pian osoittautuu, että kraatterien peittämä jumalanhylkäämä maailmankolkka onkin katapulttien harjoitusalue. Avaruustutkimusta ja kilpavarustelua samassa paketissa.
Simpsonit tuli tunnetuksi siitä, että jaksoissa briljeerattiin kuuluisilla vierailevilla äänillä. Kiviset ja Soraset teki saman jo 30 vuotta aiemmin. Jaksossa Hit Songwriter (1961) Retu ja Tahvo panevat merkille, että nuorison pop-vouhotuksessa liikkuu paljon rahaa ja he päättävät mennä mukaan. Musikaalisesti jokseenkin lahjattomina veikkoina he turvautuvat ammattimaiseen laulujentekijään, jota esittää äänellään Hoagy Carmichael, Stardustin säveltäjä. Simpsoneissa parodioitiin elokuvia ja muita tv-sarjoja. Kivikylässä sama tehtiin jaksossa Alvin Brickbrock Presents (1961), joka on täydellinen Takaikkuna-muunnelma.
Notkahtaneita katsojalukuja kohensi huomattavasti Vilman talvella 1963 kertoma suuri uutinen: hän odottaa lasta. Ja ei, isä ei ole joku epämääräinen setämies, eikä lapsi ole kenenkään veljenpoika, vaan kyseessä on Retun ja Vilman oma lapsi. Sirun syntymä 22.2.1963 keräsi ennätysyleisön osamaksuvastaanottimien ääreen. Ei aikaakaan, kun Betty ja Tahvo alkoivat murehtia omaa lapsettomuuttaan ja ratkaisivat asian adoptoimalla pojan, joka sai nimekseen Pam-Pam. Vesselin nimi oli kuvaava. Sen verran ikävyyksiä uskomattoman vahva pojannaskali sai aikaan lelunuijallaan jo pienestä pitäen. Ennen kuin onnellinen perhe on koossa, Soraset joutuivat tosin ratkomaan huoltajuuskiistaa, jossa heitä vastassa oli purilaisketjun omistaja Pronto Burger ja hänen kallispalkkainen tähtiasianajajansa Perry Masonry.
Villityksen loppu
 |
|
Jompikumpi meistä on nyt ihan väärässä paikassa!
|
Kivisten ja Sorasten esimerkki innoitti tuomaan tarjolle lisää prime-time-animaatiota. 1961-1962 Hanna-Barbera tuotti Top Catin, Calvin and the Colonelin ja niiden perään Jetsonit. NBC nappasi ABC:ltä Bullwinkle Shown, joka oli joidenkin historioitsijoiden mielestä älykkäintä ohjelmaa, mitä amerikkalainen televisio oli konsanaan tarjonnut. Vapautuneelle ohjelmapaikalle ABC sijoitti Walt Disney’s Wonderful World In Colorin. CBS esitti The Alvin Showta, vaikka Alvin ja pikkuoravat olivat aivan riittävän ärsyttäviä jo äänilevyilläkin. Sarja olikin ensiluokkaisen kauhea, ja se kärsittiin loppuun saakka vain koska CBS oli erehtynyt maksamaan koko kaudesta. 1961-1962 amerikkalaisessa televisiossa pyöri seitsemän animaatiosarjaa parhaaseen iltakatseluaikaan, mutta japanilaisen television kaltaista instituutiota siitä ei koskaan tullut. Jo seuraavana talvena huuma oli ohi. Kauden 1964-1965 Jonny Quest ja The Famous Adventures of Mr. Magoo jäivät viimeisiksi yrityksiksi pitkään aikaan. Ainoa sarja, joka selvisi kunnialla läpi kaikista näistä vuosista, oli Kiviset ja Soraset, joka koko villityksen aloittikin. Vuonna 1966 esitetyn viimeisen jakson jälkeen animaatiota nähtiin seuraavan kerran television prime-timessa vasta vuonna 1990.
 |
|
Minustakin tämä on aika masentava tekele.
|
Vuonna 1972 Kiviset ja Soraset formatoitiin uusiksi. Ne palasivat ruutuun Pebbles & Bamm-Bamm Showna, jonka päärooleissa esiintyivät teini-ikäisiksi kasvaneet Siru ja Pam-Pam. Ääniraidalla laulettiin Beatlesia ja kuvat täyttyivät psykedeelisistä kuvioista kaikissa sateenkaaren sävyissä. Vanhasta Kivisistä ja Sorasista ei ollut paljoa jäljellä. Pikemmin kyseessä oli animoitu Justus-kopio, josta saattoi vain ihmetellä, kenelle se oli tarkoitettu.
Tällaisten teennäisten uudistusten turhuus kävi entistä selvemmäksi, kun samaan aikaan näytelty televisio otti Kiviset ja Soraset kiinni. Tammikuussa 1971 oli alkanut vähin äänin muuan perhekomedia, jonka päähenkilö oli parannettu painos Retu Kivisestä. Hänkin oli rehellinen amerikkalainen duunari, mutta hän toi julki siekailemattomia mielipiteitä tarkoituksellisen epäkorrektilla tavalla ja nautti joka hetkestä. Perhe on pahimman Archie Bunker oli punaniska konservatiivi keskellä 1970-luvun alun liberaaleja mullistuksia. Hänen tyttärensä puolalainen aviomies oli “läskipää”, naapurin mustaa perhettä hän ei halunnut edes tavata, ja hänen vaimonsa Edith oli hyvin kasvatettu koira, jonka tuli tuntea oma paikkansa, eikä istua perheenpään tuoliin. Tekijöiden suureksi hämmästykseksi yleisö rakastui Archie Bunkeriin. Hän oli todellinen. Ja mitä aiheita nyt käsiteltiinkään: naisten asemaa, Vietnamin sotaa, homoseksuaalisuutta, rasismia, impotenssia. Madin parodiassa Adolf Hitlerin paras kaveri Archie johdatti koko joukkonsa kylpyhuoneeseen ja esitteli vessanpytyn. “Oletteko ennen nähneet tällaista tv:ssä? Kun vedän tuosta vivusta, tähän valuu vettä! Eikös ole jännää? Ja arvatkaapa mihin tätä käytetään!”
Sellaista ei Retu Kivinen olisi ikinä voinut kuvitella näkevänsä osamaksu-tv:stään, kaikkein vähiten parhaaseen katseluaikaan. Oli selvää, että “isä tietää kaiken” –tyylisen maailman aika oli lopullisesti ohi. Jos tv:n perhesarjojen isähahmot alkoivat Archie Bunkerin suulla kiukutella asian johdosta, oli kohteliasta antaa heille siihen tilaisuus. Vielä rajumpaa oli nimittäin tulossa. Jonakin päivänä nähtäisiin sarja, jossa keltahipiäisen perheen isä on kaljaa litkivä täydellinen idiootti, jonka pelastaa vain hänen vilpitön ja hyvä sydämensä, mutta siihen kuluisi vielä jonkin verran aikaa.
Sarjakuvat
Jim Warrenilta kysyttiin kerran, oliko Kivisten ja Sorasten kustantaja Western Publishing niin iso lafka, että sillä oli omat painokoneet. Warren murahti vastaukseksi, että Westernillä oli oma postinumero.
Suomessa on totuttu siihen, että Aku Ankka ja Nakke Nakuttaja yms. ovat kukin eri kustantamojen läänityksiä. Kilpailun ja vapaiden markkinoiden Yhdysvalloissa ei tehty niin. Western teetätti lisenssillä kaikkien mahdollisten animaatiotähtien seikkailuja sarjakuvina, olipa alkuperäinen studio MGM, Warner, Hanna-Barbera, tai Disney. Kaikista sarjakuvista, jotka voitiin edes auttavasti ymmärtää lastensarjakuviksi, Western julkaisi 99,9%. Luku on luultavasti alakanttiin.
 |
|
Kumppanit ilman Retua
|
“Retu ja kumppanit” kuulostaa klassisen Aku Ankka –lehden kopiolta, mutta nimellä oli tarkoituksensa. 1965-1975 ilmestyneessä A-lehtien julkaisussa seikkaili muitakin Hanna-Barberan hahmoja, kuten Jogi-karhu, Hakki-koira, Jetsonit, arvoitukselliseksi jäänyt Leo Leimuharja, ja iänikuinen maanvaiva Scooby Doo, varmuuden vuoksi käännettynä muotoon Skuupi-Duu. Kivisten ja Sorasten seikkailuja ei ollut suinkaan joka numerossa, ei välttämättä edes joka toisessa. Kun A-lehdet lakkautti huonosti menestyneen Retu-lehden, jonka kaikki hahmot eivät todellakaan olleet tuttuja tv:stä, tilalla jatkoi Semicin Kiviset ja Soraset 1975-1988. Ensimmäisessä numerossa huomautettiin jo kannessa “Kaikki uutta!”. Nuoren lukijan mielestä lehti olikin paljon Retua pirteämpi.
 |
|
Kuri ja auktoriteetti ja niin poispäin.
|
Kivisiä ja Sorasia tehtailivat Westernillä sellaiset tekijät kuin Roger Armstrong, joka viisi vuosikymmentä kestäneellä urallaan ehätti piirtämään paljon myös Väiskiä. Sanomalehtilevitykseen McNaught—syndikaatille sarjaa piirsivät modernistisen tyylikkäät Dick Bickenbach ja Gene Hazelton, joiden viiva, kuvakulmat, jopa tekstaus erottuivat edukseen, kiitos tussaaja Joe Messerlin. Totta kai mukana oli myös joka paikassa vastaan tuleva Westernin yleiskone Harvey Eisenberg, joka muistetaan aivan liian huonosti. Eisenberghän oli piirtänyt Disneyn lehtiin Tikua ja Takua sekä Pikku Hukkaa. Hänen käsialaansa oli leijonanosa Tomin ja Jerryn klassisista 1950-luvun lehtisarjoista, kuten myös ensimmäiset Hakki-koiran ja Jogi-karhun lehtitarinat. Kaikki tämä sarjakuvatuotanto luonnollisesti ison otsikon “by Bill Hanna and Joe Barbera” alla.
Toinen jalka haudassa
Kiviset ja Soraset eivät tietenkään koskaan kuolleet. Uusintakierroksia ja tv-spesiaaleja on nähty joka vuosikymmen 1960-luvulta alkaen. Uutuuden henkeä siihen ei kuitenkaan pysty enää puhaltamaan, nyt kun Simpsonit ovat kuluneet puhki ja South Park alkaa sekin hapantua. Toisinaan kehutut Kukkulan kuningas ja Family Guy ovat puolestaan olleet pelkkiä reunahuomautuksia Kivisiin ja Sorasiin. Etenkin Hank Hill, joka seisoskelee kaljatölkki kourassa roskapöntön luona miesten kesken asioita puimassa, on läpipiirretty Retu Kivinen. Kenties jabba-dabba-duu puuttuu, mutta sapluunan reunojen jäljet näkyvät.
Archie Bunkeria tv-animaatio ei koskaan versioinut kunnolla. Mr. Magookin oli satunnaisista ärhentelyistään huolimatta vanha lempeämielinen höppänä. Mutta jos joku loihtisi animaation keinoin tv-ruutuun piirretyn Victor Meldrew-tyypin, ajassaan kodittoman käppänän, joka on kaikkea muodikasta ja korrektia vastaan ja erittäin hyvästä syystä, siinä saattaisi olla tulevaisuuden prime-time-hitti-sitcomin ainekset. Maailma on nimittäin taas kierähtänyt muutamaan kertaan ympäri ja muuttunut niin paljon, että sen edessä ei useinkaan pysty tuntemaan olevansa muualla kuin hukassa. Konstailemattomat kivikauden miehet Retu ja Tahvo saattaisivat sanoa siihen, että he tietävät tunteen.
Joitakin lähteitä:
Keith Booker: Drawn to television: The prime-time animation from The Flintstones to The Family Guy, Praeger Publishers, Westport, 2006.
Jason Mittell: Genre and Television, from cop shows to cartoons in American Culture, Routledge, New York, 2004.
Jeffrey Weinstock: Taking South Park Seriously, State University of New York Press, Albany, 2008.
Kuvat (c) Time-Life Inc, Hanna-Barbera.
Keskustele Redusta ja kumppaneista Kvaakissa.