Arvostelut | Teksti: Matti Karjalainen | Julkaistu: 05.09.2010 klo 17:51:04 | Luettu: 2580 kertaa

Tytön ja Varjon paluu

Anne Muhosen Ystäväni varjo oli kiistatta viime vuoden hienoimpia kotimaisia sarjakuvatuttavuuksia. Surumielisessä tarinassa seurattiin kuinka yksinäisyydestä kärsivä kaupunkilaistyttö sai lohtua ja opastusta omalta varjoltaan. Kaksikko on ensiesiintymisensä jälkeen jatkanut seikkailujaan muun muassa Rytmi-lehdessä, jossa on nähty yleissävyltään kepeämpiä mutta niin ikään onnistuneita strippejä. Suuren Kurpitsan elokuun loppupuolella julkaisema Varataivas merkitsee paluuta pitempien tarinoiden pariin.

Sarjakuvan alkumetreillä Nimetön tyttö joutuu ompelimosta palatessaan todistamaan kuinka tuntematon vanhus lyyhistyy kadulle sydänkohtauksen saaneena. Paikalle rientävien ambulanssimiesten mukaan iäkkäällä miehellä – herra Hopeaketulla – ei ole lainkaan omaisia tai ystäviä, ja niinpä sielujen välistä sukulaisuutta tunteva päähenkilömme löytää itsensä istumasta sairaalan vuoteen äärestä, eikä edes henno rikkoa uuden tuttavuutensa mielikuvaa nuoruudenrakastettunsa kohtaamisesta uudelleen. Vanhuksen tarinoiden siivittämänä tyttö matkaa vuosikymmenien päähän, niin syksyiselle rannalle kuin Keski-Euroopan kaupunkeihin parantamaan maailmaa ja pohtimaan, mikä olisi kaunein lause, jonka hän kirjoittaisi taivaalle kohoavaan leijaan.

Nimettömästä tytöstä tulee herra Hopeaketun viimeisten päivien ilo ja lohtu – varataivas. Sarjakuvan viimeisillä sivuilla lukijalle selviää myös sanan vanhakantainen kaksoismerkitys, joka samalla nivoutuu Muhosen albumisarjaan varsin onnistuneella tavalla. Varataivaan loppuratkaisu on hieman samankaltainen kuin ensimmäisessä albumissa: surumielisyyden ja melankolian keskeltä erottuu – kirjaimellisestikin – tulevaisuuteen uskoa valava ja toivoa tuova valonpilkahdus.

Sarjakuvan keskeisten henkilöiden roolit ovat muuttuneet mielenkiintoisella tavalla. Nimettömästä on kasvanut ainakin aavistuksen verran määrätietoisempi ja rohkeampi nuori nainen, joka ei tarvitse aineettoman seuralaisensa tukea ja neuvoja samassa mittakaavassa kuin aikaisemmin. Kun herra Hopeakettu astuu hänen elämäänsä, osoittaa Varjo puolestaan olevansa mustasukkainen emäntänsä uudesta tuttavuudesta eikä anna juurikaan arvoa tämän maailman parantamiseen tähtääville ajatuksille. Lehtien otsikoinnin muuttaminen ja satunnaisille vastaantulijoille hymyileminen ovat hänen mielestään nyt turhanpäiväistä haihattelua, eikä maailmasta voi poistaa pahaa vain hassuttelemalla. Muhonen antaa kuitenkin henkilöittensä välityksellä ymmärtää, että pienetkin asiat voivat olla merkityksellisiä. Joskus pelkkä läsnäolo saattaa riittää. Varjon suusta kuullaan myös oivallinen ystävyyden määritelmä.

Sanomalehtien palstoille ovat viime aikoina pesiytyneet uutiset, joissa on kerrottu kuinka vanhuksen poismeno on huomattu vasta siinä vaiheessa kun kerrostaloasunnon postiluukun alle kertynyt paperinen vuori on herättänyt kanssaihmisten huomion. Varataivas käsittelee siis tässä suhteessa valitettavan ajankohtaista ongelmaa, mutta sen yhteiskunnallinen teema laajenee kuitenkin universaalimmaksi kertomukseksi ystävyydestä ja rakkaudesta. Muhosen kaunis piirrosjälki ja albumin herkkä värimaailma tukevat näitä kahta pääteemaa oivallisesti.

Nimettömän tytön ja varjon aikaisemmista seikkailuista viehättyneet lukijat eivät tule pettymään Varataivaaseen, vaikkei se olisikaan aivan yhtä eheä kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Myös Mari Ahokoivun Löydä minut tästä kaupungista –albumiin ihastuneet saattavat löytää Muhosen sarjakuvasta, no, palasen varataivasta.

Anne Muhosen kuvitusta on mahdollista nähdä myös äskettäin julkaistussa pokkarissa Hapekasta odotusta : virtaa vauvaan ja vanhempiin (Arktinen Banaani, 2010), jonka tekstiosuudesta on vastannut naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Hannu Vierola. Sarjakuvamuotoinen kirjasen tehtävänä lienee valistaa jälkikasvua suunnittelevia pariskuntia ja ajaa varmasti tarkoituksensa, joskin sarjakuviin enemmän perehtynyt lukija saattaa saada näppylöitä Vierolan ensimmäisestä lauseesta, jossa todetaan Aku Ankan ja muiden sarjakuvien olevan "usein vielä synnytyssalissakin nuorelle äidille ja isälle mieluista, lapsenmielistä luettavaa elämän suurta ihmettä odotellessa".



* Anne Muhonen: Varataivas (Suuri Kurpitsa, 2010)

* Hannu Vierola (teksti) & Anne Muhonen (kuvat): Hapekasta odotusta : virtaa vauvaan ja vanhempiin (Arktinen Banaani, 2010)

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali