Harvey Pekar 1939-2010

Clevelandilainen Harvey Pekar sai 1970-luvun alussa idean sarjakuvasta joka olisi suunnattu aikuisille, olematta kuitenkaan rivoa tai undergroundia.

Lähtökohdaksi American Splendor -lehdelle otettiin Harvey Pekarin oma elämä ja arkipäiväiset tapahtumat. Sarjojen hiljainen huumori ja pienen ihmisen elämän kuvaus olivat se, joka teki Harvey Pekarista kulttihahmon.

Piirtäjiä American Splendorilla oli useita, kuuluisin heistä oli epäilemättä Robert Crumb, johon Pekar oli tutustunut kymmenkunta vuotta aikaisemmin yhteisen harrastuksen, levyjenkeräilyn, merkeissä. Monet miesten yhteiset sarjakuvatkin kertovat tästä harrastuksesta joka kummallekin on ollut omalla tavallaan pakkomielle.

Suomeksi Pekarin ja Crumbin yhteistyötä on ilmestynyt albumi Bob & Harv – sarjakuvia. American Splendorista tehty samanniminen elokuva nähtiin myös hiljattain Suomen televisiossa.

Harvey Pekar kuoli 12.7.2010 lymfoomaan, josta hän teki sarjakuvankin, Our Cancer Year. Pekaria jäivät kaipaamaan vaimo ja tytär.