Uutiset | Teksti: Jussi Korhonen | Julkaistu: 01.06.2010 klo 09:36:39 | Luettu: 2362 kertaa

Kemin pohjoismainen sarjakuvakilpailu 2011

Kemin sarjakuvakeskus julisti Kemin 29. sarjakuvapäivillä vuoden 2011 sarjakuvakilpailun, joka noudattelee pitkälti samoja linjoja, kuin Solja Järvenpään ja Santeri Ervon voittoon päättynyt vuoden 2010 kilpailukin. Uutta kilpailussa on se, että nyt myös perinteiset, painettuun muotoon tarkoitetut printtisarjakuvat on mahdollista lähettää sähköisessä muodossa.

Kemin 30. sarjakuvapäivät 13.5.-15.5.2011
Kemin 30. sarjakuvapäivät 13.5.-15.5.2011
Kemin sarjakuvakeskus julkaisee kilpailun parhaimmistosta kootun kilpailualbumin Kemin 30. sarjakuvapäivillä 13.5.2011. Kilpailun pääpalkinto on 2000 euroa, toinen palkinto 1000 euroa, kolmas palkinto 500 euroa ja lisäksi muihin palkintoihin on varattu yhteensä 1400 euroa. Kilpailutyöt on lähetettävä viimeistään 14.3.2011.

Kilpailun säännöt ja tarkat toimintaohjeet Kemin sarjakuvakeskuksen internetsivuilla ->

Vuoden 2010 voitto Järvenpäälle ja Ervolle

Vuoden 2010 Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun nettisarjakuvasarjan ja samalla kokonaiskilpailun voittivat Solja Järvenpää ja Santeri Ervo sarjakuvallaan Tirppa reissaa. Tuomaristo kiitti työn olevan paitsi hauska, myös toteutukseltaan onnistunut internetsarjakuva. Kilpailun printtisarjakuvasarjan ykköseksi selvisi Jarmo Kervinen sarjakuvallaan Om, Will-Bert ja Gädä.

Kilpailuun osallistuneiden töiden määrä kasvoi parista edellisestä vuodesta ja kilpailun tuomariston mukaan kilpailu oli tasoltaan korkea ja tasainen. Tuomaristoon kuuluivat Kemin sarjakuvakeskus ry:n puheenjohtaja, sarjakuvataiteilija Ilpo Koskela, Helsingin sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Kalle Hakkola ja Thomas Karlsson Örebron lääninmuseosta Ruotsista.

Kilpailussa menestyneet nettisarjakuvat ja kilpailun tulokset löytyvät kokonaisuudessaan Kemin sarjakuvakeskuksen internetsivuilta ->


Ilpo Koskela: Yksilöllisen palautteen antaminen nykyresursseilla mahdotonta

Kemin sarjakuvakeskus ry:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Koskela kertoo saavansa vuosittain lukuisia yhteydenottoja kilpailuun osallistuneilta piirtäjiltä, jotka haluaisivat saada palautetta kilpailutöistään. Koskelan mukaan nykyisillä resursseilla tähän ei ole mahdollisuutta, vaan kilpailu järjestelyineen venyttää jo nyt resurssit äärimmilleen. Itsekin 1980-luvulla kilpailussa mainiosti menestynyt Koskela muistuttaa sekä kilpailun, että Kemin sarjakuvapäivien järjestelyjen ja taustatyön tapahtuvan liki täysin talkootyönä.

Ilpo Koskelan avoin kirje koskien kilpailutöiden palautteita Kemin sarjakuvakeskuksen sivuilla ->


Sarjakuvapäivien luja putki jatkuu 13.5.-15.5.2011

Kemin kansainvälisiä sarjakuvapäiviä vietetään ensi vuonna tuttuun tapaan toukokuussa jo kolmannenkymmenennen kerran. Kemin sarjakuvakeskus vaikenee vielä tapahtuman tarkasta ohjelmasta, mutta Ilpo Koskelan mukaan festivaalin katse on suunnattu tulevaisuuteen ja hienoisesta vanhojen muistelusta huolimatta Kemin juhlafestivaalilla nähdään jälleen ajankohtaisia taiteilijavieraita ja pureudutaan sarjakuvan puhuttavimpiin aiheisiin. Lisätietoja festivaalin ohjelmasta Koskela lupaa vielä ennen vuoden vaihdetta ja muistuttaa juhlaan olevan aihetta jo ennen keväistä Kemiäkin Helsingin 25. sarjakuvafestivaalien ja suomalaisen sarjakuvan satavuotisen taipaleen juhlavuoden merkeissä.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali