Uutiset | Teksti: Jukka Laine | Julkaistu: 28.03.2010 klo 12:55:31 | Luettu: 1712 kertaa

Dick Giordano 1932-2010

Dick Giordano
syntyi vuonna 1932 Manhattanilla ja kuoli 77 vuoden iässä floridalaisessa sairaalassa 27.3.2010 keuhkokuumeen aiheuttamiin komplikaatioihin. Giordano oli ollut eläkkeellä vuodesta 1993. Eläköitymistä oli vauhdittanut vaimon kuolema ja kuulon heikentyminen. Myöhemmällä iällä Dick sairastui leukemiaan.

Taitelijana Dick Giordano tunnettiin parhaiten tussaajana. Ura alkoi Charlton-yhtiöllä jo vuonna 1952. Siellä hän toimi myös päätoimittajana, ja oli 60-luvulla pitkälle vastuussa Charltonin vanhojen supersankareiden henkiinherättämisestä ja uusien kehittämisestä.

Suomessa Giordanon nimi tuli tutuksi erinäisten Teräsmies- ja Batman-julkaisujen

Dick Giordanon kuvitusta Eerie-lehdestä vuodelta 1977
Dick Giordanon kuvitusta Eerie-lehdestä vuodelta 1977
tekijälistasta. Mm. Teräsmies vastaan Hämähäkkimies ja Teräsmies vastaan Muhammad Ali olivat hänen tussaamiaan. Kokonaan Giordanon piirtämä oli eläkkeelle jäämisen jälkeen tehty värillinen Modesty Blaise -erikoisjulkaisu, joka perustui ensimmäiseen Modesty-romaaniin. Myös Marvel-julkaisuissa hän oli mukana 70-luvulla, mm. suomeksi tulleessa Kung Fu -lehdessä. Mustanaamiossakin on nähty Dickin töitä.

DC:n johtotehtävistä hänet muistetaan kuitenkin kotimaassaan parhaiten. Toimittajana hän oli ollut jo vuodesta 1967. Yhtiön johtoportaaseen Giordano kipusi vuonna 1981 ja vuodesta 1983 eläkkeelle jäämiseensä asti DC:n varatoimitusjohtajaksi.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali