Kuolema hirviöille!

Kätyrit 1-3

Kätyrit eli ritarit Sir Angus, Sir Dante ja Klaus ovat kirkon hirviönmetsästäjiä, jotka joutuvat taistelemaan mitä mielikuvituksellisimpien olentojen kanssa. Vastaansa he saavat muodonmuuttajia, riivaajia, vampyyreitä ja muita terävähampaisia kammotuksia helvetin syövereistä. Veristen taisteluiden ohessa kuivan hersyvä huumori rehottaa niin sanoissa kuin kuvissakin.

Kätyrien päähenkilöt ovat ihailtavan jalat maassa olevia inkvisition rautanyrkkejä. Monty pythonin ystävät odottavatkin hahmojen puhkeavan sanomaan “NI!” tai sarkastisesti toteavan enkelien määrän laskemisen tulitikun kärjessä olevan helpompaa jos tulitikut olisi keksitty…
Mutta parodiasta ei ole kyse.

Nämä ritarit ovat tähän mennessä esiintyneet kolmessa lehdessä. Joka julkaisun myötä tarinat ovat pidentyneet ja hahmot saaneet lisää syvyyttä. Taso on kova heti ensimmäiseltä sivulta lähtien, mikä ei ole itsestäänselvyys, mutta siitä huolimatta Tervapuro parantaa lehti lehdeltä. Erinomainen suoritus tuoreelta tekijältä.

Ensimmäinen osa esittelee hahmot lyhyissä, napakoissa sarjakuvanovelleissa tapahtumien kautta ja jo toinen osa, täyspitkä Narrit, näyttää kertojan kynsien terävyyden. Kolmas, 60 – sivuinen Kuolonkalke, lähenee mestarin tyylinäytettä.

Tervapuro näyttää saaneen vaikutteita laadukkaista sarjakuvista. Kuvitus tuo mieleen niin Lewis Trondheimin työt kuin Sfarin Donjonitkin. Hirviöitä vilisevissä seikkailuissa on samoja aineksia kuin Mike Mignolan Hellboyssa niin tyylin graafisessa jylhää mustan pelkäämättömässä otteessa kuin oikean kansanperinteen käytössäkin. Tervapuro ei kuitenkaan kopioi muita, vaan luo aivan oman maailmansa. Keskiaika on pimeä ja aidontuntuinen ja Klausin saksankielisyys on iso plussa.

Tyyli on ihailtavan pelkistettyä ja selkeää. Kaikessa näkyy että tekijällä on hauskaa mutta huolellisuudessa ei ole tingitty. Toiminta rullaa kuin kone ja muutamalla vedolla Tervapuro muuttaa tunnetilan niin henkilöissä kuin tilassakin.

Lehdet ovat tyylikkäitä ja painojälki on toisessa ja kolmannessa osassa erinomaista. Ensimmäinen osa kärsii hieman tekstien sahalaidoista. Ainoa miinus tulee värien puutteesta vaikka harmaasävyt sopivat tähän kuin damaski pitkämiekka incubukseen. Seitin kotisivuilla löytyvät maistiaiset ovat väreissä, joten mielellään niitä olisi ihastellut myös paperiversiossa. Etenkin kun värit näyttivät toimivan erittäin hyvin.

Kätyrit on todella toimivaa seikkailusarjakuvaa, huumorilla ladattuna. Nopealukuiset tarinat pysyvät manifestissaan: hyvää, kevyttä viihdesarjakuvaa, halvalla. Odotamme seuraavaa osaa jo innolla ja toivomme sarjalle pitkää ikää.
Jos tämä olisi suuremmalta kielialueelta, euroopasta tai amerikoista, olisi kulttivaihe jo ohitettu ja elokuva tulossa.

Tarina ja kuvitus: Henri Tervapuro
Julkaisu: Seitti
Painopaikka: Multiprint Oy, Lahti 2008-2009 (osat 1-2), Kyröprint, Tervajoki 2009 (osa 3)
mv-lehtiä, A5, 36-60 s.
saatavilla Seitti Kustannuksen nettikaupasta
3 € (osat 1-2), 4 € (osa 3)

Keskustele Kätyreistä Kvaakissa.