Kolumnit | Teksti: S. Santikko | Julkaistu: 25.02.2009 klo 19:00:00 | Luettu: 3354 kertaa

Walt Disneyn ihmekammari

Tennispalatsin Taidemuseon näyttelyssä Walt Disney ja Euroopan taide esitellään rinnakkain Walt Disneyn (1901–1966) studioiden taiteilijoiden teoksia sekä Euroopan taiteen tunnetuimpien mestarien tuotantoa. Näyttely kestää toukokuun loppuun saakka.

* * *

Kun näyttelyyn astuu sisään, saa heti tuta maagisen hetken. Museon aulasta vievät hämärät portaat näyttelyn toiseen kerrokseen, ja ylätasanteella hehkuu pimeässä jotain kultaista ja kimaltavaa. Kävijän noustessa portaita ylös häntä vastaan tuntuu melkein leijuvan legendaarinen erikois-Oscar, jonka Walt Disney sai animaatioelokuvasta Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Oscarin ojensi Shirley Temple. Tuo kokemus kuvaa muutenkin koko näyttelyä. Se on kokonaisuudessaan kuin jokin kuriositeettien kabinetti, entisaikain wunderkammer täynnä aarteita.

Disney oli se näkijä ja tekijä, joka ensinnä kokosi oman ihmekammarinsa

Les Lavandières de la nuit (Jean Edouard Dargent, 1861) on inspiroinut kohtausta, jossa Lumikki juoksee öisessä metsässä. <br>
Les Lavandières de la nuit (Jean Edouard Dargent, 1861) on inspiroinut kohtausta, jossa Lumikki juoksee öisessä metsässä.
Euroopasta, pääasiassa upeasti kuvitettuja kirjoja, ja vei sen Atlantin yli studiolleen. Studion väki sai lainata näitä teoksia, ja osassa näyttelyn kirjoista ovat näytillä myös lainauskortit. Katsokaapa näitä kortteja tarkkaan, yhdessä kortissa on Disneyn oman nimi ensimmäisenä. Ymmärtääkseni studion kirjastoa ylläpidetään yhä ja siihen kootaan kuvakirjoja ympäri maailmaa.

Näyttelyn avajaisissa avauspuheenvuoron esitti muiden ohella Yhdysvaltain suurlähetystön Charge d'Affaires Michael A. Butler, joka totesi Walt Disneyn taiteen olleen monen amerikkalaisen ensikosketus välillisesti eurooppalaiseen taiteeseen. Tästä voi johdattaa ajatuksen siitä, että ihmisten lisäksi Amerikkaan lähti siirtolaisena sulatusuuniin myös Euroopan taide. Ja samalla tavalla kuin siirtolaiset itsekin se menetti alkuperäisen identiteettinsä. Walt Disneyn visioiden mukaan eurooppalainen taide loi Amerikan länsirannikolla, maailman toisella reunalla, nahkansa massatuotantoa ja kulutusta varten. Syntyi jotain uutta ja toísenlaista.

Nyt ympyrä kiertyy kiinni itseensä, kun Disneyn omat artefaktit ovat aarteita menneisyydestä. Näyttelystä on ilmeisesti tilanpuutteen takia jätetty pois osuus, jossa esitellään Disneyn tuotannon vaikutusta nykytaiteeseen. Mikään ei koskaan pääty. Taide on täynnä antiteesejä ja synteesejä aiemmasta. Se, että Disney on osa tätä traditiota, ei ole mitenkään eriskummallista (ja oikeastaan itsestään selvää), mutta näiden kytkentöjen huomaaminen on merkittävää. Se antaa uuden arvon Disneyn taiteelle, vaikka se ei sitä sinänsä tarvitsisikaan.

Näyttely on ollut johtolankojen keräämistä, jotta voitaisiin todistaa, etteivät Lumikki ja Tuhkimo suinkaan syntyneet kuin taikasauvaa heiluttaen uuden mantereen taiteellisesti neitseellisestä maaperästä. Ex nihilo nihil, ei tyhjästä mitään synny.

* * *

Taideteoksen olemassaolo on kiistaton, kun se sijoitetaan museon vitriiniin tai ripustetaan seinälle. Silti katsoja kokee hämmennystä, kun hän katsoo vierekkäin aseteltuna jotain tunnettua mestariteosta ja Disneyn "tuotetta", joka on konseptipiirros, harjoitelma, luonnos tai monesta eri osasta koottu kuva (kuten vaikkapa kalvopiirros taustan päällä). Pieter Brueghelin Paluu majatalosta on itsenäisenä olemassa, juuri sellaisena kuin se on, mutta Prinsessa Ruususen Haltijattaren talo metsässä on olemassa oikeasti loppujen lopuksi vain elokuvassa. Toki sen kuva taustamaalauksena voi olla museon seinälläkin, mutta se on vain heijastus siitä talosta, jossa on valot ja jossa hahmot asuvat ja liikkuvat ja jonka savupiipusta tuprahtelee erivärisiä taikatuprahduksia.

Näitä heijastuksen heijastuksia on tarjolla vaikka kuinka. David Hallin piirrokset Peter Pan ja Liisa Ihmemaassa -elokuvien käsikirjoituksiin ovat tavattoman hienoja ja ne ovat selvästi saaneet innoituksensa kirjojen kuvituksista (erityisesti Arthur Rackhamilta).

Liisa joutuu giljotiiniin David Hallin luonnospiirroksessa. © DISNEY
Liisa joutuu giljotiiniin David Hallin luonnospiirroksessa. © DISNEY
Ja vaikka jotkut näiden luonnosten piirteistä ovat päässeet itse animaatioelokuvaan saakka, ne ovat lopputuotteeseen verrattuna tyyliltään ja asenteeltaan aivan erilaisia: hurjempia ja rohkeampia.

Toisaalta on ymmärrettävää, että esimerkiksi Hallin luonnostelema kohtaus Liisasta pyövelin tornissa on jätetty pois. Alun perin tarkoitus oli, että elokuva päättyisi giljotiinin terän putoamiseen. Mutta juuri ennen pään katkeamista Liisa heräisi ja siirtyisi takaisin omaan maailmaansa, korttisotilaista tulisi puiden lehtiä jotka pyörisivät tuulessa. Ehkä jossain vaihtoehtomaailmassa on erilaiset versiot Disney-elokuvista kuin meillä.

Ällistyttävän suuri osa vaikutteista on saatu teoksista, jotka kuvaavat kauhua ja pelkoa. Erityisen suoria lainoja on otettu eurooppalaisista mykkäkauden kauhuelokuvista, Golemista ja Tohtori Caligarin kabinetista. Lumikkia voi sen taidealluusioiden perusteella pitää melkeinpä kauhuelokuvana, kuten osin myös Fantasiaa. Siinä, että lapset usein näkevät painajaisia Disney-elokuvia katsottuaan, ei tosiaankaan ole mitään kummallista...

* * *

Nykyaikainen museo on kehittynyt ihmekammarista, ja tämä näyttely on osin paluuta tuohon esineiden sekamelskan syntysijaan. Disneyn vaikutteet eurooppalaisesta taiteesta on ollut ihana tekosyy kerätä yhteen tämä aarrekammio, jossa kävijä saa kulkea kuin, aivan niin, Ihmemaassa.


Frans Francken nuoremman Kunst- und Raritätenkammer
(Ei liity näyttelyyn; kuvan lähde: Wikipedia Commons,)

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali